

SU
Kaarisade ”keijotti” Aamulehden – mutta isompi kysymys kuuluu, miksi suvaitsevaiset valtalehdet julkaisevat absurdia soopaa, jos kyseessä on änkyräfeminismin edistäminen
Aamulehden lukijakirjeissä julkaistiin lauantaina kirjoitus, jossa käsiteltiin suomalaisia startup-yrityksiä, joissa ei kirjoittajan mukaan vielä olla havahduttu ”äijäkulttuurin” ongelmallisuuteen, kuten Piilaaksossa. Kirjoitus oli jälleen kerran parodiapoliisi Keijo Kaarisateen kynästä. Kaarisade on lähettänyt eri toimituksiin suvaitsevaisuudessaan absurdeihin mittoihin yltäneitä ”lukijakirjeitä”, jotka on toimituksissa otettu totena vastaan ja julkaistu. Näin kävi jälleen, konerasvaisen äijäkulttuurin kritiikki upposi Aamulehteen kuin kuuma veitsi voihin. Kaarisateen keppostelu muistuttaa maailmankuulua tapausta, jossa fysiikan professori Alan Sokal sai julkaistua postmodernissa kulttuuritutkimuksen julkaisussa artikkelin, jonka sisältö oli silkkaa hölynpölyä, mutta joka kuitenkin kuulosti hyvältä ja imarteli lehden toimittajien ideologisia ennakkoluuloja.
Aamulehden julkaisemassa lukijakirjeessä oltiin huolissaan siitä, miten monimuotoisuuskeskustelu on vasta tekemässä tuloaan Suomeen, vaikka Piilaaksossa on jo havahduttu ”äijäkulttuuriin”, eli etuoikeutettujen, eliittikouluja käyneiden valkoisten miesten korostumiseen kasvuyrityskentällä. Teksti oli parodiahahmo Keijo Kaarisateen kynästä. Veistely jatkui:
– Suomessakin yleiset äijäkulttuuriin langenneet yritykset rekrytoivat henkilöstöä, joiden kanssa viihtyy helposti myös vapaa-aikana. Johtajaporukka yhtenäistyy oluen, epäkorrektien vitsien ja saunomisen kautta.
Hälytyskellojen olisi luullut soineen Aamulehden toimituksessa viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjoittaja pöyristyi sukupuolittuneesta talouden kielestä, jossa markkinoita ”penetroidaan”, mutta yrityksiä ei feminiinisesti ”synnytetä”, vaan niitä ”perustetaan”.
– Kääntöpuolena on muille työntekijöille aiheutunut toiseuden kokemus ja myrkyllinen ilmapiiri, kirjoittaja valitteli.
– Jos esimerkiksi nainen haluaa edetä tällaisessa yrityksessä, hänen on täytettävä maskuliinisia kriteerejä. Hänen on esittäydyttävä suorasanaisena, kriittisenä, rohkeana ja rationaalisena.
Hälytyskellojen olisi luullut soineen Aamulehden toimituksessa viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjoittaja ylisti ”ilmastoa laajemmin hyödyttäviä feminiinisempiä yrityksiä” ja pöyristyi sukupuolittuneesta talouden kielestä, jossa markkinoita ”penetroidaan”, mutta yrityksiä ei feminiinisesti ”synnytetä”, vaan niitä ”perustetaan”.
Lopuksi kirjoittaja toivoi, ettei startup-kulttuuri ”vahingossa ota mallia menneiden vuosikymmenien konerasvaisesta irvikuvastaan”.
Lukijakirjeen oli allekirjoittanut kasvuyritysvalmentaja Otso Härkönen Tampereelta. Aamulehti julkaisi kirjoituksen sekä painetussa lehdessä että nettiversiossaan.
Lauantaina iltapäivällä Keijo Kaarisade linkitti Aamulehden lukijakirjeen Twitterissä seuraavilla saatesanoilla:
– Kuuleeko Aamulehti? Minun on epäilty kirjoittaneen mielipidetekstin ”Äijäkulttuuri ei startupeihin kuulu”.
– Menikö se nyt niin että te olette siellä täydessä valmiudessa poistamaan tekstini ja odotatte nyt vain sitä että sanoisin olevani sen takana?
Kuuleeko Aamulehti? Minun on epäilty kirjoittaneen mielipidetekstin "Äijäkulttuuri ei startupeihin kuulu".
Menikö se nyt niin että te olette siellä täydessä valmiudessa poistamaan tekstini ja odotatte nyt vain sitä että sanoisin olevani sen takana?https://t.co/1mTmXoc2FK
— Keijo Kaarisade (@keijomedia) November 23, 2019
Lauantai-iltaan mennessä Aamulehti oli pohtinut asiaa ja todennut tulleensa keijotetuksi. Lukijakirjeen loppuun ilmestyi seuraavanlainen lisäys:
”Muokkaus 23.11.2019 kello 21.00. Poistettu kirjoittajan nimi vääränä.”
Edellisen kerran Keijo Kaarisade höynäytti Aamulehteä 16.6. kirjoituksella ”Miesten ei tarvitse pelätä ministerien naisenemmistöä”. Tuolla kertaa kirjoittajan nimenä oli Elina Kemppi-Pirhonen.
Koko ”lukijakirje” täällä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Nyt avautuu twitter-sensuroitu vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade: ”Ihmiset pelkäävät leimautua sananvapauden ja länsimaisen yhteiskuntamallin puolustajiksi”

Sensuroitu parodiapoliisi Keijo Kaarisade SU:n haastattelussa – sananvapauden rajoituksia ei saa tehdä pimeinä 007-operaatioina

Ilmiö nimeltä Keijo Kaarisade – miksi valtakunnan suurimmat lehdet julkaisevat täysin älyvapaita mielipidekirjoituksia, jos vain tekstien arvopohja on riittävän vihervasenta?

Professori Mikki Hiiri on huolissaan ilmastohätätilasta – tutkijoiden vetoomuksessa outoja allekirjoittajia
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












