

Vasemmalla: Yksi Keijo Kaarisateen monista parodiajulkaisuista. Oikealla: Yksityiskohta Valtioneuvoston informaatiovaikuttamisoppaasta. / TWITTER, VN
Sensuroitu parodiapoliisi Keijo Kaarisade SU:n haastattelussa – sananvapauden rajoituksia ei saa tehdä pimeinä 007-operaatioina
Keijo Kaarisateen Vihapuhepoliisi on jo pitkään ollut huippusuosittu parodiatili Twitterissä. Vihapuhepoliisi on tehnyt älykkäällä ja hauskalla tavalla pilkkaa ”vihapuhetta” jahtaavista poliiseista ja muista viranomaisista. Mutta tiistaina Keijon seuraajat huomasivat kauhukseen, että Twitter on jäädyttänyt tilin. Suomen Uutiset otti yhteyttä Keijo Kaarisateeseen kysyäkseen, miksi parodiatili on vaiennettu. Hän toteaa, että normaalissa oikeusvaltiossa perustelluksi katsotut sananvapauden rajoitukset arvioidaan oikeudessa lakien mukaan, ei toimeenpanevan viranomaisen omina 007-operaatioina.
Keijo Kaarisateen hahmon takana olevan kirjoittaja vahvistaa Suomen Uutisille, että Twitter jäädytti tilin kertomatta mitään syytä. Vajaat kaksi vuotta toiminnassa ollut tili yritettiin sulkea jo syyskuussa 2017 epämääräisesti ”käyttäjäehtojen vastaisena”.
– Lähetin tuolloin ylläpidolle viestin, jossa perustelin, ettei toimintani oikeastaan edes riko yhteisönormeja, Keijo kertoo. Vihapuhepoliisi sai jatkaa tähän viikkoon asti.
– Kaikki merkit viittaisivat siihen, että viimeisin satiiri Valtioneuvoston informaatiovaikuttamisoppaasta, jossa satiiri oli luokiteltu informaatiovaikuttamiseksi, oli viranomaisille liikaa, Keijo sanoo.
Satiirikon viimeiseksi kuvaksi jäi Informaatiovaikuttamisen ulottuvuudet -kuva.

Kuva: Keijo Kaarisade.
Kuva sai pontta Valtioneuvoston julkaisusta, jossa listattiin informaatiovaikuttamisen keinoja. Niiden joukossa oli myös satiiri ja parodia.

Kuva: Valtioneuvoston informaatiovaikuttamisopas.
Tätä ennen Keijo ehti jo julkaista noin 500 erilaista mediatiedostoa. Twitter-tilille kertyi kaikkiaan noin 22 miljoonaa näyttökertaa ja nyt vaaleja edeltävän kuukauden aikana kaksi miljoonaa näyttökertaa.
Suuren yleisön tietoisuuteen Keijo nousi Turun terrori-iskun jälkeen elokuussa 2017 tällä twiitillään:
“Älä päästä pullon henkeä twitteriin. Vihaisella nettikirjoittelulla vakavat seuraukset. Tällä hetkellä Suomen suurimpia turvallisuusuhkia.”
Twiitti sai niin paljon tykkäyksiä myös vihervasemmistolaisilta poliitikoilta, että poliisin viestintäpäällikkö joutui erikseen varoittamaan, että kyseessä on parodia:
Huomio. Poliisista tehty parodiatili on tämän päivän viraaleimpia twitterissä. Ethän sekoita oikeaan. Ne löytyvät https://t.co/OcCAId6Ir3.
— Marko Luotonen (@MarkoLuotonen) August 20, 2017
Spartacus-ilmiö
Erikoisena seurauksena alkuperäisen Keijo Kaarisateen vaientamisesta someen on ilmestynyt laaja joukko Keijon sukulaisia ja klooneja. Tällä hetkellä Twitterissä on ainakin poikansa kohtalosta huolestunut Keijo Kaarisateen isä, Keijo Kaarisateen haamu, Kivapuhe-Ilmari, Keijon serkuksi ilmoittautuva Vihtori Kivapuhe ja monia muita henkilöitä, jotka ilmoittavat olevansa Keijo (Je Suis Keijo). Mukana on jopa Keijon siili.

Uudet Keijot pohtivat maailman menoa Twitterissä.
Alkuperäinen Keijo Kaarisade ei halua kommentoida ”sukulaistensa” toimintaa.
Joka tapauksessa on selvää, että jos tilin jäädyttämisen tarkoitus oli saada Keijon tuottamat materiaalit pois netistä, niin lopputulos on täysin päinvastainen: kymmenet fanit osoittavat tukeaan ”parodiatilien sankarille” jakamalla hänen jälkeensä jättämiä materiaaleja kaikkialla sosiaalisessa mediassa tunnisteella #jesuiskeijo.
Kuka hiljentämisen takana?
Suomen Uutiset kysyi Keijo Kaarisateen luojalta hänen arvelujaan siitä, miksi parodiahahmo piti hiljentää.
Keijo Kaarisateen mukaan jo pelkkä kysymys, että ”miksi Keijo pitää tai ei pitäisi hiljentää” kertoo siitä, kuinka pitkälle väärään suuntaan kehitys on mennyt.
– Oikea kysymys olisi: miksi edes vakavasti käymme keskustelua kansalaisten ”hiljentämisestä” ja millä mandaatilla? Perustuslakimme turvaa sananvapauden ja oikeusvaltioperiaatteen.
– Voitaisiin myös kysyä miksi nämä hiljentäjät ovat niin henkisesti aseettomia Keijon vitsien edessä. Miksi he eivät vain luovuta ja yhdy kivapuheeseen? Keijo kysyy.
Keijon mukaan eräs informaatiovaikuttamislinjausten ongelmista on siinä, että tehdyistä päätöksistä ei jää jälkeä minnekään. Päätöksistä tai niiden perusteista ei siis voi myöskään saada tietoa. Tämä on myös omiaan lietsomaan huhuja siitä, kuka on tehnyt mitäkin.
– Normaalissa oikeusvaltiossa perustelluksi katsotut sananvapauden rajoitukset arvioidaan oikeudessa lakien mukaan, ei toimeenpanevan viranomaisen omina 007-operaatioina, Keijo jyrähtää.
Katkeaako vahingonilo vaaleihin?
Keijo Kaarisade arvelee, että moni on ollut vahingoniloinen Keijon kaatumiselle. Mutta nouseeko suurien medioiden sivuuttama keskustelu sananvapaudesta nyt mukaan vaalikeskusteluun: ilmastovaaleista tuleekin sananvapausvaalit?
– Ilo katkeaa lyhyeen, sillä ajoitus on Keijon vastustajien kannalta kaikkein epäotollisin, Keijo ennustelee.
Keijo toivottaakin mielenkiintoista vaalisunnuntaita jo ennakkoon, sekä faneille että vihaajille.
– Ennen eduskuntavaaleja esitän jokaiselle kysymyksen: miten sinun ehdokkaasi tai puolueesi reagoi, kun satiiria alettiin väläyttelemään informaatiovaikuttamiseksi, mutta somefirmojen tai virkavallan mielivaltaa ei nähty edes teoriassa ongelmallisena?
Keijo Kaarisateen tekijä on blogissaan kirjoittanut laajemman viestin Suomen kansalle vaalien alla. Kirjoitus löytyy tästä linkistä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kaarisade ”keijotti” Aamulehden – mutta isompi kysymys kuuluu, miksi suvaitsevaiset valtalehdet julkaisevat absurdia soopaa, jos kyseessä on änkyräfeminismin edistäminen

Kaarisade ”keijotti” Kansan Uutiset kunnolla – lehti lopettaa yleisönosaston julkaisemisen
Viikon suosituimmat

Kommunistit eivät onnistuneet peruuttamaan Teemu Keskisarjan historialuentoa Lahdessa
Kommunistinen verkosto, joka käyttää Rakennusliiton osoitetta postiosoitteenaan on vaatinut Lahden kaupunginkirjastoa peruuttamaan kansanedustaja Teemu Keskisarjan historialuennon. Sama verkosto järjestää itse marxilaisen kirjallisuuden lukupiirejä kirjaston tiloissa.

PS-Nuoriso: Kaikki työttömät maahanmuuttajat on palautettava kotimaihinsa
Perussuomalainen Nuoriso esittää, että Suomi ryhtyy välittömästi palauttamaan työttömiä maahanmuuttajia kotimaihinsa, koska heillä ei ole hyvää syytä olla Suomessa.

Kansannousu kiihtyy Iranissa: Haavoittuneet täyttävät kriisiytyneet sairaalat – ruumiita pinotaan kasoihin
Pappisvallan vastaiset mielenosoitukset ovat Iranissa levinneet yli sataan kaupunkiin. Siitäkin huolimatta, että valtakoneisto on katkaissut internet- ja puhelinyhteydet. Kuvat rajuista väkivaltaisuuksista leviävät maailmalle satelliittiyhteyksien kautta ja ne ovat aivan muuta, kuin Iranin virallisten kanavien välittämä näkymä tapahtumista.

STT myöntää pitkin hampain oman uutisointinsa ongelmat – Garedew: ”Median Israel-valheita alkaa paljastua yhä enemmän”
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew moittii STT:tä ja muuta valtamediaa virheellisestä Israel-uutisoinnista ja muistuttaa, että BBC:n omat selvitykset ovat jo paljastaneet vakavia ongelmia Gazaa koskevissa jutuissa. Garedew vaatii, että media korjaa virheensä yhtä näkyvästi kuin se levitti perusteettomia väitteitä.

Päivän Pointti: Media lyttää nyt härskisti nuoria naisurheilijoita – Iltalehdeltä pöksähti setämiesluokan läksytys squash-pelaaja Emilia Soinille

Sähköautoilijoille kilometrivero Britanniassa – Suomessa keskusta haluaa samaa
Saarivaltakunnan sähköautojen ja ladattavien hybridien omistajat joutuvat tulevaisuudessa maksamaan ajoneuvoveroa ajettujen kilometrien perusteella. Britannian hallitus perustelee uudistusta verotulojen turvaamisella, koska polttoaineveron tuotto vähenee sähköautojen yleistyessä. Uusi järjestelmä on parhaillaan lausuntokierroksella ja sen on määrä tulla voimaan keväällä 2028.

Minneapolisin tapausta tutkitaan kotimaisena terrorismina – Ministeri: ”Poliisi ampui itsepuolustukseksi”
Nainen sai surmansa maahanmuuttopoliisin ampumista laukauksista Minneapolisissa keskiviikkoaamuna. Viranomaisten mukaan poliisi ampui itsepuolustukseksi tilanteessa, jossa nainen ajoi autollaan poliisia päin. Äärivasemmisto on kohdistanut maahanmuuttopoliisiin yli sata vastaavaa hyökkäystä viime aikoina. Kuvernööri Tim Walzin mukaan hänen johtamansa osavaltio on "sodassa liittovaltion hallinnon kanssa". Walz ja pormestari Frey haluavat ICE-poliisit pois Minneapolisissa. Surmansa saaneen naisen vaimon ja pojan hyväksi perustettu rahankeräys on tuottanut lahjoituksia jo yli puolen miljoonan dollarin verran.

Nuoret näyttävät Suomen suunnan – alle 16-vuotiaat ulkomaalaistaustaiset enemmistönä jo 15 alueella pääkaupunkiseudulla
Tilastokeskuksen rekisteriaineisto kertoo vääjäämättömästä muutoksesta pääkaupunkiseudulla. Nuorista yhä suurempi osa on taustaltaan maahanmuuttajia ja vanhat kantasuomalaiset kuolevat pois. Jos segregaatio etenee nykyvauhtia ja kansalaisten yhteisyys katoaa, koko perinteistä yhteiskuntaamme uhkaa mureneminen ja sortuminen.

Garedew ja Antikainen nousivat sähkön tehomaksua vastaan – KD:n Räsänen liittyi joukkoon: ”Rankaisee tavallisia omakotiasujia”
Omakotitaloasukkaille suunniteltu uusi sähkönsiirron tehomaksu herättää vastustusta hallituspuolueiden riveissä. Perussuomalaisten kansanedustajat Kaisa Garedew ja Sanna Antikainen sekä kristillisdemokraattien Päivi Räsänen ovat jättäneet ministeri Sari Multalalle kirjalliset kysymykset koskien Energiaviraston esittämää mallia, jonka he arvioivat kuluttajia kohtaan kohtuuttomaksi.

Piisinen syyttää SDP:tä taloustilanteen heikentämisestä – ”Hallitus korjaa nyt vihervasemmiston perintöä”
Perussuomalaisten kansanedustaja Jorma Piisinen arvostelee Facebook-kirjoituksessaan SDP:tä ja edellisiä hallituksia Suomen taloustilanteen heikentämisestä. Piisisen mukaan nykyinen hallitus joutuu korjaamaan vuosikymmenien aikana syntynyttä velkaantumista ja rakenteellisia ongelmia.
















