

Viikon 25/2019 luetuin
Kesäkuu 2019 luetuin
Ilmiö nimeltä Keijo Kaarisade – miksi valtakunnan suurimmat lehdet julkaisevat täysin älyvapaita mielipidekirjoituksia, jos vain tekstien arvopohja on riittävän vihervasenta?
Voisiko olla mahdollista, että valtakunnan suurimmat lehdet ovat valmiita julkaisemaan mitä tahansa älyvapaata höpinää, kunhan sen ideologinen arvopohja vastaa niiden omaa linjaa? Twitterin suosikkikirjoittaja Keijo Kaarisade on todistanut, että näin todellakin on. Jouduttuaan Twitterin bannaamaksi Kaarisade siirtyi kirjoittamaan lehtien yleisönosastoille, ja jälki on ollut aivan hulvatonta.
Lähes kaksi vuotta vallanpitäjille ja erityisesti politisoituneelle poliisille irvaillut parodiahahmo ”Vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade” suljettiin ulos Twitteristä juuri eduskuntavaalien alla huhtikuun alussa. Suomen Uutiset julkaisi tuolloin Keijon laajan haastattelun.
Kaarisateen jouduttua pois Twitteristä alkoi lehtien yleisönosastoille ilmestyä mielipidekirjoituksia, jotka eivät linjaltaan poikenneet näiden lehtien normaalistikin julkaisemista kirjoituksista, mutta joissa oli kuitenkin jotain epäilyttävää. Monet arvelivat, että Keijo on tehnyt paluun.
Nyt Keijo Kaarisade myöntää blogikirjoituksessaan olleensa näiden yleisönosastokirjoitusten takana.
– Minun on epäilty olleen takana useissa älyvapaina pidetyissä mielipidekirjoituksissa, joita valtakunnan ykköslehdet ovat julkaisseet, Kaarisade kirjoittaa.
– Tunnustan tässä tehneeni tekstit ja piilottaneeni niihin vihjeitä tarkoituksella.
Vihjeillä Kaarisade tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tekstin viiden viimeisen sanan alkukirjaimet ovat muodostaneet sanan Keijo, kuten tekstissä “käytäntöjä eri ilmansuunnista ja oikeusmalleista”. Asiasta on Twitterissä vinkannut muun muassa perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho.
– Kaikkein hulluinta tässä hulluudessa on, että toimituksissa ei oikeasti ymmärretä, mitä hauskaa Kaarisateen kirjoituksissa on, ja miten ne voi tunnistaa, Halla-aho kommentoi.
Missä lehdistön parodiahorisontti?
Kaarisade kertoo kirjoittaneensa tekstit inspiraation vallassa, muutamassa minuutissa.
– Olen yrittänyt saada tekstejä hylättyä kirjoittamalla niistä mahdollisimman sekavia ja älyttömiä. Julkaisuprosentti on silti ollut 100,0%. Mitä hullunkurisempaa sisältö on, sitä nimekkäämpään ja laajalevikkisempään lehteen sillä näyttää pääsevän.
– Olisiko lukijoilla vinkkejä, miten saada teksti hylättyä ja löytää raja lehdistön parodiahorisontille? Kaarisade kysyy.
Twitter-nimimerkki Alaston totuus rakensi kuvakollaasin Keijo Kaarisateen jekutuksista.
Keijo Kaarisateen kysymys on varsin aiheellinen, sillä niin innokas media on ollut julkaisemaan hänen tekstejään. Kaarisade toteaa itsekin, että media voisi nyt tutkiskella itseään ja katsoa peiliin.
Perussuomalaisten ex-kansanedustaja ja sitä ennen paikallislehden päätoimittajana työskennellyt Reijo Tossavainen on samaa mieltä.
– Onneksi on Keijo Kaarisade, joka osoittaa kirjoituksillaan agendajournalismin onttouden, kirjoittaa Tossavainen Twitterissä.
Höpinä “Neuvostoliiton roolimallista” upposi valtalehdille
Kaarisateen uusin mielipidekirjoitus julkaistiin sekä Helsingin Sanomissa että Aamulehdessä 16.6. Aamulehti poisti kirjoituksen “Miesten ei tarvitse pelätä ministerien naisenemmistöä” iltaan mennessä vedoten siihen, että sen lähettäjä esiintyi väärällä nimellä. Aamulehti korostaa, että “kirjoitus itsessään oli hyvien tapojen rajoissa eikä esimerkiksi sisältänyt olennaisesti virheellisiä tai loukkaavia väitteitä.” Epäilemättä ei, sillä kirjoituksen sisältö noudattelee Aamulehden yleistä linjaa.
Tarkkaavaisempi lukija saattaa huomata, että tamperelaiskirjoittaja Kemppi-Pirhosen sukunimi on sananmuunnos.
Helsingin Sanomissa kirjoittajan nimi oli lyhennetty muotoon Elina Kemppi. HS ei ole poistanut tekstiä, jonka otsikossa julistetaan, että “naisvaltainen hallitus on askel oikeaan suuntaan”, mutta lehden toimituspäällikkö Esa Mäkinen kertoo maikkarilla, kuinka lehti lopulta havahtui asiaan.
Helsingin Sanomat pahoittelee höynäytetyksi joutumistaan:
“HS:n toimitukselle kävi ilmi, että tämän mielipidekirjoituksen kirjoittaja ei ollut oikea henkilö. Sama tekaistu kirjoitus julkaistiin myös Aamulehdessä. Toimitus pahoittelee tapahtunutta.”
Kaarisateen tapaus tuo mieleen Alan Sokalin tapauksen, josta Suomen Uutiset kertoi lokakuussa. Kolme yhdysvaltalaista tutkijaa testasi parodia-artikkelien avulla, toimiiko tieteellinen laadunvarmistus sellaisilla aloilla kuin sukupuolentutkimus, kulttuurintutkimus tai rasismin tutkimus. Hilpeät valeartikkelit läpäisivät humanististen tiedejulkaisujen seulan – niiden mukaan anaalitappi auttaisi miesten ”transhysteriaan”, ja lihominen on verrattavissa kehonrakennukseen.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sukupuolentutkimusta parodioineita artikkeleita tehtaillutta filosofian professoria uhataan potkuilla – professori sai tukea Alan Sokalilta, Richard Dawkinsilta ja Steven Pinkeriltä

Valtamedialla villi elokuu – muita välineitä valemediaksi syyttävät lehdet ja kanavat epäonnistuivat niin Suomessa kuin Yhdysvalloissa

Kenttäpoliisit ovat huolissaan poliisin julkikuvasta – vihapuhepoliisit nakertavat luottamusta poliisin puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen

Turun Sanomat lankesi jäynään – naistutkimuksen tuotoksia liian vaikeaa erottaa parodiasta

Nyt avautuu twitter-sensuroitu vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade: “Ihmiset pelkäävät leimautua sananvapauden ja länsimaisen yhteiskuntamallin puolustajiksi”

Sensuroitu parodiapoliisi Keijo Kaarisade SU:n haastattelussa – sananvapauden rajoituksia ei saa tehdä pimeinä 007-operaatioina

Bemareita kauppaavan konsernin Karjalainen-lehti ylimielisenä: suomalaisten pitää lopettaa lihansyönti ja hävetä

Kaarisade “keijotti” Aamulehden – mutta isompi kysymys kuuluu, miksi suvaitsevaiset valtalehdet julkaisevat absurdia soopaa, jos kyseessä on änkyräfeminismin edistäminen

Kaarisade “keijotti” Kansan Uutiset kunnolla – lehti lopettaa yleisönosaston julkaisemisen
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Vasemmisto reagoi tunteella maahanmuuttopolitiikan kiristyksiin – sisäministeri Rantanen muistutti, että Suomessa ei enää voi olla muita Pohjoismaita löperömpiä sääntöjä
Eduskunnassa käsiteltiin tänään hallituksen esityksiä ulkomaalaislain muuttamiseksi. Suomen maahanmuuttopolitiikan muutos kohti tiukempaa yleiseurooppalaista tasoa demokraattisen prosessin kautta osui syvälle tunteisiin vasemmistoliiton kansanedustajalle Veronika Honkasalolle.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

Vigeliukselta kovaa kritiikkiä Yleisradion johdolle: ’’Uutisista leikkaaminen on Ylen päätös, ei eduskunnan’’
Yle-työryhmässä neuvotellut ja Ylen hallintoneuvostossa työskentelevä kansanedustaja Joakim Vigelius ottaa kantaa Ylen säästöihin kohdistuneeseen kritiikkiin. Hänen mukaansa säästöjen kohdentamisesta vastaa Yle, ei eduskunta.

Joko ylikorostunut tulonjakopolitiikka tuhosi järkevän taloudenpidon Suomessa? – ”Ne, jotka kiivaimmin vaativat verotuksen kiristämistä, ovat niitä, jotka eivät itse maksa veroja”
Ylikorostunut tulojako ensin -ajattelu on osin jo tuhonnut poliittisen debatin Suomessa, ja samalla se estää monia sinällään järkeviä talouspoliittisia toimia, emeritusprofessori Matti Virén kirjoittaa ajatuspaja Suomen Perustan uudessa julkaisussa.

Ammattikoulussa Onlyfans-kuvauksia – Antikainen: Perussuomalaiset vaatii loppua pervoilulle oppilaitoksissa
Tänään on uutisoitu, että Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudan tiloissa on kuvattu aikuisviihdettä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että juuri tällaiseen kehitykseen puolue on pyrkinyt kiinnittämään huomiota ja vaatinut toimia sen kitkemiseksi.
Uusimmat
Toimitus suosittelee

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää