

Kansalaisaloite.fi-palvelun kuvavja erittäin nopeasti kertyneistä nimistä.
Suomalaisilta ärhäkkä vastareaktio Elokapinan käsittämättömään veriläyträykseen: järjestön kieltämistä ajava kansalaisaloite keräsi yli 60 000 nimeä yhdessä päivässä
”Ympäristöjärjestö Elokapina tulee määrätä välittömästi lakkautettavaksi ja Elokapina tulee määritellä järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi tuomioistuimen toimesta. Myös Elonvaalijat Ry tulee lakkauttaa välittömästi ja poistaa yhdistysrekisteristä.” Näin alkaa Elokapinan kieltämistä vaativa kansalaisaloite.
Kansalaisaloitteilla on puoli vuotta aikaa kerätä 50 000 nimeä. Elokapina-aloite keräsi nimet yhdessä ainoassa päivässä. Koska määrä tuli täyteen, aloite siirtyy myöhemmin eduskunnan käsiteltäväksi.
Aloitetta voidaan hyvällä syyllä pitää kansalaisten voimakkaana tahdonilmaisuna ilkivaltaa vastaan.
Tie auki, nimet kasaan
Elokapina järjesti tänään Helsingissä mielenosoituksen, ja tukki Mannerheimintien hetkeksi. Vesisade ja alakulloinen tunnelma hyydyttivät mielenosoittajia, ja poliisi keräsi kadulla istuvat nopeasti pidätysbussiin.
Kun tukittu Mannerheimintie avautui jälleen liikenteelle noin kello 19:30, kansalaisaloitteen vaadittavat 50 000 nimeä tulivat osapuilleen samalla hetkellä täyteen.

Mannerheimintie kello 19.10 - mielenosoitus on jo lähes lopussa. Kuvassa keskellä näkyy mielenosoittajia, joilla on pyörän lukko kaulansa ympärillä.
Iskulle ei herunut tukea kansanedustajilta
Veriläträys ei ymmärrettävistä syistä saavuttanut riemunkiljahduksia eduskunnassa. Joukkomurhaa symboloiva isku oli niin tympeä, etteivät edes vihreiden eduskuntaryhmän jäsenet sen puolesta liputtaneet. Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta tuomitsi teon keskiviikkona yksiselitteisesti, samoin kansanedustajat Atte Harjanne ja Mirka Soinikoski. Iskua myötäili twitterissä ainoastaan Oras Tynkkynen.
Vasemmistoliiton johtohahmot tuomitsivat teon täysin. Li Andersson, Aino-Kaisa Pekonen ja Paavo Arhinmäki ottivat heti tuoreeltaan asiaan selvän, tuomitsevan kannan.
Vihervasemmiston vaiteliaisuus iskusta oli keskiviikon ja perjantain välissä silmiinpistävää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sofia Virta Mirka Soinikoski Elokapina Atte Harjanne Aino-Kaisa Pekonen Oras Tynkkynen Li Andersson Paavo Arhinmäki
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Antikainen vaatii Koneen Säätiön toimintaa tutkittavaksi – toteutuvatko yleishyödyllisen säätiön kriteerit?
Viime syksynä Koneen Säätiö myönsi 200 000 euroa Elokapina-liikkeelle, joka keskiviikkona töhri Eduskuntatalon. Säätiön rahoitus kohdistui hankkeeseen, joka sisälsi taideperformansseja, mielenosoituksia ja keskustelutilaisuuksia. Elokapina lupasi käyttää varat laillisiin tarkoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan eilinen isku todistaa jälleen kerran, ettei anarkistijärjestö täytä lupauksiaan laillisesta toiminnasta.
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Teemu Keskisarjan kolumni: Luonnonsuojelijat vastaan ilmakehäkiihkoilijat

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.
Uusimmat

Ansiotuloverotuksen vähennykset tasaavat tulonjakoa Suomessa

Perussuomalaisten kannattajat erottuvat kaikkein menokriittisimpinä
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää