

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tanska avautuu, kun kaikki yli 50-vuotiaat on rokotettu
Tanskassa vallitsee poliittinen yksimielisyys askelmerkeistä koronarajoitusten poistamiseksi. Rajoitusten purkaminen alkaa, kun kaikki yli 50-vuotiaat on rokotettu. Puoluejohtajat tapasivat koronasulun yksivuotispäivän merkeissä Tanskan television kakkoskanavalla.
Tanskan sosialidemokraattinen pääministeri Mette Frederiksen ja porvarillisen oppositiopuolue Venstren puheenjohtaja Jakob Elleman-Jensen olivat TV2:n puoluejohtajapaneelissa yhtä mieltä maan avaamisesta pandemian jälkeen. Paluu normaaliin alkaa, kun kaikki yli 50-vuotiaat sekä riskiryhmien jäsenet on rokotettu. Suunnitelma perustuu Venstren ehdotukseen.
Koko maa avataan kerralla. Suurissa yleisötilaisuuksissa kansalaisilta todennäköisesti vaaditaan negatiivista koronatestiä tai rokotustodistusta.
Suunnitelma valmis vielä maaliskuussa
Tanskan avautumisen aikataulu ei ole selvillä, mutta suunnitelma pitäisi olla valmis ja hyväksytty 23. maaliskuuta mennessä. Aikataulu on epävarma, koska rokotukset Astra Zenecan rokotteella keskeytettiin viime torstaina kahdeksi viikoksi. Syynä olivat Euroopassa heränneet epäilyt kyseisen rokotteen mahdollisesta veritulppariskistä.
Voimassa olevan suunnitelman mukaan kaikki yli 16-vuotiaat halukkaat tanskalaiset ovat saaneet Covid-19-rokotteen elokuun puoliväliin mennessä. Kuukautta myöhemmin, kuin alun perin oli määrä.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rokotussuunnitelma veritulppariski rokotustodistus tv2.dk Jakob Elleman-Jensen Astra Zeneca rajoitusten poistaminen avautuminen Venstre koronatesti riskiryhmät Covid-19 korona pandemia Mette Frederiksen rokotukset Tanska
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Reijonen huolissaan rokoteaikatauluista: ”Paluu normaaliin karkaa koko ajan kauemmaksi”

Savio: Hallituksen on varmistettava koronavirusrokotusten edellyttämän logistiikan tehokkuus

Antikainen: Onko Suomen rokotelinja EU:ssa rokotesolidaarisuus vai kansallinen etu?

Perussuomalaiset kyselytunnilla: Sisäiset koronatoimet eivät riitä, jos rajat vuotavat

Suomen etuvartiolla vilkasta: Ruotsi käännyttää 1 000 ihmistä viikossa Tanskan vastaiselta rajalta
Viikon suosituimmat

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












