Suomen Pankki ennustaa synkkiä aikoja

12.06.2013 |00:49

Suomen Pankki ennustaa Suomen kokonaistuotannon pienenevän tänä vuonna 0,8 prosenttia. Hitaaseen 0,7 prosentin kasvuun päästään vasta vuonna 2014.

Yksityinen kulutus ei kannattele  talouskasvua aiempaan tapaan, kun kuluttajien ostovoima ja työllisyys heikentyvät. Talouskasvu vauhdittuu 1,4 prosenttiin vasta vuonna 2015 viennin ja investointien alkaessa elpyä.

Pankki kertoo asiasta tiistaina julkaistussa Euro & talous -lehdessä.

Suomen talouskehitys on ollut viime kuukausina odotettua vaisumpaa ja kuluttajien luottamus on heikentynyt uudelleen. Pääjohtaja Erkki Liikasen mukaan euroalueen rahoitusmarkkinoiden luottamus on kuitenkin palautunut. EKP on auttanut kehitystä laskemalla ohjauskoron 0,5 prosenttiin. Työttömyysasteen ennustetaan nousevan 8,6 prosenttiin vuonna 2014, eikä si alene merkittävästi vuonna 2015.

ps verkkotoimitus


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia

18.09.2026 |15:24
8.
Suomen uutiset logo

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida

22.09.2026 |14:46

Uusimmat

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi