

LEHTIKUVA
Sosialistista vallankumousta visioinut entinen taistolaiskommunisti nousemassa ministeriksi Marinin hallitukseen
SDP:n kansanedustaja Aki Lindén on nousemassa Krista Kiurun tilalle sosiaali- ja terveysministeriön johtoon. Lindénin tie demariksi on käynyt äärivasemmistolaisuuden ja siihen liittyvien vallankumoushaaveiden kautta.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd) kertoi joulukuussa olevansa raskaana, ja jää siksi nyt tauolle ministerin tehtävästä.
Alma Median verkkojulkaisujen mukaan pääministeri Sanna Marin esittää Kiurun tuuraajaksi turkulaista Aki Lindénia, jonka kerrotaan olevan suostunut esitykseen. Nimityksen tekee SDP:n puoluevaltuusto, joka kokoontuu tänään iltapäivällä.
Lindén on koulutukseltaan lääkäri ja valtiotieteen maisteri. Lindén on toiminut aiemmin Helsingin ja Uudenmaan (HUS) sairaanhoitopiirin toimitusjohtajana, josta tehtävästä hän jäi eläkkeelle 2018. Seuraavana vuona Lindén nousi ensimmäistä kertaa eduskuntaan.
Entinen marxilaisopiskelijoiden järjestön johtaja
Ensimmäisen kauden kansanedustajan Lindénin tie demariksi on käynyt äärivasemmistolaisuuden kautta. Lindén aktivoitui yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa jo kouluvuosinaan 1960-luvulla Teiniliitossa. Myöhemmin 1970-luvulla hän siirtyi toimimaan Turun Marxilaisten Opiskelijoiden puheenjohtajana, kyseessä oli taistolaisten perustama opiskelijajärjestö. Samoissa piireissä vaikutti myös valtiosääntöasiantuntijana sittemmin tunnetuksi tullut, Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) keskuskomitean jäsenenäkin toiminut professori Martin Scheinin.
Äärivasemmistolaisesta opiskelijajärjestöstä Lindén siirtyi 1977 Turun kunnallispolitiikkaan SKDL:n edustajana ja istui valtuustossa vuoteen 1997 saakka. 1990-luvun aikana puolue tosin vaihtui demareiksi.
SKDL, joka aikoinaan perustettiin kommunistien ja sosialistien liitoksi on nykyisen vasemmistoliiton edeltäjäpuolue. SKDL lakkautettiin 1990 ja poistettiin puoluerekisteristä 1995.
Otto Wille Kuusinen kummittelee taustakankaassa
Verkkouutiset-lehden jutussa julkaistussa vanhassa valokuvassa vuodelta 1975 Lindén nähdään istumassa sosialistisen opiskelijaliiton Sol:n liittokokouksessa.
Tulevan ministerin takana taustakankaalla olevassa tekstissä kehotetaan kulkemaan eteenpäin Otto Wille Kuusisen viitoittamaa tietä.
Kuusinen oli SKP:n pitkäaikainen johtaja sekä myös pahamaineisen Terijoen hallituksen (1939–1940) johtohahmo. Kuusinen kuului myös Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon.
Otto Wille Kuusinen on haudattu Kremlin muuriin.
Vallankumouksen kautta kommunismiin
Jarko Tirkkosen 1980-luvun alussa julkaistussa Kadonnutta joukkoliikettä etsimässä – politiikan vuosikymmen Turun yliopiston ylioppilaskunnassa -kirjassa on Lindénin sitaatteja vuosikymmenien takaa. Vielä 1970-luvulla Lindén visioi taistolaistoveriensa kanssa vallankumousta, jonka tarkoitus oli johtaa Suomen siirtymiseen kommunismiin.
”…koko anti-imperialistinen solidaarisuustyö on opittava näkemään osana sitä poliittista työtä, joka johtaa sosialistisen vallankumouksen kautta aina kommunismin rakentamiseen Suomessa. …meidän on omassa agitaatio- ja propagandatyössä tuntuvasti lisättävä reaalisen sosialismin tunnetuksitekoa.”
Lindénin vallankumoushaaveita julkaistiin myös Turun Ylioppilaslehdessä huhtikuussa 1975:
”Taistelu omien etujen puolesta kehittää suurpääoman sortamien opiskelijoiden tietoisuutta suurpääoman vastaiseksi. Mitä sitten on tämä suurpääoman vastainen tietoisuus? Se on vallankumouksellista tietoisuutta, jonka ydinsisältönä on oivallus suurpääoman täydellisestä tarpeettomuudesta yhteiskunnallisessa elämässä ja tätä kautta avautuva sosialistisen vallankumouksen perspektiivi.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- SKDL Otto Wille Kuusinen perhe- ja peruspalveluministeri äärivasemmistolaisuus Taistolaisuus Aki Lindén SKP Martin Scheinin Kommunismi Sanna Marin Krista Kiuru SDP
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yle kutsui studioon Sanna Marinin puoluetoverin selittelemään parhain päin pääministerin bilekohua – ”Ylessä on turha itkeä, että luottamus rapautuu”

Demareilta luvassa taas vappusatasia eläkeläisille – Purra: SDP:llä vankkaa kokemusta katteettomilla lupauksilla huijaamisesta

Vieläkö ihmettelet, miksi Saarikko ja Marin saavat runsaasti puheaikaa vaalitenteissä? – Näin paljon hallitus jakoi medialle mieluisaa tukirahaa viime vuonna

Marinin hallitus tuhlaisi mielellään, mutta menokehyksiä ei ole tehty turhan tähden – talousoppineet varoittavat holtittomuudesta

Hyvinvointialueiden valtuustoryhmille ylimääräistä hillotolpparahaa jopa 6 000-10 000 euroa per valtuutettu – suurista puolueista ainoastaan perussuomalaiset vastustaa: ”Piilopuoluetukea”
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.















