Artikkeli kuva

Hizbollah-johtaja käskyttää länsimaita lopettamaan Koraanien polttamisen – ”vastuullisten musliminuorten” rankaistava tottelemattomia

05.08.2023 |18:57

Tehran Times julkaisi muutama päivä sitten artikkelin, jossa sielunsa syvyyksiä pääsi purkamaan Libanonin Hizbollah-terroristijärjestön johtaja Sayyed Hassan Nasrallah. Hizbollah on perinteisesti kohdistanut vihansa Israeliin, mutta nyt fokus oli kiitävän hetken sanavapautta puolustavissa Pohjoismaissa.

Tehran Timesin juttu perustuu Nasrallahin Beirutissa pitämään videopuheeseen shiiamuslimien Ashara-juhlan yhteydessä. Shiiajohtajan sanomaa oli kerääntynyt kuulemaan kymmeniätuhansia Hizbollahin kannattajia. Yhdysvallat kumppaneineen on julistanut koko järjestön terroristiorganisaatioksi.

Nasrallah jyrisee, että Ruotsin ja Tanskan hallitusten sekä koko maailman on ymmärrettävä, että islamilainen maailma (nation) ”ei suvaitse aggressiota tai pyhien symboliensa häpäisyä”. Erityisen painokkaasti hän ottaa esille profeetan ja Koraanin.

Terroristijohtajalta uhkaus

Islamilaisten maiden on Nasrallahin mukaan lähetettävä päättäväinen viesti siitä, että Koraanien polttaminen johtaa poliittiseen ja taloudelliseen boikottiin. Jos sananvapautta ja demokratiaa puolustavat valtiot kieltäytyvät kuulemasta muslimijohdon sanomaa, niin perästä kuuluu:

“…koko maailman rohkeiden musliminuorten täytyy toimia vastuullisesti ja rankaista heitä, jotka Koraanin häpäisemällä puolustavat omaa uskontoaan.”

Viikkoa Beirutin puhetta aiemmin Nasrallah siteerasi Iranin hengellisen johtaja Ali Khamenein lausuntoa, jonka mukaan Ruotsin hallitus on sotatilassa muslimimaailmaa vastaan sallimalla Koraanin polttamiset.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
4.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää