

LEHTIKUVA
Leena Meri: Haavisto edelleen salamyhkäinen al-Holista haettujen kuluista
Perussuomalaisten kansanedustaja Leena Meri kysyi joulukuussa al-Holin leiriltä palautettujen naisten kustannuksista ministeriöstä. Ministeri antoi kirjalliseen kysymykseen vastauksen tammikuussa. Nyt Meri ihmettelee Haaviston salamyhkäistä vastausta ja haluttomuutta kertoa kuluja julki.
– Ministeri sanoo vastauksessaan, että joulukuisen kotiutusoperaation kustannukset eivät ole vielä tarkoin selvillä laskutusprosessin takia. Ministeri piiloutuu siis byrokratian taakse, jotta todellisia kustannuksia ei tarvitse kertoa julkisuuteen – varsinkaan juuri ennen vaaleja. Vaikea uskoa, ettei ministeri pystyisi halutessaan helpostikin selvittämään aiheutuneita kustannuksia, Leena Meri sanoo.
– Tämä kertoo myös välinpitämättömästä asenteesta, että maksaa mitä maksaa. Ministerin pitäisi olla erittäin huolellinen verovarojen käytössä.
Valtaosa veronmaksajien maksettavaksi
Ennen joulukuista palautusoperaatiota silloiset kulut olivat ulkoministeriön mukaan noin 277 000 euroa.
– Lehtitietojen mukaan 277 000 euron kustannuksista jopa 180 000 euroa on syntynyt välillisistä kustannuksista, joita ovat esimerkiksi viranomaisvalmiuden ylläpitäminen, kansainvälinen yhteistyö ja turvallisuuskulut. Näitä ei siis olla perimässä isis-naisilta takaisin. Tämä lysti siis maksetaan veronmaksajien rahoista.
Voidaan periä, mutta peritäänkö?
Tammikuisessa ministerin vastauksessa kerrotaan, että kustannuksina peritään tyypillisesti matkakulut Suomeen ja matkustusasiakirjojen hinta. Lisäksi ministeri vetoaa, että päätökset ovat salassapidettäviä.
– Haavisto sanoo vain, että kulut voidaan periä takaisin, mutta suoraa vastausta aiotaanko näin toimia, ei kuulu, vaan Haavisto vetoaa salassapitoon. Enhän minä kenenkään nimeä tai sopimusta ole pyytänyt nähtäväksi, vaan kysyin aiotaanko kulut periä takaisin vai ei.
– Vastaus on jälleen salaperäinen ja epäselvä, kuten Haaviston toiminta asian ympärillä on koko ajan ollutkin, Meri toteaa.
Artikkeliin liittyvät aiheet
- al-Holin vankileiri Isis-naiset salailu veronmaksajat kustannukset Leena Meri Pekka Haavisto perussuomalaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra ihmettelee, miksi hallitus toi Isis-naisia Suomeen: ”Monilta muilta mailta on hyvin onnistunut se, että vain lapset tuodaan”

Reijonen: Kuinka paljon ollaan valmiita maksamaan Isis-terroristien ja heidän perheidensä tuomisesta Suomeen?

Isis-naisten kotiuttaminen hallituksen mukaan välttämätöntä – Purra: Miksi Suomi ei onnistu siinä, missä muut maat onnistuvat?

Ranska ottaa Isis-leiriltä vain lapsia – äidit jäävät vastaamaan rikoksistaan

Isis-naisten ja lasten noutamisesta kertynyt veronmaksajille jo liki 300 000 euron lasku – ulkoministeriö kieltäytyy kertomasta, miten rahat on käytetty

Reijonen: Alaikäisten lasten vieminen terroristiseen tai väkivaltaiseen ympäristöön tai yhteisöön muutettava rangaistavaksi

Isis-perheiden noutamisesta veronmaksajille kertyvä lasku paisuu: Kulut jo lähes 400 000 euroa – tiedot rahojen käyttökohteista saattavat jäädä salaisiksi jopa vuosikymmenien ajaksi

Ulkoministeri Haavistolta puiseva vastaus Leena Meren kysymykseen al-Holista kuljetettavien kustannuksista: ”Pyritään palauttamaan suomalaisiin rinnastuvia lapsia”
Viikon suosituimmat

He päättivät Ylen johdon ökypalkkioista
Yleisradion johdon palkkiot jäädytettiin vuosina 2024 ja 2025 osana Ylen säästöpakettia. Ylen hallituksen päätöksellä palkitsemispolitiikkaan palaaminen kuohuttaa kansaa sekä myös Ylen henkilökuntaa, koska Ylessä toteutetaan edelleen eduskunnan linjaamia säästöjä. Säästöjen seurauksena muutosneuvotteluissa moni yleläinen on myös joutunut jättämään työnsä.

Professori: Ylen uutinen pakolaisten työllistymisestä virheellinen
Yle esitti uutisissaan viime syksynä, että Saksaan vuonna 2015 tulleista syyrialaispakolaisista 90% on työllistynyt. Tämä ei pidä paikkaansa, sanoo kansantaloustieteen emeritusprofessori Vesa Kanniainen. Kyseessä oli käännösvirhe.

Turkkilalta kritiikkiä ex-pääministeri Marinin muistelmateoksesta: ”Niin häpeilemättömän itsekeskeistä tekstiä että pahaa tekee”
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja Matias Turkkila syventyi tällä viikolla Sanna Marinin uuteen muistelmakirjaan, ja havaitsi lukevansa pinnallista teosta, josta ei omintakeisia ajatuksia juuri löydä. - Kirja sisältää päiväkirjamaista tarinaa itseensä läpikotaisin ihastuneesta ihmisestä, joka kokee ihan kaiken itsensä kautta, Turkkila arvioi.

Antikainen: Vasemmistonuoret kehottavat taisteluun – Minja Koskela piiloutuu
Iltalehti uutisoi (4.11.) Vasemmistonuorten pamfletista, jossa sanotaan suoraan, kuinka ”ainoa mahdollisuus on käydä taisteluun tuotantosuhteiden muuttamiseksi” eli kehotetaan suoraan työväkeä ”taisteluun”. Sen lopputuloksena pamfletissa halutaan työväen valtio. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan vasemmiston taistelukehotukset ovat suoraa jatkumoa kommunistisille opeille.

PS-Nuoriso: Mamujengit valtaavat maakunnatkin – ”Punavihreä unelma turvattomista monikulttuurikaduista on arkipäiväistymässä”
Perussuomalainen Nuoriso pitää hälyttävänä viime päiväisiä uutisista Jyväskylässä toimivasta 14-19-vuotiaiden ulkomaalaistaustaisten nuorten jengistä, joka on viikon mittaan ryöstellyt kadulla useita ihmisiä.

Vigeliukselta rajua kritiikkiä Tampereen säästöistä pormestari Nurmiselle: ’’Tämäkö on sitä SDP:n reilummin leikkaamista?’’
Tampereen kaupunginvaltuusto päättää tänään kaupungin ensi vuoden talousarviosta. Tärkeimpänä kokonaisuutena valtuusto on päättämässä pormestari Ilmari Nurmisen (sd.) johdolla 37 miljoonan säästöistä.

Purra datakeskuksista: Sähkönkulutus on valtava – veronmaksaja ei voi loputtomasti tukea jättiyhtiöiden kasvavaa sähkönkulutusta
Jos hyvin käy, datakeskusinvestoinnit täydentävät Suomen elinkeinorakennetta. Maamme on vakautensa ja viileän ilmastonsa ansiosta edullinen alusta datakeskuksille. Pessimistisemmissä skenaarioissa puolestaan datakeskusten lisäarvo jää isäntämaalle varsin rajalliseksi.

Oululaisen lukion oppilas kertoo: Opettaja sanoi konservatiiveja tyhmiksi ja mollasi perussuomalaisia
Helsingin Sanomat on pyrkinyt hämärtämään Perussuomalaisen Nuorison esille nostamaa tapausta oululaisen lukion yhteiskuntaopin opetuksen politisoitumisesta. Suomen Uutisten tavoittama oululaisen lukion oppilas vahvistaa nyt itse yhteiskuntaopin tunnin opetustilanteen sisältäneen poliittista ohjausta.

Bergbom riemastui: Yksi demari ymmärsi, mitä työllistämisen helpottaminen tarkoittaa
Tänä aamuna SDP:n kansanedustaja Pia Hiltunen yllätti puolueensa rivit julkaisemalla Facebookissa kirjoituksen, jossa hän puolusti hallituksen lakiesitystä, jonka mukaan henkilöön liittyvässä irtisanomisessa riittäisi jatkossa perusteeksi asiallinen syy nykyisen asiallisen ja painavan syyn sijasta.

PS:n Simo Grönroos luettelee vielä kerran ne syyt, miksi Tilastokeskuksen ex-pomon tekemä maahanmuuttotutkimus johtaa harhaan
Diakonia-ammattikorkeakoulun tuore tutkimus esittää kaunisteltua kuvaa maahanmuuton kuluista. Nyt tutkimuksen tekijä, Tilastokeskuksen entinen kehittämispäällikkö kuitenkin väittää mediassa, että ”joka ainoa euro” tutkimuksessa on huomioitu. Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos iskee nyt pöytään – vielä kerran – karut tosiasiat ja kertoo, mikä tutkimuksessa on mennyt pieleen.














