

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson eduskunnassa. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Soini ärähti vasemmistolle: ”Ettekö kannata EU:n ja Turkin pakolaissopimusta? Käsittämätön ja vastuuton kanta!”
Ulkoministeri, puheenjohtaja Timo Soini (ps.) joutui ärähtämään vasemmistoliitolle keskiviikkona, kun eduskunta keskusteli ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta.
Hän kummasteli Li Anderssonin (vas.) kysymystä EU:n ja Turkin pakolaiskysymyksestä.
– Sanoitteko Andersson, että vastustatte EU:n ja Turkin pakolaissopimusta? Uskomatonta! Siellä on 3,1 miljoonaa pakolaista, mihinkä he sieltä lähtevät? Tämä on mielestäni käsittämätön ja vastuuton kanta! Me tarvitsemme yhteistyötä nimenomaan siten, että lievitämme sitä tuskaa. Jos Turkki ei olisi heitä ottanut vastaan, olisivatko he Syyriassa, en voi ymmärtää tätä, Soini hämmästeli.
Puolustuksesta päätetään itse, ei Brysselissä
Eero Heinäluoma (sd.) kysyi Soinilta EU-puolustuksen merkityksestä. Soinin mukaan EU tehostaa nykyisiä järjestelmiään, eikä rakenna rinnakkaisia järjestelmiä Naton tilalle. Päätösvalta säilyy jokaisen maan omassa pääkaupungissa.
Soini muisteli vuoden takaista tilannetta, jolloin Isis iski Pariisin kimppuun. Ranska ei pyytänyt apua Natolta vaan EU:lta.
– Ranska teki palveluksen koko EU:lle, kun se aktivoi Lissabonin sopimuksen 42. artiklan seitsemännen pykälän. Ensimmäisen kerran nähtiin, onko Lissabonin sopimuksella merkitystä – ja olihan sillä. Ranska otti yhteyttä jäsenmaihin ja Suomi otti vastuuta UNIFILissa ja Afrikassa. Päätöksiä tehdään pääkaupungeissa, ei Brysselissä, Soini painotti.
Hän sanoi, että samalla mietitään, voisiko asioita tehdä entistä fiksummin. USA on paimentanut EU-maita korottamaan puolustusmäärärahojaan.
– Yhtenäisellä koordinoinnilla, suunnittelulla ja yhteisillä hankinnoilla voivat kulut jopa laskea. Ja EU-armeijasta ei ole kysymys, Soini linjasi.
Hän piti myös EU:lle hyvänä, jos Britannia pysyisi mukana puolustusasioissa, vaikka maa lähteekin EU:sta, sillä kyseessä on armeijansa puolesta Euroopan suorituskykyisin maa.
Turkinkin kanssa täytyy neuvotella
Hän korosti myös neuvotteluiden merkitystä. Hän hämmästeli, kuinka jotkut vaativat vetäytymään yhteistyöstä esimerkiksi Turkin kanssa. On erittäin tärkeää pitää yhteyttä esimerkiksi rauhanjärjestöihin. Hän itsekin aikoi pistäytyä Turkissa puhumassa, kun sinne on kutsuttu. Helmi-maaliskuussa hän matkustaa USA:han käymään laajasti keskusteluita monien piirien kanssa.
Vasemmiston Nato-into huolestuttaa
Tom Packalén (ps.) piti hyvänä, että ulko- ja puolustuspolitiikan isosta kuvasta ollaan samaa mieltä. Hän huomasi kuitenkin, että Nato jakaa näkemyksiä. Hän käänsi katseensa vasemmistoon päin.
– Itse en ole Naton kannattaja, mutta olen huomannut, kuinka Naton kannatus on noussut vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa – ja minusta se on huolestuttava piirre, Packalén moitti.
Missä EU, siellä ongelma – yhteistyötä kriisinhallintaan
Soini vastasi myös Paavo Arhinmäen (vas.) kysymykseen, onko perussuomalaisista tullut EU-myönteinen puolue, kun puolustukseen toivotaan apua EU-yhteistyöstä. Eikö se ole liittovaltiokehitystä, Arhinmäki yritti.
– Missä EU, siellä ongelma – niin on. Ongelmista ei ole pulaa. Mutta ongelmia pitää lievittää. Siksi pitää toimia aktiivisesti, Soini vastasi.
Heinäluomalle Soini kertoi EU:n puolustusyhteistyön kehittämisestä: tärkeintä on rakentaa johtamiskyvyt EU:n kriisinhallintaa varten. Kun mennään yhteistyössä, mennään kriisinhallintaan – ei mihinkään Naton kaksoisjärjestelmään. Ja Naton jäseniä emme ole, Soini muistutti.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Soinin puhe Tuumaustunnilla
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää









