

MATTI( MATIKAINEN
Slunga-Poutsalo: Äänestäjä, ole tarkkana
KOLUMNI Gallupien kärjessä jo itsensä pääministeripuolueena näkevä demarijoukko on sairastuvalta palanneen puheenjohtajansa suulla ehtinyt lausumaan mielenkiintoisia kuvia maamme tulevaisuudesta.
Perussuomalaisten kanssa heillä ei ole kuuleman mukaan yhteistä arvopohjaa sen vertaa, että hallitusyhteistyö kävisi mitenkään. Mutta kas, enää ei löydy kumppania edes kokoomuksesta tai keskustastakaan. Aika harvoin on lähdetty ennen vaaleja ministerisalkkuja jakelemaan, pakkaa nimittäin vanha sanonta pitämään paikkansa siitä ylpeydestä ja lankeemuksesta. Eiköhän anneta äänestäjien päättää näiden kisojen maaliintulojärjestys.
Jos vaalien jälkeen demarit saisivat päättää, maahamme muodostuisi siis puhdasverinen punavihreä kupla. Ongelmana on vain se, että enemmistöä tämä porukka ei kasaan saa, vaan pitää miettiä luovia lisäratkaisuja. Tällaisessa vaihtoehdossa rkp saanee takaisin kiintiöpaikkansa hallituksessa, heitähän ei tunnetusti yhtään kiinnosta hallituspohja tai ohjelma, vaan kaikki käy, kunhan ministeriauton ovi on auki. Voi olla, että kuplaan tuupataan vielä kd mukaan, ihan vain enemmistön varmistamiseksi. Krisuja käy kyllä jo etukäteen sääli, jos näin oikeasti kävisi.
Miettikääpäs, minkälainen meno seuraavat neljä vuotta maassamme vallitsee, jos tämä suunnitelma toteutuu. Seuraavan neljän vuoden aikana ratkeaa hyvinkin pitkälle se, mitä tehdään niille 2015 syksyllä tänne tulleille turvapaikanhakijoille, joiden matkustusasiakirjat hukkuivat Välimereen. Vihreät ja demarit ovat kuntapuolella ahkeroineet laittomasti maassa oleville ilmaisia palveluja, joten eiköhän sama linja jatku valtakunnallisellakin tasolla.
Marketin lihatiskillä köllivälle possun niskalle rapsahtanee veron kautta kovempi hinta ihan ilmastonmuutoksen nimissä. Ovatko puheet kotimaisen ruuantuotannon tukemisesta ja suosimisesta unohtuneet? Entä ne terveelliset elämäntavat: oikeata ruokaa eikä eineksiä? Lihasta on tulossa luksustuote, johon on varaa vain rikkailla. Me muut voimme mussuttaa jostain korvikkeesta tehtyä ”einesmakaronilaatikkoa” ja miettiä, miten ne verisuonet niin tukossa taas ovatkaan. Kotimainen lihantuottajakin joutunee laittamaan pillit pussiin, mutta saahan sitä paistia Brasiliastakin – ihan laivakyydillä.
Meille tavallisille vähän vanhemmilla autoilla autoileville on luvassa kylmää kyytiä. Tai siis ei kyytiä ollenkaan, sillä siihen ei tule olemaan varaa. Polttomoottoriautojen myynnin kieltäminen kirjataan lakiin ja samalla vanhojen autojen käyttäjille pätkäistään veroa lisää, koska ajamme saastuttavilla autoilla. Näin kuuleman mukaan edistetään ympäristöystävällisempien autojen hankintaa. Polttoaineiden hinnat tulevat nousemaan entisestään ja autostakin tulee varakkaamman väestönosan etuoikeus, jota tarvittaessa rahoitetaan valtion pussukasta teemalla: ”Osta Tesla, saat 2 000 euroa käteistä valtion kukkarosta”.
Samaan aikaan kun valtion kassasta jaetaan vastikkeettomasti varallisuutta, sinne ei uutta täpäkkää ennätä kertyä. Surullisimmat uutiset tulivat viime viikolla, kun kävimme erään jäsenemme kanssa keskustelua kuljetusliikkeiden tilanteesta. Jo nyt kilpailu ulkomaisten kuljetusliikkeiden kanssa on toivotonta, kun heidän kuskiensa palkat on poljettu alle minimin. Siihen kun järjestetään vielä kotimaisille kuljetusliikkeille investointipakko kukkaismehulla käyviin kuljettimiin, ei tarvitse miettiä kotimaista työtä ja yrittämistä.
Elämisen kulut varmasti nousevat. Sähköautobuumissa latauspisteiden rakentamiset jäävät asukkaiden maksettaviksi, eikä se sähkö siitä pistorasiastakaan kovin halpaa ole – ei ainakaan sen siirtomaksut. Tuulimyllyjä pyörittämällä ei tavoitteisiin päästä, mutta olisiko punavihreä hallitus halukas avaamaan keskustelun ydinvoimasta? Samaan aikaan demarit puhuvat jo veropohjan laajentamisesta: kohta saamme maksaa tien käytöstä, vaikka kulkupelinä olisivat pelkät jalat.
Vastassamme voi todellakin olla se vaihtoehtoinen tulevaisuus, jossa tehdään kaikki suunnilleen päinvastoin kuin mitä meidän tavoitteemme ovat. Paitsi että vaaleja ei ole vielä käyty – ja kaikki on mahdollista.
Riikka Slunga-Poutsalo
puoluesihteeri (ps.)
Kirjoitus on julkaistu Perussuomalainen-lehden numerossa 3/19.
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sdp hamuaa Suomeen halpatyövoimaa polkemaan duunarien palkkoja – nämä kaikki demariedustajat allekirjoittivat lakialoitteen työvoiman saatavuusharkinnan poistamisesta

Antti Rinteeltä käsittämätön möläytys Ylen vaalitentissä: Laittaisi kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet nuoret miehet kielikoulutukseen ja töihin

Slunga-Poutsalo: ”Sietämättömän korkeilla bensan ja sähkön hinnoilla rahoitetaan nykymuotoista humanitaarista maahanmuuttoa”
Viikon suosituimmat

Purra: Surkeaa, Iltalehti, uskomattoman surkeaa
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra ottaa Facebookissa kantaa Iltalehden faktojen vastaiseen uutisointiin hallituksen säästöistä. Purran mukaan Iltalehti ei kanna mitään vastuuta siitä, että se johtaa ihmisiä harhaan virheellisellä uutisoinnillaan.

MTV Uutiset otti selvää, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan – Halla-aho: “Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista”
"Jos luulit, että suomalaisiin korkeakouluihin haetaan opiskelemaan eniten esimerkiksi Saksasta tai Britanniasta, niin metsään meni", kirjoittaa MTV Uutiset artikkelissaan, jossa se on selvittänyt, mistä maista suomalaisiin korkeakouluihin haetaan opiskelemaan. - Kukaan muu kuin toimittaja ei luullut, että Suomeen tultaisiin opiskelemaan länsimaista, toteaa eduskunnan puhemies, perussuomalaisten Jussi Halla-aho Facebook-kirjoituksessaan.

Jäikö Iltalehdessä vapunvietto päälle? Toimitus häröili lehden kanteen jättiotsikon tulevasta eläkeleikkauksesta, vaikka eläkkeitä nimenomaan ei leikata – lehti pahoittelee Äpy-levelin koheltamistaan

Päivän pointti: Oikeuskanslerin ratkaisu ministeri Mari Rantasesta ei miellyttänyt Ylen toimitusta – kutsui kommunistitaustaisen professorin haukkumaan lopputulosta

Purra myllyttää hyväuskoisia poliitikkoja: “Voisi kysyä, että miten mitään näin päätöntä voi edes keksiä”

Maahanmuuton kustannukset ovat massiivisia – kansanedustaja Strandman: Suomessa maahanmuuton hintalappu on arviolta 10,5 miljardia euroa vuodessa
Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman kertoo maahanmuuton kustannusten olleen Suomelle ja Euroopalle massiivisia ja selkeästi mukanaan tuomia hyötyjä suurempia. Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virénin tekemän karkean arvion mukaan maahanmuuton hintalappu Suomessa olisi noin 10,5 miljardia vuodessa perustuen hollantilaistutkimuksen tuloksiin.

Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen Reformipuolue murskavoittoon Britannian paikallisvaaleissa – pääministeri Keir Starmer nöytyy, sanoo ymmärtävänsä äänestäjien raivon perinteisiä puolueita kohtaan
Nigel Faragen maahanmuuttokriittinen ja kansallismielinen Reformipuolue pyyhki perinteisillä puolueilla pöytää Britannian paikallisvaaleissa. Konservatiivit ja työväenpuolue suorastaan romahtivat äänestäjien purkaessa raivoaan nykyvaltaa vastaan. Kahden puolueen valtakausi Britanniassa on ohitse.

Hallitus uusii YEL-työtulon – Marinin hallituksen kohtuuton ja typerä järjestely johtaisi katastrofiin
Yrittäjien eläkejärjestelyistä on ollut paljon puhetta nykyisen hallituksen puoliväliriihen yhteydessä. Voimassa oleva lainsäädäntö on Marinin hallituksen politiikan seurausta, ja erityisavustaja Asmo Maanselän (ps.) mukaan se johtaisi katastrofiin vuonna 2029.

Sodan kurimus vaati Jyrki Ålandin lapsen hengen – 20-vuotias lähti Ukrainaan vapaaehtoisena, eikä hän koskaan enää palaa kotiin

Hoitajien tekemät vanhusten raiskaukset järkyttävät Ruotsissa – rohkean Elsan haastattelu sai muut uhrit avautumaan, Uppsalan kunnan koko vanhuslautakunta eroaa
Vanhuksiin kohdistunut seksuaaliväkivalta nousi julkisuuteen viime syyskuussa Ruotsissa, kun 84-vuotias Elsa päätti kertoi asiasta Uppsala Nya Tidningille (UNT). Elsan haastattelu rohkaisi myös muita kotipalvelun työntekijöiden uhreiksi joutuneita vanhuksia kertomaan raiskauksista toimittajille.
Uusimmat

Perussuomalainen Nuoriso: Saksa uhkaa tuhota demokratiansa

Onni Rostilan kolumni: Saksan demokraattinen tasavalta
Toimitus suosittelee
PS Naiset 1/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2025

Lue lisää