Artikkeli kuva

Suomen Perustalta tutkimus maahanmuuton kustannuksista

02.04.2015 |12:59

Suomen Perusta -ajatuspaja käynnisti puolitoista vuotta sitten tutkimushankkeen, jossa selvitetään maahanmuuton vaikutuksia Suomen julkiselle taloudelle. Tänään julkaistussa tutkimuksen ensimmäisessä osassa esitetään toteutuneet julkisen talouden tulot ja menot. Tarkemmassa tarkastelussa ovat kymmenen suurimman maahanmuuttajaryhmän 20-62-vuotiaan työikäisen väestön nettovaikutukset Suomen julkiselle taloudelle.

Tulokset perustuvat Tilastokeskuksen kautta saatuihin rekisteriaineistoihin, jotka käsittävät tulonsiirtoja, julkisten palveluiden käyttöä ja maksettuja veroja.

Tutkimuksen ensimmäisen osan tulokset osoittavat maahanmuuttajaryhmien välisissä nettovaikutuksissa olevan merkittäviä eroja. Kymmenestä suurimmasta maahanmuuttomaasta ainoastaan Saksasta tulevien muuttajien nettovaikutus on positiivinen. Negatiivisimmat nettovaikutukset ovat Somaliasta ja Irakista tulleilla maahanmuuttajilla.

Tutkimus on saatavilla Suomen Perusta -ajatuspajan verkkosivuilla osoitteessa: www.suomenperusta.fi

Kuvassa: Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola oli mukana esittelemässä tutkimustuloksia maahanmuuton kustannuksista.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

6.
Suomen uutiset logo

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta

10.10.2026 |14:01
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista

13.10.2026 |12:01
8.
Suomen uutiset logo

Bergbom sanasodassa kokoomusedustajan kanssa – harhaanjohtava lainaus vaihtui ilmastonmuutosdenialismisyytöksiin

14.10.2026 |16:50

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi