

LEHTIKUVA
Ranska ottaa Isis-leiriltä vain lapsia – äidit jäävät vastaamaan rikoksistaan
Suomen ulkoministerin mukaan yksikään EU-maa ei ole kotiuttanut Isis-vankileireiltä pelkkiä lapsia ilman aikuisia, mutta Ranska on tosi asiassa toiminut juuri niin. Ranskan linja on se, että äitien on jäätävä Syyriaan vastaamaan mahdollisista rikoksistaan.
Ranskan viranomaiset tiedottivat keskiviikkona tuoneensa seitsemän lasta Syyrian Isis-vankileireiltä Ranskaan, kertoo France24-uutiskanava. Lapset ovat iältään kahden ja yhdentoista vuoden välillä. Heidät on otettu lastensuojeluviranomaisten huostaan.
Ranska on tähän mennessä tuonut Syyriasta kaikkiaan 35 lasta, joista monet ovat orpoja. Tiukkana periaatteena on kuitenkin ollut se, että Ranska kotiuttaa vain lapset, mutta vaatii, että äitien on jäätävä Syyriaan miestensä kanssa vastaamaan mahdollisista rikoksistaan paikallisten tuomioistuinten edessä.
Useat jihadistit karanneet vankileireiltä
Jotkut Ranskan kansalaisuuden omaavat jihadistit ovat kuitenkin onnistuneet pakenemaan Isis-vankileireiltä omin avuin. Terrorismiasiantuntijoiden mukaan Isis-leireiltä on paennut yhteensä 13 Ranskan kansalaista.
Heidän joukossaan on kuuluisa Isis-morsian Hayat Boumediene, jonka malilaistaustainen aviomies Amedy Coulibaly sai surmansa poliisin luodeista tehtyään kaksi terrori-iskua vuonna 2015 Charlie Hebdo -lehteen kohdistuneen terrori-iskun jälkeisinä päivinä. Hayat Boumediene on tuomittu Ranskassa poissaolevana 30 vuoden vankeuteen terrorismirikoksista.
Purra: Miksi Suomi ei onnistu siinä missä muut maat onnistuvat?
Kurdiviranomaiset ovat painostaneet myös Ranskaa ottamaan kaikki kansalaisensa takaisin, mutta toistaiseksi linja on pitänyt: vain lapset tuodaan Ranskaan. Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra on ihmetellyt, miksi pelkästään lasten kotiuttaminen ei ole Suomelta onnistunut.
– Esimerkiksi Ranska on vaatinut äitejä antamaan lapset, ja he ja kurdineuvottelijat ovat tähän järjestelyyn suostuneet, Purra sanoi Suomen Uutisille.
Purra jätti ennen joulua ulkoministeri Pekka Haaviston vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa hän kysyi, selvittikö Suomi neuvotellessaan edes sitä mahdollisuutta, että al-Holin leiriltä tuotaisiin ainoastaan lapset eikä aikuisia. Haaviston vastaus ei Purraa tyydyttänyt.
– Vastauksessa todetaan, että pelkkien lasten kotiuttaminen ei ollut mahdollista ja että ulkoministeriön tietojen mukaan yksikään EU-maa ei ole kotiuttanut pelkkiä lapsia ilman aikuisia, ”orpoja ja harvoja humanitaarisia erityistapauksia lukuun ottamatta”. Asiaa ei sen enempää selitetä tai avata, Purra sanoo.
Todellisuudessa ainakin Ranska on toiminut juuri niin: kotiuttanut pelkkiä lapsia ilman aikuisia. Jostain syystä ulkoministeri Pekka Haavisto ei halua tätä myöntää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Amedy Coulibaly Hayat Boumediene al-Holin vankileiri islamilainen terrorismi Isis-lapset Isis-vaimot jihadismi Riikka Purra Charlie Hebdo Pekka Haavisto ISIS Ranska Terrorismi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra ihmettelee, miksi hallitus toi Isis-naisia Suomeen: ”Monilta muilta mailta on hyvin onnistunut se, että vain lapset tuodaan”

Immonen: Hallitusta kiinnostaa enemmän isisläisten oikeudet kuin suomalaisten turvallisuus – ”Käveleviä aikapommeja”

Halla-aho välikysymyskeskustelussa: ”Suomi ei voi viestittää olevansa turvasatama, josta voi lähteä ulkomaille tekemään silmittömiä rikoksia ja jonne voi palata jäähdyttelemään”

Hallitus junaili terroristit Suomeen salaa – PS: Ministerit valehtelevat, virkamiehet valehtelevat, kaikki valehtelevat, jotta maahan saa tuotua Isis-liikkeeseen kuuluvia ihmisiä!

Poliisi tutkii valekuolleen irakilaisen turvapaikanhakijan juttua – vihreän sisäministerin suu meni suppuun eduskunnassa

Isis-naisten kotiuttaminen hallituksen mukaan välttämätöntä – Purra: Miksi Suomi ei onnistu siinä, missä muut maat onnistuvat?

Mäkynen ihmettelee hallituksen tärkeysjärjestystä: ”Suomalaisia jumissa ulkomailla, mitä tekee hallitus?”

Leena Meri: Haavisto edelleen salamyhkäinen al-Holista haettujen kuluista

Reijonen: Alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tai väkivaltaiseen ympäristöön tai yhteisöön muutettava rangaistavaksi
Viikon suosituimmat

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava
Tulevan vaalikauden 8–10 miljardin euron sopeutustoimet ovat niin mittavia, että kaikkia julkisia kustannuksia on pakko tarkastella kriittisesti. Koska kansantalous nojaa vahvasti verotuloihin, maahanmuuton taloudellisella nettopositiivisuudella – eli maksettujen verojen ja aiheutettujen julkisten menojen erotuksella – on kriittinen merkitys taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalle Suomelle, kirjoittaa valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Asmo Maanselkä.

Psykologi selittää woken sekä maahanmuuttosokeuden – narsismi mädätti kulttuurin ja some nuorten aivot
Uutuuskirjassaan Liisa Keltikangas-Järvinen pohtii, miksi voimme huonommin kuin koskaan, vaikka elämme monella mittarilla parasta aikaa. Legendaarisen psykologin näkemykset valaisevat myös woke-hysteriaa sekä narsistisen eliitin maahanmuuttosokeutta.

Ex-meppi lopetti Helsingin Sanomien tilauksen mielipidesensuurin vuoksi: ”En halua sentilläkään tukea punavihreää propagandaa”
Entinen europarlamentaarikko Pirkko Ruohonen-Lerner on saanut tarpeekseen Helsingin Sanomien mediasisällöistä. Tilaus on mennyt katkolle jo aikapäiviä sitten, koska lehden mielipidekäytävä on hämmästyttävän kapea. Hesaria Ruohonen-Lerner kutsuu suoraan punavihreäksi propagandaksi.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Pitkän linjan keskustavaikuttaja perussuomalaisiin – aloittaa Purran erityisavustajana
Valtiovarainministeri Riikka Purra on kutsunut erityisavustajakseen valtiotieteiden maisteri Janne Laineen. Hän aloittaa tehtävässään tänään. Laine on tehnyt pitkän uran kuntajohtajana ja keskustan luottamustehtävissä.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ay-liikkeen Israel-boikotti jakaa jäsenistöä – kritiikki kohdistuu politikointiin
SAK, STTK, Tehy ja Erto julistivat tiistaina kuluttajaboikotin Israelin tuotteille. Päätös on herättänyt vastalauseita jäsenistössä, jonka mukaan edunvalvontajärjestön tehtävä ei ole ajaa ulkopolitiikkaa.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Fingo vääristelee kehitysavun tuloksia – faktantarkistus sangen valikoivaa
Kehitysjärjestöjen kattojärjestö Fingo vastasi perussuomalaisten vaatimukseen lopettaa kehitysyhteistyö ”faktantarkistuksella”. Järjestö vaikenee täysin Suomen kehitysavun epäonnistumisista.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














