

LEHTIKUVA
Biden ilmaisi Netanjahulle mielipiteensä Gazan sairaalaiskun syyllisestä: ”Ette te”
Yhdysvaltain presidentti aloitti tänä aamuna vierailunsa Israelissa. Presidentti Joe Biden otti vierailunsa aluksi kantaa tuhoisaan iskuun, joka tapahtui 17.10. Gazan kaistaleen keskiosassa sijaitsevaan al-Ahlin sairaalaan.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden sanoi, että hänen tähän mennessä näkemänsä todisteet näyttävät osoittavan, että ”se toinen osapuoli” teki sairaalan Gazassa tuhonneen iskun.
– Ette te, Biden sanoi Israelin presidentti Benjamin Netanjahulle.
Biden ilmaisi vahvan tukensa Israelille
Presidentti Biden myös vakuutti Yhdysvaltojen tekevän kaikkensa, että Israel pystyy puolustamaan itseään.
Hänen mukaansa Hamas on tuottanut palestiinalaisille vain kärsimystä ja tehnyt Israelissa tekoja, jotka saavat terroristijärjestö Isisinkin näyttämään ”järkevämmältä”.
Israelin presidentti Netanjahu puolestaan peräsi tukea sivistyneeltä maailmalta, että se kokoaisi voimansa Hamasin kukistamiseksi.
Hamasin terroristeja yhä Israelissa
IDF:n (Israelin asevoimien) arvion mukaan Hamasin terroristisoluja vaeltelee Negevin alueella Israelissa. IDF:n mukaan terroristit lymyilevät piilopaikoissaan odottaen tilaisuutta hyökätä siviilien kimppuun.
Lehden mukaan asevoimat myös pelkää, että Egyptin rajalle saatetaan tehdä hyökkäyksiä. Asiasta uutisoi The Jerusalem Post.
Egypti ei avaa rajaansa
Uutistoimisto Reutersin mukaan Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi ei aio sallia Gazasta pakoon pyrkivien palestiinalaisten sijoittamista Siinain niemimaalle.
Presidentti al-Sisin mukaan palestiinalaisväestö tekisi Egyptin Siinaista uuden tukikohdan Israelia vastaan suunnatuille iskuille.
Al-Sisi sanoi myös, että Gazan kaista on Israelin hallinnassa. Hänestä palestiinalaisten tulisi siirtyä Israeliin Negevin aavikolle ja odottaa siellä kunnes Hamas on kukistettu.
Heli-Maria Wiik
Artikkeliin liittyvät aiheet
- terroristi-isku Benjamin Netanjahu palestiinalaiset Gaza Joe Biden Egypti Abdel Fattah el-Sisi terroristijärjestöt Palestiina Hamas Israel ISIS
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ranskalaisopettajan surmaaja julistautui Isis-kannattajaksi – hänet oli tarkoitus karkottaa maasta jo 2014

Presidentti Joe Biden: Hamas on joukko pelkureita, joka piiloutuu siviilien taakse

CNN: Hamasin terroristeilla oli kidutusoppaat mukana hyökkäyksessä

Hamasin hyökkäys Israeliin sai terroristien kannattajat mielenosoituksiin ja juhlimaan ympäri maailmaa

Antikainen: Vasemmistoliitto tukee terroristeja vähättelemällä Hamasin hyökkäystä Israelin valtiota ja kansaa kohtaan

Elokapinan aktiivi oli paikalla Hamasin teloituksia tukeneessa mielenosoituksessa Helsingissä – Koneen Säätiö ei kommentoi

Saksan varaliittokansleri: ”Juutalaisten kuolemaa juhlivat maahanmuuttajat ulos maasta”

Antikainen: Vasemmistoliitto levittää Hamasin propagandaa yhdessä STT:n kanssa – syyttää sairaalaiskusta Israelia ennen kuin iskun tekijää on edes selvitetty

Tutkija Salonius-Pasternak siviilien auttamisesta Gazassa: Saudeille ja Emiraateille palestiinalaiset ovat pelkkiä pelinappuloita
Viikon suosituimmat

Epäilty vasemmistopuolueen vaalivilppi voi vielä muuttaa Ruotsin vaalituloksen: “Joku tolkku sentään pitäisi olla”
Ruotsin valtiopäivävaaleissa on paljastunut vasemmistopuolueen mahdollinen vaalivilppi. Taalainmaalla voidaan siten joutua uusiin vaaleihin. Vaalipiirissä on 224 000 äänioikeutettua, joten valtakunnallinen tiukka vaalituloskin voi mennä uusiksi.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Ceutan kunnossapitotyöntekijät syyttävät laittomasti maahan tunkeutuneita: ”He tappavat eläimiä huvikseen”
Ceutaan laittomasti tunkeutuneet ja sinne jääneet nuoret miehet ovat syyllistyneet pahoinpitelyihin, ryöstöihin ja raiskauksiin, mutta mitkään laittomuudet eivät näköjään tulijoille riitä. Nyt rikosten kohteena ovat viattomat eläimet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.

Demarisäätiön pomo kuppasi vanhuksen rahat – Reijonen: Hälytyskellojen pitäisi soida
Sosiaalisessa mediassa nousi myrsky, kun demareihin kytköksissä olevan Kansan Sivistysrahaston toimitusjohtaja nouti 92-vuotiaan Kaino Nurmisen sairaalan geriatriselta osastolta pankkiin lahjoittamaan säätiölle 100 000 euroa. Perussuomalaisten kansanedustaja Minna Reijonen paheksuu sitä, että kuka tahansa pystyy noutamaan ikäihmisen sairaalasta pankkiin tekemään mittavia lahjoituksia edustamalleen säätiölle.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

Vaalikatastrofi järisyttää jo koko Ruotsia: Jengirikollisten lähipiiri vaalitoimitsijoina Tukholmassa – ääniä ostettu Luulajassa ja Piitimessä
Ruotsin valtiopäivävaaleihin liittyvät epäselvyydet uhkaavat haudata alleen koko valtakunnallisen vaalituloksen. Epäiltyjä väärinkäytöksiä tulee kaiken aikaa lisää ja usko pohjoismaiseen demokratiaankin horjuu. Pian on johtopäätösten aika.

EU-elvytyspaketista rahaa ajoneuvoverojen poistoon Italiassa – Tavio: Perussuomalaiset varoitti yhteisvelasta
Italia aikoo poistaa vuoden 2027 ajalta ajoneuvoveron yli 14 miljoonalta autolta ja moottoripyörältä, ja käyttää tähän EU:n elpymisvälineestä peräisin olevia rahoja. Perussuomalaiset varoittivat jo vuonna 2021 EU:n elpymisvälineestä ja vastustivat sen hyväksymistä eduskunnassa.

Vigelius latasi täyslaidallisen hallituksen saavutuksista masentuneelle oppositiolle
Perussuomalaisten kansanedustaja Joakim Vigelius avasi eduskunnan budjettikeskustelun rajulla hyökkäyksellä oppositiota ja Sanna Marinin hallituksen perintöä vastaan. Vigelius puolusti hallituksen verokevennyksiä ja tiukkaa kulukuria sekä tyrmäsi opposition vaihtoehdot pelkkänä rahareikänä ja talouskasvun jarruna.

Svenska Ylen selvitys: Maahanmuuton haittavaikutukset puhuttavat ainoastaan perussuomalaisia – muut puolueet vaikenevat Espoossa ja Vantaalla
Svenska Yle selvitti tekoälyn avulla, kuinka usein maahanmuuttoa käsitellään kielteisessä valossa Espoon ja Vantaan kaupunginvaltuustoissa. Tarkastelun perusteella kriittiset puheenvuorot tulivat käytännössä perussuomalaisten valtuutetuilta. Yle käyttti tarkastelun moottorina 40 maahanmuuttoon liittyvän sanan esiintymistä valtuustokeskusteluissa.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













