Tagi: Charlie Hebdo

MATTI MATIKAINEN

Ajatuspaja Suomen Perustan tuore tutkimus haitallisen maahanmuuton vaikutuksista perusoikeuksiin tarjoaa tuoreen ja vähemmän käsitellyn näkökulman keskusteluun perus- ja ihmisoikeuksista. Suomen Perustan tutkimuksen eräs keskeinen havainto on, että haittamaahanmuuttoon liittyvien näkökohtien sivuuttaminen yhteiskunnallisessa päätöksenteossa tarkoittaa samalla useiden perusoikeuksien sivuuttamista.  Lue lisää >

Karmivat kuvat kadulla lojuvasta ranskalaisopettajan irtileikatusta päästä ovat kiertäneet netissä viikonlopun ajan. Islamistinen terroriteko on tuomittu jyrkästi, mutta se on myös saanut puolustelijoita. Montako irtileikattua päätä vielä tarvitaan, ennen kuin eurooppalaiset heräävät oikeasti puolustamaan sananvapautta?  Lue lisää >

KOMMENTTI | Kansanedustaja Mika Raatikainen (ps.) sai tänään hämmentävät terveiset. Hänelle ilmoitettiin, ettei hän voi järjestää sananvapautta käsittelevää tilaisuuttaan Eduskunnan kansalaisinfossa. Tilaisuuteen oli kutsuttu muun muassa taidehistoriasta väitellyt Lars Vilks, joka on tullut kuuluisaksi islamia käsittelevistä pilapiirroksistaan. Eduskunnan turvallisuusjohtaja ilmoitti Raatikaiselle, ettei tilaisuutta voida järjestää. Kielteisen päätöksen tekijäksi kerrottiin ensin puhemies Eero Heinäluoma (sd.), mutta...  Lue lisää >