

Simon Elolta terveiset Ville Niinistölle: ”Suomessa noudatetaan lakia ja asetuksia, ei huutavan punaviherkaartin vaatimuksia”
KOMMENTTI | Jälkipyykki turvapaikanhakijoiden palautuksen yhteydessä maanantaina syntyneen rähinöinnin osalta jatkuu. Kansanedustaja Simon Elo (ps.) muistuttaa Ville Niinistöä (vihr.) oikeusvaltion toimintatavoista.
Totean perustuslakivaliokunnan kollegalleni Ville Niinistölle, että Suomessa noudatetaan lakia ja asetuksia, ei huutavan punaviherkaartin tai muunkaan painostusryhmän vaatimuksia. Olivat he sitten lentokentällä häiritsemässä palautuksia hoitavia viranomaisia tai vaikkapa leiriytyneenä Rautatientorille. Näin lakiin pohjautuen toimii oikeusvaltio ja sivistysmaa.
Vihreiden ajattelun todellinen pihvi tulee Ville Niinistön kirjoittamassa kommentissa. Irakilaisista ja afgaaneista pitäisi antaa tilapäinen oleskelulupa ”kaikille niille, joiden käännyttäminen aiheuttaisi heille vaaraa”. Voin arvata, että vihreiden linjalla tämä kääntyisi muotoon ”kaikille”, sillä kaikki ovat heidän mielestään vaarassa.
Niinistön mukaan ”silloin he voisivat elää normaalia elämää tässä maassa, lapset voisivat jatkaa koulunkäyntiä, vanhemmat kouluttautua ja tehdä työtä, heillä olisi katto pään päällä ja perheitä ei hajotettaisi.” Tämä on virheellistä ajattelua. Turvapaikkaa tai edes tilapäistä oleskelupaa ei pidä antaa siksi, että henkilö voisi elää normaalia elämää tässä maassa tai tehdä esimerkiksi töitä. Turvapaikka myönnetään henkilölle, jonka yksilöllisen Maahanmuuttoviraston käsittelyn jälkeen arvioidaan tarvitsevan suojaa henkilökohtaisen vainon tai vaaran vuoksi. Tämä käsittely tehdään Suomen lakia ja asetuksia sekä kansainvälisiä sitoumuksia kunnioittaen. Siinä ei paina tai vaikuta kenenkään toiveet ”normaalista elämästä”.
Vain ääni ratkaisee. Voimme olla Ville Niinistön kanssa samaa mieltä siitä, että perussuomalaisten hallituskaudella turvapaikkapolitiikka on selvästi tiukentunut. Vaikutuksestamme on muun muassa poistettu mahdollisuus humanitaariseen suojeluun, tiukennettu perheenyhdistämisen vaatimuksi ja tehty palautussopimukset Somalian ja Afganistanin kanssa. Hyvä niin. Jos tätä linjaa kannattaa, täytyy äänestää ja tukea perussuomalaisia.
Simon Elo
Kansanedustaja
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Suuri epäkeskustelu toimittajien vasemmistolaisuudesta – mielipide-eliitin sananvalta tukahdutti mediakritiikin
Maaliskuussa julkaistu tutkimus paljasti suomalaisten toimittajaopiskelijoiden valtavan vasemmistovinouman. Valtakunnanjulkisuutta nauttivien media-asiantuntijoiden väheksyvä reaktio tutkimustuloksiin kuitenkin oli, että tuloksilla ei ole väliä. Sitä paitsi kaikki tiesivät asian jo, eikä se edes pidä paikkaansa.

Tilastokeskus: Raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia ulkomaalaistaustaisia
Tilastokeskuksen viime viikolla julkaisema Rikos- ja pakkokeinotilaston data kertoo, että raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia. Helsingin yliopiston helmikuussa julkaisema katsaus osoittaa, että korkeimmat väestöön suhteutetut raiskausrikosepäilyjen tasot koskivat afrikkalais- ja länsiaasialaistaustaisia 18–29-vuotiaita miehiä.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Monikulttuurinen urheilujuhla Ranskassa – satoja loukkaantunut mellakoissa
Pariisissa alkoi mellakointi, kun PSG voitti Arsenalin jalkapallon Mestarien liigan loppuottelussa. Kaupungissa tehtiin satoja pidätyksiä ja poliisi turvautui kyynelkaasuun rauhoittaakseen kaduilla riehunutta väkijoukkoa.

Grönroos: ”Työvoimapula on naurettava väite – meillä on 300 000 työtöntä”
Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos tyrmää väitteet maahanmuuton tarpeellisuudesta. Tilastot osoittavat, että maahanmuutto maksaa Suomelle miljardeja.

Somalialaistaustainen rikollisryhmä salakuljetti ihmisiä Suomeen – kaksi tuomittiin vankeuteen
Alaikäisen somalitytön salakuljettaminen Suomeen johti järjestäytyneen ihmissalakuljetusryhmän paljastumiseen. Käräjäoikeus on tuominnut kaksi ryhmän jäsentä ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Huhtasaari: Ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikolliset karkotettava Suomesta
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari vaatii tuoreessa kirjallisessa kysymyksessään muutoksia lainsäädäntöön, jotta ulkomaalaistaustaisten seksuaalirikollisten karkottaminen olisi jatkossa mahdollista. Alaikäisen tekijän tapauksessa Huhtasaari edellyttää, että karkotus koskisi myös hänen perhettään.

Siviilipalveluskeskuksen opetuksessa kehotettiin osallistumaan Elokapinaan – Mäenpää: ”Onko toiminnan valvonta puutteellista?
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää on jättänyt kirjallisen kysymyksen Siviilipalveluskeskuksen järjestämän koulutuksen sisällöstä. Kansanedustajien korviin on kantautunut huolestuttavia tietoja, miten keskus kouluttaa siviilipalvelukseen osallistuvia.

Etnistä erityiskohtelua Britanniassa: Sikhi puukotti hengiltä brittiopiskelijan – poliisi laittoi kuolevan käsirautoihin
Southamptonissa puhkesi rajuja mielenosoituksia, kun paikallisen opiskelijan puukotuksesta julkaistiin poliisin haalarikameralla taltioima video. Poliisi laittaa kuolevan käsirautoihin, koska puukottaja syyttää tätä rasistisesta hyökkäyksestä. Nyt Britanniassa selvitetään, mikä rooli etnisellä erityiskohtelulla oli traagisissa tapahtumissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää












