Artikkeli kuva

Soini: Keskusta on pessyt Sipilällä kasvonsa, mutta muu ruho on vanhaa Kepua

30.10.2014 |18:08

Ylen puoluekannatusgallupissa hyvin pärjännyt Keskusta on ottanut viiden prosenttiyksikön kaulan kokoomukseen nähden.

– Nousu on raastavan kovaa. Kepu porskuttaa, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kommentoi tulosta blogissaan.

Perussuomalaiset on mittauksen perusteella menettänyt kannatustaan juuri keskustalle. Soinin mukaan nyt on maakunnissa taistelun paikka.

– Sanoin ennen kesälomia, että toripolitiikan on maistuttava, jos mielitään pärjätä.  Kepu oli joka paikassa ja meilläkin kenttä hyvin liikkeellä, mutta kansanedustajia kaivattiin enemmän. Minulle jäi parantamisen varaa.

Soini näkee keskustan nosteen johtuvan siitä, että kansa hakee vaihtoehtoa ennätyshuonolle hallitukselle. Hän ei usko tilanteen säilyvän samanlaisena, koska jossain vaiheessa keskustan on alettava ottaa kantaa poliittisiin asiakysymyksiin. Soini muistuttaa myös siitä, ettei puheenjohtajavaihdos ole muuttanut keskustaa miksikään.

– Kolmessa vuodessa Kepu on pessyt kasvonsa,mutta vain kasvonsa. Koko muu ruho on vanhaa Kepua. Sipilän takana paistavat Kääriäisen ja kumppanien kasvot.

Vaikka keskusta on nyt onnistunut nappaamaan keulan, kärkitila ole Soinin mukaan kirkossa kuulutettu.

– Mikä menee ylös, tulee myös alas.  Ei itsestään, vaan toiminnalla. Kepun kuntopiikki tuli puoli vuotta ennen vaaleja. Silti se on kova vastustaja myös huhtikuussa.

– Olemme  olleet oikeassa maahanmuuttopolitiikassa ja EU-asioissa. Kepu on  niistä hiirenhiljaa. Aivan hiljaa. Me emme ole kahden asian puolue.  Tämä on tehtävä selväksi. Lihaa säästämättä. Omat esitykset edellä. Peruslinjasta tinkimättä.

Eduskuntavaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa. Silloin veri punnitaan, Soini kirjoittaa ja jatkaa: Vastaiskun paikka. Tiedämme, mitä pitää tehdä. Nyt on tehtävä, mitä pitää.


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Tutkimus: Oikeistolaiset osoittavat enemmän empatiaa vasemmistolaisia kohtaan kuin vasemmistolaiset oikeistolaisia kohtaan – epäsymmetriaa selittävät ankarat moraaliset tulkinnat

06.06.2025 |09:55
5.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
8.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
9.
Suomen uutiset logo

Wille Rydman: Mies-päätteisten sanojen kieltäminen ei tee maailmasta rahtustakaan tasa-arvoisempaa – ”Ole mies, älä henkilö”

06.06.2025 |11:28
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää