

LEHTIKUVA
Säpolta terrorismivaroitus koko Ruotsiin: Ääri-islamistit hautovat kostoa Koraanin poltosta ja huostaanotoista
Koraanin polttaminen Tukholmassa Turkin suurlähetystön edessä ei ole unohtunut muslimimaailmassa ja sen myötä terrori-iskun mahdollisuus on kasvanut Ruotsissa. Myös sosiaaliviranomaisten toimista levitetyt valheet saattavat toimia terroristien motiivina. Uhkakuvan takana ovat ääri-islamistit maailmanlaajuisesti.
Kun Rasmus Paludan poltti Koraanin Turkin suurlähetystön edessä Tukholmassa tammikuussa, hän tuskin itsekään aavisti tekonsa saamaa kansainvälistä huomiota. Ääritahot vannovat nyt kostoa pyhän kirjan polttajalle sekä tuhoamisen mahdollistaneelle Ruotsille.
Ääri-islamistit kyseessä
Toisena motiivina islamistien vihalle ovat Ruotsin sosiaalipalveluista levitetyt paikkansapitämättömät huhut. Trollauksen mukaan sosiaaliviranomaiset kaappaavat huostaanottojen nimissä maahanmuuttajien lapsia. Valheet ovat aiheuttaneet liikehdintää sekä väkivaltaisuuksia erityisesti ongelmalähiöissä
– Elämme uskomattoman polarisoituneessa maailmassa, jossa pienikin teko voi johtaa arvaamattomiin seurauksiin, totesi turvallisuuspoliisi Säpon vastavakoilun päällikkö Fredrik Hallström SVT:n uutisille torstaina.
– En voi mennä yksityiskohtiin. Kyseessä on ensisijaisesti ääri-islamistinen ympäristö, josta uhka on peräisin.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vastavakoilu Fredrik Hallström lasten varastaminen lasten huostaanotto uhkakuva ääri-islamistit huhu trollaus muslimimaailma valhe tilannekuva Koraanin polttaminen Rasmus Paludan säpo turvallisuustilanne Turvallisuuspoliisi terrori-isku Polarisaatio Some Tukholma Ruotsi
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Sananvapaus on turvattava – perussuomalaiset haluaa uudistaa rikoslain kiihottamisrikoksen ja uskonrauhan rikkomista koskevat pykälät

Enemmistö suomalaisista perussuomalaisten linjalla – Leena Meri: Sananvapaus on turvattava kaikissa tilanteissa

Peltokangas: ”Yhteiskunta on pistetty polvilleen vähemmistöryhmien edessä ja maahanmuuttajat nauttivat lähes diplomaattista koskemattomuutta”

Kirjeenvaihtajan varoitus: Moskeijoiden perjantairukoukset voivat johtaa väkivaltaisuuksiin Ruotsissa

Koraanin poltto Tukholmassa johti mielenosoituksiin kautta muslimimaailman – Paludan aikoo jatkaa Turkin painostamista

Salman Rushdien ensimmäinen haastattelu murhayrityksen jälkeen – sitkeä kirjailija ei aio antaa periksi

Khamenein hallintoa vastustavat iranilaiset opiskelijat vaativat Oulun yliopiston monimuotoisuuskoulutuksen perumista – taustalla kouluttajan isän ja veljen suhteet Iranin hallintoon

Suomen terrorismilainsäädännössä on edelleen aukkoja – lakivaliokunnan perussuomalaiset vaativat tilanteeseen korjausta: ”Muussa tapauksessa Suomesta muodostuu terroristien turvasatama Euroopassa”

Wienin poliisi esti islamistisen terrori-iskun Pride-kulkueeseen viime hetkellä
Viikon suosituimmat

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.