

LEHTIKUVA
Ranskalaisopettajan surmaaja julistautui Isis-kannattajaksi – hänet oli tarkoitus karkottaa maasta jo 2014
Viime perjantaina Ranskassa opettajan surmannut muslimimies on julistautunut Isis-terroristiksi. Ennen hyökkäystä nauhoitetulla videolla hän vannoo uskollisuutta Isis-terrorijärjestölle. Turvatoimia on kiristetty kaikkialla Ranskassa ja kaduille lähetetään lisää sotilaista. Presidentti ja hallitus vannovat karkottavansa maasta kaikki radikalisoituneet islamistit. Kouluhyökkääjä olisi voitu karkottaa Ranskasta jo vuonna 2014.
Arrasin kaupungin yläasteen koulussa tapahtui islamistinen terrori-isku perjantai-aamuna ennen yhtätoista, kun 20-vuotias muslimimies hyökkäsi koululle huutaen ”Allahu akbaria” ja puukotti ranskan opettajaa. Hyökkääjä on ilmeisesti koulun entisiä oppilaita.
Surmansa saanut ranskan opettaja oli 57-vuotias. Lisäksi hyökkääjä haavoitti kahta muuta koulun henkilökuntaan kuuluvaa. Voimistelunopettaja ja vahtimestari saivat vakavia vammoja ja heidät vietiin sairaalaan kriittisessä tilassa.
Opettajan surmaamisesta epäilty Mohammed M. on poliisin hallussa. Rikosta tutkitaan terroritekona. Poliisi otti kiinni useita henkilöitä epäiltyinä avunannosta terrori-iskuun. Syyttäjä tulee vaatimaan ainakin miehen pikkuveljen ja serkun vangitsemista avunannosta epäiltyinä, kertoo France TV Info.
Vannoi uskollisuutta Isis-terrorijärjestölle
Epäillyn kännykästä löytyi video, jossa hän kertoi toimivansa Isisin nimissä. Kymmenen minuutin pituisella videolla hyökkääjä vannoo arabiaksi uskollisuutta Isis-järjestölle. Video on liitteenä sähköpostiviestissä, joka oli tarkoitus lähettää juuri ennen kouluhyökkäystä, mutta on jostain syystä jäänyt lähettämättä.
Syyttäjän mukaan epäilty kertoo videolla vihaavansa Ranskaa, ranskalaisia ja demokratiaa. Hän ilmaisee tukensa ”Irakin, Aasian ja Palestiinan muslimeille” mutta ei liitä tekoaan suoranaisesti Gazan ja Israelin tapahtumiin.
Piti poistaa maasta jo 2014
Hyökkääjä on Tšetšenian naapuritasavallassa Ingušiassa syntynyt Venäjän kansalainen. Hän tuli Ranskaan viisivuotiaana perheensä kanssa. Perhe ilmeisesti haki turvapaikkaa Venäjän Tšetšeniassa käymään sotaan vedoten.
Figaro-lehden tietojen mukaan koko perhe oli tarkoitus poistaa maasta jo vuonna 2014. Vanhemmat ja heidän viisi lastaan oli jo kuljetettu lentokentälle, jossa heidät oli tarkoitus laittaa Moskovan koneeseen, mutta lento peruuntui huonon sään takia.
Viranomaiset peruuttivat perheen maasta poistaminen kokonaan sen jälkeen kun erilaiset kansalaisjärjestöt olivat vedonneet käännytyksen estämiseksi. Esimerkiksi kommunistipuolueen paikallisosasto vetosi siihen, että perhe on opetellut ranskaa, lapset käyvät koulua ja kaikki ovat kotoutuneet hyvin.
Kouluhyökkäyksestä kiinni otettu mies ja hänen veljensä olivat turvallisuuspalvelu DGSI:n tarkkailussa jo pitkään ennen perjantain terrori-iskua. Isoveli vangittiin vuonna 2019 pieleen menneeseen terrori-iskuun liittyen. Perheen isä karkotettiin maasta vuonna 2018.
Samuel Patyn murhan vuosipäivän alla
Kolme vuotta aiemmin historian opettaja Samuel Paty, 47, murhattiin julmalla tavalla, koska hän oli näyttänyt ilmaisunvapautta käsitelleellä tunnilla oppilailleen Charlie Hebdo -lehdessä aikoinaan julkaistuja Muhammed-pilakuvia. Murhaaja leikkasi hänen päänsä irti.
Murhaaja oli 18-vuotias tšetšeenimies, joka oli tullut Ranskaan turvapaikanhakijana ja saanut pakolaisstatuksen. Myös hänellä oli sympatioita Lähi-Idässä toimivia terroristiryhmiä kohtaan.
Macron haluaa karkottaa radikalisoituneet nuoret
Ranskaan tuli noin 30 000 tšetšeeniä turvapaikanhakijoina 2000-luvun alussa, kun tšetšeenit kävivät sotaa Venäjää vastaan. Monet Kaukasiasta lapsina Ranskaan tulleet musliminuoret ovat radikalisoituneet.
Presidentti Emmanuel Macron haluaa nopeuttaa karkotuslistalla olevien islamistien maasta poistamista. Hän vaatii hallitukselta armotonta toimintaa kaikkia terrorismin tukijoita kohtaan.
Sisäministeri Gérald Darmanin kehottaa viranomaisia kiinnittämään erityistä huomiota Kaukasuksen alueelta peräisin oleviin 16-25-vuotiaisiin miehiin. Tarkoituksena on varmistaa, että kaikki toimeenpantavissa olevat karkotusmääräykset todellakin toteutetaan. Venäjän hyökkäys Ukrainaan pysäytti Venäjälle suuntautuvat karkotukset.
Seitsemän tuhatta sotilasta lisää kaduille
Ranskassa aseistetut sotilaat ovat partioineet kaduilla koko ajan vuoden 2015 terrori-iskujen jälkeen. Nyt valmiustila on nostettu korkeimmilleen ja sotilaiden määrää lisätään seitsemällä tuhannella.
Turvatoimia koulujen ja synagogien lähistöllä on lisätty. Oikeusministeri uhittelee, että jokainen Hamasille tai muille islamistisille terrorijärjestöille tukea osoittava laitetaan viideksi vuodeksi vankilaan.
Ranskassa on Euroopan suurin juutalaisyhteisö, noin puoli miljoonaa juutalaista. Muslimeja on kymmenen kertaa enemmän: ainakin viisi miljoonaa eli kymmenesosa maan väestöstä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Allahu akbar Ingušia Arras profeetta Muhammed Tšetšenia Gérald Darmanin Samuel Paty muslimiterrorismi muslimit Juutalaiset Emmanuel Macron Radikalisoituminen Charlie Hebdo ISIS Ranska Venäjä
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Laittoman moskeijan johtaja MTV:n haastattelussa: “Sharia-laki sopii ihan mainiosti Suomeen”

Saksan varaliittokansleri: ”Juutalaisten kuolemaa juhlivat maahanmuuttajat ulos maasta”

Muslimit protestoivat seksuaalikasvatusta vastaan Belgiassa – kouluja yritetty polttaa

Hizbollah-johtaja käskyttää länsimaita lopettamaan Koraanien polttamisen – ”vastuullisten musliminuorten” rankaistava tottelemattomia

Terrori-iskujen uhka kasvaa Ruotsissa – tutkija varoittaa suostumasta muslimien vaatimuksiin

Seppänen huolissaan ääri-islamilaisen uskonnon tunnustuksellisesta opetuksesta kouluissa: ”Ääri-islamistinen opetus kouluissa heikentää Suomen turvallisuutta”

Biden ilmaisi Netanjahulle mielipiteensä Gazan sairaalaiskun syyllisestä: ”Ette te”

Antikainen: Vasemmistoliitto levittää Hamasin propagandaa yhdessä STT:n kanssa – syyttää sairaalaiskusta Israelia ennen kuin iskun tekijää on edes selvitetty

Europarlamentti: Juutalaisvastaisuus nousee huolestuttavasti
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.