

MATTI MATIKAINEN
Simula haluaa edistää Suomen kansan etua: ”Perussuomalaiset tekee politiikkaa tavallisia ihmisiä varten”
Uusi kansanedustaja Jenna Simula pyrkii tekemään politiikkaa alhaalta ylöspäin, ihmisiä ja heidän huoliaan kuunnellen. – Mielestäni poliitikkojen keskeinen tehtävä on etsiä ratkaisut miten tavallisten ihmisten asioita voi muuttaa parempaan suuntaan. Kansanedustajien olisi muutenkin syytä pitää mielessä, miksi meidät on sinne valittu ja kenen asialla olemme, Simula sanoo.
Oululainen Jenna Simula nousi keväällä eduskuntaan keräten jopa 9 197 ääntä. Nuoren naisen poliittinen ura on ollut nousujohteinen, sillä jo vuoden 2015 eduskuntavaleissa Simula keräsi 2 500 ääntä.
– Äänimäärä oli kyllä iloinen yllätys. Tulos ylitti kirkkaasti sen, mitä olin asettanut itselleni tavoitteeksi, eli 5 000 ääntä. Vaaleissa pärjääminen on kuitenkin aina tulos pitkästä työnteosta. Itse olen ollut politiikassa mukana jo 11 vuotta.
Häirintää vaalien alla
Simula aloitti oman vaalipiirin kiertämisen viime vuoden elokuussa, ja ehti kiertää kenttää laidasta laitaan. Oulun vaalipiiri Pohjois-Pohjanmaalla on laaja ja välimatkat pitkiä, joten kampanjointi vaati useiden päivien matkustamista autolla.
Viime eduskuntavaaleissa joitakin perussuomalaisten ehdokkaita häirittiin, uhkailtiin ja myös useita vaalimainoksia rikottiin. Simulakaan ei välttynyt kiusanteolta, sillä keväällä hänen autoaan naarmutettiin tahallisesti Oulun keskustassa. Syy oli siinä, että auton kylkeen oli teipattu Simulan vaalimainos.
– Tapaus oli ikävä, mutta en antanut sen vaikuttaa vaalityöhöni. Tilasin autoon uudet teippaukset ja korjautin auton.
Politiikkaa tehtävä alhaalta ylöspäin
Eduskunnassa Simula haluaa edistää Suomen kansan etua.
– Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että politiikkaa tehdään alhaalta ylöspäin, ihmisiä ja heidän huoliaan kuunnellen. Perussuomalaiset yleensäkin tekee politiikkaa ihan tavallisia ihmisiä varten. Heiltä sitten saa suoraan tietoa, mitkä asiat ovat tärkeitä ja miten poliittiset päätökset vaikuttavat tavallisen ihmisen arkeen. Mielestäni poliitikkojen keskeinen tehtävä on etsiä ratkaisut, miten niitä ihmisten asioita voi muuttaa parempaan suuntaan.
Simula sanookin, että hänelle on tärkeää pitää yhteyttä kansalaisiin myös vaalien välillä.
– Pyrin kiertämään mahdollisuuksien mukaan eri paikoissa, jotta voin tavata ihmisiä ja keskustella heidän kanssaan. Myös sähköposteihin vastaaminen ja yhteydenpito sosiaalisessa mediassa on minulle arkipäivää.
– Karsastan kansanedustajien ja päättäjien kuplautumista Arkadianmäelle. Meidän kansanedustajien olisi syytä pitää mielessä, miksi meidät on sinne valittu ja kenen asialla olemme. Kaikkien kansanedustajien pitäisi muutenkin hyödyntää paremmin sosiaalisen median mahdollisuuksia, koska siinä voi olla suoraan yhteydessä kansalaisiin, Simula sanoo.
Uusi kansanedustaja on myös toisen kauden kaupunginvaltuutettu ja samalla Oulun kaupunginhallituksen jäsen. Simula näkee, että kuntatasolla vaikuttaminen tukee työtä valtakunnanpolitiikassa tavallisten ihmisten hyväksi.
– Kuntapolitiikassa toimiessa näkee hyvin, miten eduskunnassa tehdyt päätökset vaikuttavat kansalaisten elämään. Kuntatasolta myös välittyy arvokasta tietoa eduskuntaan.
Kansalaiset huolissaan arjessa selviytymisestä
Vaalikevään aikana Simula huomasi, että tänä päivänä yhä useamman kansalaisen suurimmat huolenaiheet liittyvät arjessa selviytymiseen.
– Monet tuntevat epävarmuutta työpaikan säilymisen puolesta samaan aikaan kun asumisen, liikkumisen ja ruuan hinta on kasvanut. Jokainen kuitenkin haluaisi pärjätä ja tulla toimeen omalla työllään.
Simula sanookin, että hän oudoksuu pääministeri Antti Rinteen johtaman hallituksen veropolitiikkaa, joka tulee entisestään nostamaan asumisen, liikkumisen ja ruuan hintaa.
– Toisella kädellä hallitus aikoo jakaa vappusatasia ja muuta, mutta toisella kädellä otetaan pois esimerkiksi nostamalla autoilun kustannuksia ja kiristämällä energiaverotusta. Ne iskevät voimakkaasti tavallisiin palkansaajiin ja lapsiperheisiin ja leikkaavat ostovoimaa. Monilla on myös pitkä matka työpaikalle ja työmatka on usein pakko tehdä omalla autolla.
– On myös selvää, että se syö ihmisiltä motivaatiota tehdä enemmän tai vaikka ottaa vastaan lisää työtunteja, jos siitä ei jää yhtään enemmän käteen. Ahkeruudesta pitäisi päinvastoin palkita, Simula sanoo.
Maaseutu säilytettävä elinvoimaisena
Simula on koulutukseltaan tradenomi, ja lisäksi hän on valmistunut eläintenhoitajaksi. Aiemmalla työurallaan hän on toiminut esimerkiksi myyjänä. Eduskunta oli Simulalle työympäristönä tuttu, sillä hän on myös toiminut kahdeksan vuotta kansanedustaja Olli Immosen avustajana.
– Eduskunnassa työt ovat lähteneet käyntiin melko rauhallisesti. Talo ja sen toimintatavat ovat kyllä tuttuja. Siirtymä avustajan roolista kansanedustajaksi on mennyt sujuvasti. Valiokuntatyöskentely on kuitenkin uusi juttu. Avustajana olen aiemmin esivalmistellut valiokunnissa käsiteltäviä asioita, joten on ollut mielenkiintoista päästä itse istumaan päättäviin pöytiin.
Simula on maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen sekä varajäsenenä suuressa valiokunnassa ja lakivaliokunnassa. Maaseudun elinvoimaisena pitäminen ja maaseudun asiat muutenkin ovat Simulalle tärkeitä.
– Maanviljelijöinä työskentelee tällä hetkellä väsynyttä ja stressaantunutta porukkaa. Se johtuu siitä että monia pieniä maatiloja on lopetettu. Nykyään tilalliset joutuvat tekemään kalliita investointeja ja hankkimaan isoja eläinmääriä, jotta toiminta olisi kustannustehokasta. Siitäkin huolimatta omalla työllä voi olla hankalaa tulla toimeen. Se polttaa tilallisia loppuun.
Keskeisenä ongelmana Simula näkee maataloustukien jakamisen, jota säädellään pitkälti EU:n kautta.
– Ongelmat ovat alkaneet jo pidemmän aikaa sitten. Tukipolitiikka on meidän kannaltamme hankala systeemi. Maataloustukiasioista pitäisi ehdottomasti päättää vain kansallisesti. Se mahdollistaisi myös toimeentulon pienemmillä maatiloilla. Suomalaiset myös arvostavat puhdasta kotimaista lähiruokaa. Ruuan tuottaminen menee vain nykysysteemillä hankalaksi, koska tuottajalle jää työstään niin vähän käteen.
Verot käytettävä suomalaisten hyväksi
Suomen kansan edun mukaisena Simula näkee myös maahanmuuttopolitiikan kiristämisen.
– Suomalaisten maksamat verot pitäisi käyttää ensisijaisesti suomalaisten hyväksi, eikä ulkoisiin kohteisiin kuten kehitysapuun tai turvapaikanhakijoihin. Miksi ihmeessä Suomi harjoittaa maahanmuuttoa, joka rasittaa entisestään julkista taloutta vaikka monet perusasiat, kuten vanhusten hoivapalvelut, koulutus ja terveydenhuolto kärsivät tarvittavien resurssien puutteesta? Simula kysyy.
– Samaan aikaan hallitus aikoo kasvattaa kuntien velvoitteita. Karu tosiasia kuitenkin on, että kuntien kantokyky ei tule kestämään. Monelle pienelle kunnalle voi olla hyvin hankalaa järjestää vaikka subjektiivinen päivähoito tai oppivelvollisuuden pidentäminen. Ne edellyttävät aina investointeja ja uusia rekrytointeja, mutta millä tämä kaikki rahoitetaan kun rahaa on käytössä vain rajallinen määrä? Valtionosuudet eivät millään tule riittämään.
Kansa vaatii kiristyksiä maahanmuuttoon
Simula sanoo, että kentällä kiertäessään hänelle on käynyt hyvin selväksi, että kansalaiset haluavat kiristää maahanmuuttopolitiikkaa. Tällä hetkellä Suomessa on esimerkiksi useita tuhansia kielteisen päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita, joita ei eri syistä saada poistettua maasta.
– Se ei ole kenenkään mielestä oikeutettua, että tällä hetkellä Suomeen voi tulla ja tänne jäädä, olipa päätös sitten mikä hyvänsä. Suurempi ongelma kuitenkin on, että hallituksella on jopa haluttomuutta lähteä palauttamaan maassa laittomasti olevia, jopa rikollisia.
Perussuomalaiset esittää, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ja maassa laittomasti olevat otettaisiin säilöön. Sen sijaan päähallituspuolue sdp:stä sekä pääministeri Rinne että liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ovat esittäneet, että kielteisen päätöksen saaneet voisivat jäädä Suomeen töihin. Simula ei käsitä demariministerien suunnitelmia.
– Turvapaikkajärjestelmä ylipäätään ei tällä hetkellä ole enää toimiva. Ainoa oikea ratkaisu olisi palauttaa kaikki kielteisen päätöksen saaneet, eikä antaa heille uusia oikeuksia, koska heillä ei ole mitään syytä jäädä maahan. Demarien esitys vain houkuttelee Suomeen entistä enemmän porukkaa, kun sana kulkee, että tänne saa jäädä – olipa päätös mikä tahansa.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Maanviljelijät vappusatanen asuminen ja liikkuminen ruuan hinta verot kustannukset suomalaiset Työ politiikka Maaseutu Jenna Simula perussuomalaiset hallitus Olli Immonen maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää