

LEHTIKUVA
Europarlamentti: Juutalaisvastaisuus nousee huolestuttavasti
Tänään hyväksytyssä päätöslauselmassa mepit tuomitsevat jyrkästi brutaalit terrori-iskut Israelia vastaan, ilmaisevat tukensa Israelia ja sen kansaa kohtaan sekä toteavat, että ”terroristijärjestö Hamas on saatava hävitettyä”.
Parlamentti tuomitsee vahvasti Hamasin terrori-iskut Israelia vastaan ja toteaa, että Israelilla on oikeus puolustautua kansainvälisen oikeuden rajoissa.
Europarlamentaarikot vaativat myös kaikkien Hamasin sieppaamien panttivankien vapauttamista.
– Parlamentti suree satoja, jotka kuolivat äskettäisessä iskussa Al-Ahlin sairaalaan Gazassa ja vaatii riippumatonta kansainvälistä tutkintaa asiasta. Jos isku oli tahallinen, kyseessä on sotarikos, jonka syylliset on saatava vastuuseen teoistaan, europarlamentaarikot toteavat.
Iranin tuki terroristeille tuomittava
Parlamentti tuomitsee Iranin tuen Hamasille ja muille Gazassa toimiville terroristijärjestöille. Mepit toistavat, että Libanonissa toimiva Hizbollah ja Iranin islamilaisen vallankumouskaarti on lisättävä kokonaisuudessaan EU:n terroristiluetteloon. Lisäksi Iranin, Qatarin ja Venäjän roolia terrorismin tukijoina ja rahoittajina Lähi-idässä on tutkittava.
Päätöslausemassa myös tuomitaan Libanonista ja Syyriasta Israeliin tehdyt raketti-iskut ja kehotetaan osapuolia lievittämään jännitteitä Itä-Jerusalemissa sekä Länsirannalla.
Humanitaarinen apu tiukkaan syyniin
Parlamentissa ollaan huolissaan Gazan tilanteesta ja kehotetaan kansainvälistä yhteisöä jatkamaan ja lisäämään humanitaarista apuaan alueen siviiliväestölle. Samalla komissiota vaaditaan tarkastelemaan kaikkea EU:n Palestiinalle antamaa taloudellista tukea sen varmistamiseksi, ettei millään EU:n varoilla rahoiteta suoraan tai välillisesti terroristijärjestöjä.
Parlamentti tähdentää, että rauhanprosessia alueella on heti jatkettava. Se tukee kahden suvereenin ja demokraattisen valtion neuvotteluratkaisua, joka noudattaa vuoden 1967 rajoja ja jossa Jerusalem on kummankin valtion pääkaupunki.
Juutalaiset hyökkäysten kohteena
Europarlamentissa kannetaan huolta myös juutalaisvastaisesta puheesta ja juutalaisiin kohdistuvista hyökkäyksistä, jotka ovat lisääntyneet Hamasin iskujen jälkeen.
Heidän mukaansa komission ja EU-jäsenmaiden on tehtävä kaikkensa juutalaisten suojaamiseksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Saksan varaliittokansleri: ”Juutalaisten kuolemaa juhlivat maahanmuuttajat ulos maasta”

Helsingin juutalainen seurakunta tekee rikosilmoituksen Gazan tukimielenosoituksesta – “Kyseessä on räikeä antisemitismi”

Ranskalaisopettajan surmaaja julistautui Isis-kannattajaksi – hänet oli tarkoitus karkottaa maasta jo 2014

Presidentti Joe Biden: Hamas on joukko pelkureita, joka piiloutuu siviilien taakse

Tutkija Salonius-Pasternak siviilien auttamisesta Gazassa: Saudeille ja Emiraateille palestiinalaiset ovat pelkkiä pelinappuloita

Wille Rydman puhujavieraana Helsingin synagogassa: ”Hamasin iskua on vähätelty”

Ruotsidemokraatit haluavat Hamasin hännystelijät ulos maasta – maahanmuuttoministeri on samaa mieltä

Ilmasto-Greta canceloitiin Israelissa palestiinalaismyönteisyyden vuoksi – ”Terrorismin tukija”

Puolustusvaliokunnan perussuomalaiset: Haluaako vasemmistoliitto vaarantaa Suomen ilmapuolustuksen?
Viikon suosituimmat

Financial Times torppaa Antti Lindtmanin haaveilut: Espanjan maahanmuuttomalli täysin yhteensopimaton Suomeen – kielimuuri, kulttuurierot ja osaamistaso esteenä, johdattaisi tulijat sossun luukulle
Kansainvälinen talouslehti Financial Times (FT) on julkaissut analyysin Suomen ja Espanjan työmarkkinoiden kehityksestä. Lehden artikkeli tarjoaa kylmää vettä niiden suomalaisten puolueiden niskaan, jotka ovat vuosia väittäneet kehitysmaamaahanmuuton olevan ratkaisu Suomen huoltosuhdeongelmiin ja työvoimapulaan. FT:n analyysi osoittaa selvästi, miksi Suomen korkean osaamisen talousmalli ja SDP:nkin haikailema massasiirtolaisuus ovat täysin yhteensopimaton yhtälö.

Vigelius vaatii Ylelle suursiivousta: ”Sata miljoonaa euroa pois hömppäviihteestä ja takaisin ydintehtäviin”
Kansanedustaja Joakim Vigelius kritisoi Ylen sisältövalintoja ja rahoitusta. Hänen mukaansa yhtiö on etääntynyt julkisen palvelun ydintehtävistään ja käyttää verovaroja liiaksi viihteeseen. Vigelius ehdottaa 100 miljoonan euron budjettileikkausta ja painopisteen siirtämistä luotettavaan uutisointiin, kriisiviestintään ja suomalaisen kulttuurin tukemiseen.

Pride-liputus närästää monissa Suomen kunnissa – vihervasemmisto jatkaa painostusta
Kesäkuu tuo mukanaan tutun rituaalin: vihervasemmisto vaatii kuntia liputtamaan sateenkaarilipulla, ja kunnat jakautuvat. Suomen lipun nostamisesta on laki. Pride‑liputuksesta ei. Kieltäytyviin kuntiin kohdistuu poliittista painostusta kuin kyse olisi virkavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Antikainen kauhuissaan hoivakodin potilasturvallisuustapauksesta: Hoitajat kirjoittivat raportteja käännössovelluksella, toimitusjohtaja kaunisteli jäljet
Yle uutisoi vakavasta potilasturvallisuustapauksesta kotihoitoyhtiö Keltakulta Hoivassa Uudellamaalla. Hoitajat kirjoittivat asiakkaiden hoitoraportteja käännössovellusten avulla, ja kun kirjaukset paljastuivat, toimitusjohtaja kävi siistimässä ne jälkikäteen. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen kritisoi tapausta ankarasti.

Wolt-kuskina työskennellyt Intiasta vuonna 2021 opiskelemaan tullut mies tuomittiin lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta
Intiasta Suomeen opiskelemaan vuonna 2021 tullut mies on tuomittu neljän vuoden vankeuteen lapsenraiskauksesta ja huumausainerikoksesta.

Nieminen: Huumerikollisuus paisui jo vuosia sitten – viranomaiset varoittivat, Marinin hallitus peitteli ongelmia
Poliisina ja tutkinnanjohtajana työskennellyt perussuomalaisten kansanedustaja Mira Nieminen arvioi, että huumerikollisuuden kansainvälistymisen ensimerkit sekä nuorten rikollisuuden ongelmat olivat nähtävissä jo vuosia sitten. Hänen mukaansa viranomaiset ja poliitikot eivät kuitenkaan käsitelleet kehitystä julkisuudessa riittävän avoimesti.

Autot ja asunnot paloivat Belfastissa – turvapaikanhakijan tekemä raaka puukkohyökkäys raivostutti britit
Henkilöautot, bussit ja asunnot paloivat soihtuina yössä, kun raaka veitsihyökkäys kärjistyi katuväkivallaksi eri puolilla Pohjois-Irlantia. Belfastissa tapahtunut puukotus oli saanut ihmiset suunniltaan. Sudanilaismies viilteli hirvittävästi uhriaan keittiöveitsellä ja kuvat sosiaalisessa mediassa kiihdyttivät kansalaiset raivoon.

Vihervasemmisto järkyttyi kansalaisuuslain kiristyksistä: Kansalaisuuskokeesta ”psykologista stressiä” maahanmuuttajille
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä hallituksen esitys kansalaisuuslain kiristämisestä, jonka näkyvin uudistus on uusi kansalaisuuskoe. Kansalaisuuskokeen suorittamisvelvoitteesta järkyttynyt vasemmisto-oppositio perustelee kielteistä kantaansa muun muassa mahdollisella psykologisella stressillä, jota kokeen suorittaminen saattaa aiheuttaa kansalaisuutta hakeville.

Yle paljastaa: Vanhukset eivät tienneet, saivatko lääkkeensä – SDP viittaa kintaalla kielitaidottomien hoitajien aiheuttamille ongelmille
Yle julkisti eilen selvityksen kotihoitoyhtiö Keltakullan hoivasta: Osa hoitajista ei kyennyt vastaamaan suomeksi edes yksinkertaisiin kysymyksiin. Hoitajat laativat asiakaskirjaukset käännössovelluksen avulla. Tapaus on jälleen todiste ongelmasta, josta perussuomalaiset ovat varoittaneet jo vuosia – ja jota SDP on pyrkinyt vähättelemään ja selittämään pois.

Ei ole todellista – Ison-Britannian keskuspankki wokettaa Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin pois brittien seteleistä
Ison-Britannian keskuspankin päätös poistaa maan historialliset merkkihenkilöt puntaseteleistä on herättänyt kansainvälistä huomiota. Tapaus on noussut kiistaksi historiasta ja kansallisesta identiteetistä. Keskuspankille laaditun raportin mukaan osa ihmisistä saattaa nähdä Winston Churchillin, Alan Turingin ja Jane Austenin kaltaiset hahmot elitistisinä, kiistanalaisina ja liian vanhahtavina. Historiallisten henkilömuotokuvien tilalle raportin laatinut Savanta esittää inklusiivisuuden nimissä luontoaiheita. Bank of England kiistää tehneensä päätöksen yksinomaan Savantan raportin perusteella ja vetoaa "seteliturvallisuuteen" sekä yleisön toiveisiin. Konservatiivivaikuttajat ovat arvostelleet ratkaisua woke‑henkiseksi pyrkimykseksi pyyhkiä Britannian historiaa pois julkisesta kuvastosta. Heidän mukaansa päätös on peruttava.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää














