Tanskalaiset sanomalehdet Berlingske ja Weekendavisen ovat valmiita julkaisemaan Muhammed-pilapiirroksia. Pilakuvat ovat osa kansallismielisen Nye Borgerlige -puolueen mainontaa. Puoluejohtaja iloitsee median päätöksistä ja tanskalaisen lehdistön vapaudesta TV2:n haastattelussa.

Kansallismielisessä ja konservatiivisessa Nye Borgerlige puolueessa päätettiin lähestyä poliittista mainontaa tavalla, joka on puolueelle muutenkin tyypillinen: on taas keskustelun herättämisen aika.

Alku ei ollut lupaava, perinteiset mediat suhtautuivat ennakkoluulottomaan mainosideaan suurin varauksin. Päätoimittajat joko kieltäytyivät tai halusivat harkinta-aikaa.

Mainosrahat kansalta

Mainonnan rahoittamiseksi puolue oli kerännyt suorina lahjoituksina puoli miljoonaa kruunua (67 000€), kertoo Tanskan TV2. Hetken hiljaisuuden jälkeen sekä Weekendavisenin, että Berlingsken päätoimittajat ilmoittivat olevansa valmiita julkaisemaan jo etukäteen voimakasta tunnekuohua herättäneet mainokset.

-Olen iloinen päätöksistä. Olin toki etukäteen laskenut sen varaan, että useimmat mediat hyödyntäisivät tanskalaista lehdistönvapauttamme, sanoo puoluejohtaja Pernille Vermund.

Päätöksen seuraukset huolettavat

Tanskan tiedustelupalvelu PET:n entinen johtaja Hans Jørgen Bonnichsen pitää mainosten julkaisemista vaarallisena ”liian monille”, samaan aikaan kun puoluejohto pääsee poliisin suojeluun.

-Mielestäni kyseessä on typerä ja lapsellinen provokaatio, jonka myötä puoluejohto vaarantaa kansalaisten turvallisuuden, itse norsunluutornin turvassa istuen, tilittää Bonnichsen Kvällspostenin mukaan.

SUOMEN UUTISET

SUOMEN UUTISET