Ali Khamenei
Iran International: Khamenein ydinpiirin virkamiehet suunnittelevat poistumista Iranista Venäjän avulla
Iran Internationalin mukaan yksi Ali Khamenein lähimmistä avustajista neuvottelee venäläisten kanssa pakoreitin järjestämisestä. Myös muut korkeat virkamiehet ovat suunnitelleet maasta poistumista, jos tilanne kärjistyy.
Iran pelottelee ydinaseella vauhdittaakseen neuvotteluita USA:n kanssa – leikki tulella voi laukaista Israelin hyökkäyksen
Iran on päässyt ydinaseen kehittelyssä vaiheeseen, jossa pommin rakentaminen alkaa olla mahdollista. Näin varoittaa YK:n alainen Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA. Iran haluaa vauhdittaa talouspakotteiden lopettamista koskevia neuvotteluita USA:n kanssa, mutta leikkii samalla tulella Israelin kanssa.
Raisio lähti mukaan woke-porukan noitavainoihin – Junnila: Aikuisten kehittämät mielikuvitusongelmat ulottuvat lasten peleistä jo lastenkirjoihinkin
Raision kaupungin saaman palautteen vuoksi lapsille ja nuorille suunnattu Harry Potter -tapahtuma korvataan Taikuutta Raisiossa -tapahtumalla (TS 3.5.). - Ahdasmielisyys, joka ei lautapeli Afrikan tähden kanssa Turussa onnistunut, kohdistetaan nyt Raisiossa Harry Potteriin, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila.
DEI-kouluttaja Sara Salmani teki rikosilmoituksen iranilaisista mielenosoittajista Oulun yliopistolla – syytteitä ei nostettu
Suomen Uutiset kertoi helmikuussa 2023, kuinka opiskelijat ihmettelivät, miten yliopisto voi kutsua DEI-kouluttajakseen henkilön, jonka veli toimii Iranin suurlähetystön rahoittaman moskeijan imaamina ja isä on toiminut IRGC-joukkojen palveluksessa 1980-luvulla. IRGC on listattu terroristijärjestöksi esimerkiksi Ruotsissa, Kanadassa ja USA:ssa. IRGC-joukot toimivat suoraan korkeimman johtajan Ali Khamenein alaisuudessa.
Ilmapiiri kiristyy, helsinkiläinen kovan linjan moskeija kutsuu jäseniään Israelia vastustavaan mielenosoitukseen
Hizbollah-johtaja käskyttää länsimaita lopettamaan Koraanien polttamisen – ”vastuullisten musliminuorten” rankaistava tottelemattomia
Britannia sulki suomalaisen Iranin IRGC:n terroristijoukoissa toimineen Bahmanpourin perustaman islamilaisen keskuksen Lontoossa
Nuori nainen kuoli Iranin ”huntupoliisin” käsittelyssä – naiset riisuvat huntunsa protestiksi
Iranin konflikti jäätymässä suunsoitoksi – syntipukki löytyi Yhdysvalloista ja Israelista
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää