Tagi: Keijo Kaarisade

LEHTIKUVA

Tutkinta Twitterin viime vuosien toiminnasta on paljastanut, että Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI on ollut säännöllisissä tekemisissä alustan ylläpidon kanssa. FBI:n agentit olivat pyytäneet ylläpitoa puuttumaan jopa poliittiseen satiiriin ja tileihin, joilla oli olemattomasti seuraajia. Amerikkalaislehti Reason pitää FBI:n toimintaa viranomaiselle sopimattomana ja sananvapauden kannalta arveluttavana.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Keskiviikkona eduskunnassa oli lähetekeskustelussa hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kotoutumisen edistämisestä. Kansanedustaja Juha Mäenpää arvosteli voimakkaasti nykyhallituksen maahanmuuttopoliittisia linjauksia ja tarjosi vaihtoehdoksi periaatetta ”maassa maan tavalla, ja maahan työluvalla”.  Lue lisää >

SU

Sosiaalisen median ”vihapuhepoliisi” Keijo Kaarisateella on tapana aina silloin tällöin lähetellä yleisönosastokirjoituksia lehtiin. Jos sisältö on riittävän suvaitsevaista ja liberaalia, salanimellä kirjoitetut mielipiteet menevät yleensä läpi. Kansan Uutisten tällä viikolla julkaisemassa yleisönosastokirjoituksessa nastolalaisnainen vaatii vastuullisuutta suomalaisen kulttuuriperinnön digitoimiseen, jottei se antaisi voimavaraa rasismille.  Lue lisää >

TWITTER, VALIO, FAZER

Jokaisen, joka töidensä puolesta joutuu koskemaan Internet-nimiseen vempeleeseen, tulisi tietää että Keijo Kaarisade on parodiahahmo. P-A-R-O-D-I-A-H-A-H-M-O. Tämän luulisi olevan itsestäänselvää myös megakorporaatioiden kovapalkkaisille viestintäyksiköille.  Lue lisää >

SU

Aamulehden lukijakirjeissä julkaistiin lauantaina kirjoitus, jossa käsiteltiin suomalaisia startup-yrityksiä, joissa ei kirjoittajan mukaan vielä olla havahduttu ”äijäkulttuurin” ongelmallisuuteen, kuten Piilaaksossa. Kirjoitus oli jälleen kerran parodiapoliisi Keijo Kaarisateen kynästä. Kaarisade on lähettänyt eri toimituksiin suvaitsevaisuudessaan absurdeihin mittoihin yltäneitä ”lukijakirjeitä”, jotka on toimituksissa otettu totena vastaan ja julkaistu. Näin kävi jälleen, konerasvaisen äijäkulttuurin kritiikki upposi Aamulehteen kuin...  Lue lisää >

TWITTER

Voisiko olla mahdollista, että valtakunnan suurimmat lehdet ovat valmiita julkaisemaan mitä tahansa älyvapaata höpinää, kunhan sen ideologinen arvopohja vastaa niiden omaa linjaa? Twitterin suosikkikirjoittaja Keijo Kaarisade on todistanut, että näin todellakin on. Jouduttuaan Twitterin bannaamaksi Kaarisade siirtyi kirjoittamaan lehtien yleisönosastoille, ja jälki on ollut aivan hulvatonta.  Lue lisää >

TWITTER, VN

Keijo Kaarisateen Vihapuhepoliisi on jo pitkään ollut huippusuosittu parodiatili Twitterissä. Vihapuhepoliisi on tehnyt älykkäällä ja hauskalla tavalla pilkkaa ”vihapuhetta” jahtaavista poliiseista ja muista viranomaisista. Mutta tiistaina Keijon seuraajat huomasivat kauhukseen, että Twitter on jäädyttänyt tilin. Suomen Uutiset otti yhteyttä Keijo Kaarisateeseen kysyäkseen, miksi parodiatili on vaiennettu. Hän toteaa, että normaalissa oikeusvaltiossa perustelluksi katsotut sananvapauden rajoitukset...  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Sosiaalisessa mediassa ehdittiin jo uskoa, että poliittisesti motivoitu nettisensuuri olisi taakse jäänyttä elämää. Somessa tulkittiin, että Poliisin valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä olisi ajettu alas, kun Valtioneuvoston Media- ja viestintäpolitiikkaa käsitelleessä raportissa todettiin, että ”Valtakunnallinen vihapuhetutkintaryhmä toimi puolisen vuotta ja se lopetti valtakunnallisen toimintansa vuoden 2017 lopussa”. Todellisuudessa kuitenkin kaikki jatkuu lähes entisellään.  Lue lisää >

Samaan aikaan kun poliisin ylin johto ja poliisihallitus valjastavat yhä suuremman osan poliisien resursseista vihapuheen vastaiseen taisteluun, kasvaa huoli tavallisten kenttäpoliisien arjessa. Rivipoliisit pelkäävät, että yleisö menettää poliittisten vihapuhekampanjoiden seurauksena luottamuksen koko poliisin organisaatioon.  Lue lisää >