

Lehtikuva Martti Kainulainen
Slunga-Poutsalon terveiset veroja pakoilevalle ministerille: Herää todellisuuteen, Räty!
Sosiaali- ja terveysministeri Laura Räty laukoi menneellä viikolla juuri niin kuin hän todellisuudessa ajattelikin. Kuinka vieraantunut tavallisen ihmisen arjesta ministeri voi olla, kysyy perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
– Yli 700 000 palkansaajan kuukausiansiot jäävät alle 2 600 euron kuukaudessa Helsingin Sanomien tietojen mukaan. Yrittäjistä peräti 47 000 tienaa alle 15 000 euroa vuodessa. Näiden pienyrittäjien työaika on rajaton ja lomat pitämättä, eikä heillä ole mahdollisuutta nostaa lisäansioita osinkoina. Kaikki tämä näyttää olevan ministerille vierasta. Samaan aikaan ministeri on itse kikkaillut lainsäädännössä olevilla aukoilla verovapaat tulot yksityispraktiikan puolelta ja autoedut, vaikka veronmaksukykyä kyllä olisi löytynyt, Slunga-Poutsalo moittii.
– Ministeri Räty on osoittanut todellista vastuunkantoa välttelemällä veroja kaikin lain suomin mahdollisuuksin. Ylen uutisoinnin mukaan hän on systemaattisesti muuntanut korkeasti verotettuja palkkatulojaan huomattavasti kevyemmin verotettavaksi yritystuloksi. Onko tämäkin harkittu teko tarkoitus kuitata vain harkitsemattomana lipsahduksena?
– Miten kokoomus voi olettaa kansalaisten kantavan kortensa kekoon kun puolueen keskeiset ministeritkään eivät ole tähän halukkaita?
– Jos Rädyn lausunnot kuitataan kokoomuksen suunnalta vain harkitsemattomina sanavalintoina, niin ihmettelen suuresti. Ministeri on selkeästi sanonut ääneen sen mitä ajattelee ja tämä näyttää olevan kokoomuksen yleinen perhepoliittinen linja. Lapsiperheköyhyys on samaan aikaan arkipäivää monessa perheessä. Olen huolissani siitä, minkälainen maa meillä olisi, jos yksin kokoomus saisi päättää, Slunga-Poutsalo huokaa.
Slunga-Poutsalon mielestä kyse ei ole pelkästään yksittäisestä päätöksestä, vaan lapsiperheiden kokonaiskustannusten silmille räjähtämisestä useasta samansuuntaisesta purosta.
– Polttoaineen hinnat nousevat, sähkön hinta nousee, verot kiristyvät ja työn saaminen esimerkiksi lapsen syntymisen jälkeen muuttuu koko ajan haastavammaksi. Vaikutukset keskituloisen perheen lompakkoon ovat merkittäviä. Ja kun keskituloisen perheen ostovoima ja veronmaksukyky romahtaa, on sillä kohtalokkaan seuraukset kansantaloudellemme, Slunga-Poutsalo huomauttaa.
– Samaan aikaan taloudellisten haasteiden kanssa kasvaa huoli omien vanhempien ikääntymisestä ja heidän hoidostaan, lasten koulunkäynnistä kasvavissa luokissa ja erityisopetuksen tuen vähentymisestä, työn säilymisestä, turvallisuudesta ja niin edelleen. Ei ole ihme, että halparuokaketjujen parkkipaikat ovat täynnä. Rahaa ei yksinkertaisesti ole!
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Perussuomalaiset varoitti jo 2013 – Carunan tuotot menevät nyt Espanjaan
Espanjalainen energiajätti Iberdrola ostaa Suomen suurimman sähkönjakeluyhtiön Carunan noin viidellä miljardilla eurolla. Perussuomalaiset varoittivat jo 13 vuotta sitten, mitä seuraa kun kotimainen sähkönjakeluyhtiö myydään ulkomaille.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Ministeri Rydman säästää veronmaksajien rahaa – Yle tekee siitä skandaalin
Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman hylkäsi yhdeksän tutkimushanketta ja joutui siitä mediamyllyyn. Kukaan ei kuitenkaan kysy, miksi ministeriö ylipäätään jakaa tutkimusrahaa Suomen Akatemian rinnalla.

Helsingin poliisi tehosti ulkomaalaisvalvontaa – maasta poistettu tänä vuonna lähes 500 henkilöä
Maassaolon edellytysten tarkastuksia tehtiin ulkomaalaisvalvonnassa lähes 50 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Purra: SDP kannattaa kehitysmaamaahanmuuttoa – ”Tavoitteena on varmistaa, että maahan tulee riittävästi pienituloisia ihmisiä, jotka tarvitsevat sosiaalivaltiota ja äänestävät vasemmistoa”
SDP on suosituin puolue vieraskielisten keskuudessa, ilmenee Helsingin Sanomien teettämästä kyselystä. Tulos viittaa demareiden harjoittamaan laskelmointiin, jolla puolue pyrkii kasvattamaan kannatustaan suosimalla löyhää maahanmuuttopolitiikkaa.

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi
Saksaa järkyttää jälleen uusi veitsihyökkäystapaus. Trierin yliopistossa historiaa opiskeleva 22-vuotias saksalainen Marius Dick oli palaamassa 15. heinäkuuta ostoksiltaan kun samanikäinen afganistanilainen Sajad M. hyökkäsi avoimella kadulla leipäveitsi kädessä hänen kimppuunsa. Vanhemmat vaativat saksalaisilta poliitikoilta täyskäännöstä suhteessa rikollisiin maahantulijoihin.

Laaja törkeä huumausainerikosvyyhti: 200 kiloa amfetamiinia, kymmeniä kiloja kokaiinia – tuomituista valtaosa ulkomaalaistaustaisia
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla 18 henkilöä laajassa törkeiden huumausainerikosten kokonaisuudessa. Tuomioihin sisältyi myös yksi ampuma-aserikos. Oikeuden mukaan rikosvyyhdissä liikkui satoja kiloja huumausaineita, joita tuotiin Ruotsista Suomeen.

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle
Kreetan saari on eräs tärkeimmistä maahantuloreiteistä läntisen hyvinvoinnin piiriin pyrkiville maailman ihmisille. Kreikkaan on tullut alkuvuonna laittomasti lähes 17 000 laitonta siirtolaista, joista yli puolet on rantautunut Kreetalle. Lähi-idästä, Intian niemimaalta ja Afrikasta lähtöisin olevat ihmiset lähtevät vaaralliselle merimatkalleen Libyan Tobrukista. He maksavat ihmissalakuljetusverkostoille tuhansia euroja päästäkseen EU:n alueelle.

SDP:n valtuutettu vaatii selvitystä Vantaan areenan rahoituksesta – unohti kertoa, että puolue kannatti sopimuksen hyväksymistä kaupunginhallituksessa
Vantaan SDP vaatii perusteellista selvitystä Kivistön areenahankkeen rahoituksesta, kun Ylen MOT paljasti epäselvyyksiä rahoittajien taustoista. Vuosi sitten SDP:n kaupunginhallitusryhmä äänesti itse samojen sopimusten puolesta, kun perussuomalaiset vaativat tarkempaa selvitystä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









