

YLE
Soini: Myös Ylen rahoitus leikkauslistalle
Ylen rahoittaminen on ollut pitkään kiistanalainen keskustelunaihe ja Yle-veron tarkastus alaspäin löytyy perussuomalaisten puolueohjelmastakin. Puheenjohtaja Timo Soinin mukaan Ylen rahoitus on otettava tulevan eduskunnan kriittiseen tarkasteluun. Yle-veron muuttaminen sinänsä ei ole helppoa, mutta tuen tason pitää seuraavan hallituksen katsoa.
– Indeksejä on jäädytetty muualtakin, eikä Ylekään voi olla instituutiona kaikkien leikkaustoimenpiteiden yläpuolella. Tätä kautta uskon, että myös Ylen rahoitus tulee olemaan pöydällä, kun säästökohteita haetaan, Soini toteaa.
Aika ajanut lupamaksupolitiikan ohi
Ylen rahoituksen järjestäminen tulevaisuudessa on Soinin mielestä vaikea kysymys, mutta aika on ajanut perinteisen lupamaksupolitiikan ohi. Kun on niin monta eri tapaa, miten kansalaiset voivat mediasisältönsä hakea, eikä paluuta entiseen ole, on mietittävä onko yhden tietyn median tukeminen kaiken kansan maksuilla enää perusteltua, vai pitäisikö Yle muuttaa esimerkiksi budjettirahoitteiseksi.
– Yllättävän paljon Ylen rahoitus nousee puheeksi myös vaalikentillä. Kyllä siihen kansan keskuudessa selkeää tyytymättömyyttä on, Soini mainitsee.
Suomalaiset nihkeitä maksamaan sisällöstä
Keskustelu Ylen rahoituksesta tulee jatkumaan myös tulevaisuudessa. Kun muut kaupalliset kanavat joutuvat laittamaan sisältöjään maksullisiksi, voi se Ylen pitäessä omiaan avoimina muodostua jollain aikavälillä isommaksikin ongelmaksi kuin se tällä hetkellä jo on.
– Suomalaisethan eivät mielellään mediasisällöstään maksa. Yle ei voi panna omia nettisivujaan maksumuurin taakse, kuten muut kaupalliset kanavat, onhan Ylen sisällöistä jo kertaalleen maksettu. Näkisin, että tämä tulee johtamaan aika jännitteiseen tilanteeseen Ylen ja kaupallisten medioiden välillä ja luulen, että keskustelu jatkuu, Soini pohtii.
MIKA MÄNNISTÖ
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Harakka ja Vigelius kiistassa kansalaisuuslaista: ”Jäät kiinni koko ajan valheista”
Eduskunta äänesti eilen läpi lakimuutoksen kansalaisuuslaista äänin 103-58. Jatkossa kansalaisuuden saaminen edellyttää hakijalta tiukemmin muun muassa nuhteettomuutta ja etuuksien sijaan työllä ansaittua toimeentuloa.

Hamas teloittaa siviilejä Gazassa, Palestiina-aktivistit ovat vaihteeksi hiljaa – Garedew: ”Tätäkö haluttiin?”
Terroristijärjestö Hamasin äskettäin julkaisemalla videolla taistelijat teloittavat kahdeksan miestä kadulle. Uhrien silmät on peitetty ja heidät on sidottu – Vieläkö ihmisoikeudet kiinnostavat vasemmistoa, kun Israelia ei saa enää tuomita, kansanedustaja Kaisa Garedew kysyy.

Hamas aloitti teloitukset – Antikainen: Vihervasemmisto haaveilee edelleen Hamasin johtamasta Palestiinasta
Vihervasemmisto on jo pitkään rummuttanut Palestiinan valtion tunnustamisen puolesta ja puhunut kauniisti rauhasta ja oikeudenmukaisuudesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että nyt, kun Gazassa on saatu aikaan tulitauko, näemme karun todellisuuden. Hamas on ryhtynyt teloittamaan palestiinalaisia.

Voima-lehti myrkytti suomalaiset miehet – näin ”toksinen maskuliinisuus” runnottiin väkisin suomen kieleen

Päivän Pointti: Yle lietsoo nyt pelkoa Euroopan muka vallanneesta ”laitaoikeistosta” ja johtaa taas harhaan

Ranskalaiskirjailija varoittaa: Muslimiveljeskunta haluaa tehdä Euroopasta sharia-lakiin perustuvan kalifaatin
Muslimiveljeskunta pyrkii kasvattamaan valtaansa Euroopassa erityisesti yliopistojen kautta. Keskeisiä yhteiskunnallisia päätöksiä voidaan ohjailla vaikuttamalla tuleviin päättäjiin. Pitkän aikavälin tavoitteena järjestöllä on perustaa Eurooppaan sharia-lakiin ja islamilaiseen talousjärjestelmään perustuva kalifaatti. Se voisi onnistua vasemmiston vanavedessä.

Demarit huolissaan ulkomailla syntyneiden työntekijöiden määrän kasvusta – Bergbom: ”Kuinka se voi olla näin, sosialidemokraatit?”
Demareiden lempihuvituksiin kuuluu syytellä muita oman hallituspolitiikkansa aikaansaannoksista. Perussuomalaisten kansanedustaja Miko Bergbom selittää asiasta huolestuneille SDP:n kansanedustajille, miten on mahdollista, että Suomeen on vuonna 2023 tullut paljon työperäisiä maahanmuuttajia.

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”
Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila julkaisi viestipalvelu X:ssä kirjoituksen, jossa hän syyttää SDP:tä ja vasemmistoa uusien äänestäjien haalimisesta maahanmuuton avulla sekä yhdistyskentän käyttämisestä poliittisiin tarkoituksiin. Turkkila sanoo puolueiden rakentavan järjestelmää, joka hyödyntää julkisia varoja ylläpitääkseen korruptiivista koneistoa.

Islamin suosio kasvaa kouluissa – Koponen: ”Väkivaltaisille ja naisia alistaville uskomuksille ei ole sijaa Suomessa”
Islamin opetus kouluissa lisääntyy ja kristinuskon opetus vähenee. Sivistysvaliokunnan perussuomalainen varapuheenjohtaja Ari Koponen pitää kehitystä huolestuttavana.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 3/2025

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää