
Iranin konflikti jäätymässä suunsoitoksi – syntipukki löytyi Yhdysvalloista ja Israelista
Iranin vahva mies, suurajatolla Ali Khamenei teki perinteisen ratkaisun suhtautumisessaan Iranin viimeaikaisiin mellakoihin. Hän löysi syyllisen Iranin ulkopuolelta. Konnia ovat USA ja CIA, Israel ja Saudi-Arabia.
Levottomuudet Iranissa näyttävät ainakin toistaiseksi laantuneen. Maan hallituksen ja sotilasjohdon nopeat ja voimakkaat toimet muun muassa sosiaalisen median suitsimiseksi ovat tuottaneet tulosta. Valtionsyyttäjä Muhammed Jazar Montazeri syytti jo aiemmin mielenosoituksista Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:ta ja suurajatolla Khamenei on nyt samoilla linjoilla.
Iranin valtiollisessa mediassa puhunut Khamenei syytti Israelia ja Yhdysvaltoja mielenosoitusten provosoimisesta ja palasi asiaan pappismiehelle modernilla tavalla Twitterissä. Khamenei vakuutti, että amerikkalaisten sekaantuminen Iranin asioihin ei jää vaille vastatoimia.
Suurajatolla Khamenei kuittasi presidentti Donald Trumpin twitter-väitteet iranilaisten nälänhädästä huomauttamalla, että USA:ssa 50 miljoonaa ihmistä kärsii aliravitsemuksesta, Aftonbladet kertoo. Viittauksena Iranin levottomuuksien vaatimiin uhreihin Khamenei huomautti, että Yhdysvalloissa poliisi on tappanut vuodessa 800 ihmistä.
Khamenei ei malttanut myöskään olla puuttumatta Yhdysvaltain presidentin henkiseen tilaan, tosin mainitsematta tätä nimeltä.
– Valkoisessa talossa jöötä pitävä mies vaikuttaa tasapainottomalta. Hänen täytyy pikkuhiljaa ymmärtää, etteivät nämä hänen psykoottiset ja äärimmäiset höpinänsä tule jäämään vaille vastausta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Vanha valtamedia torjuu avoimen keskustelun – vetäytyi turvalliseen tilaan suojelemaan omia kehyskertomuksiaan

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoo, että epävirallista yhteisvelkakeskustelua on jo käyty tällä viikolla euroryhmässä. Purran mukaan Suomen hallituksen kanta asiaan on selvä: uutta yhteisvelkaa ei hyväksytä. - Jo hallitusohjelmaan on selvästi kirjattu, että Suomi edellyttää jokaisen jäsenmaan kantavan vastuuta omista veloistaan ja taloudestaan.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Euroopan parlamentti äänesti Bulgarian liittymisestä euroon – Tynkkynen ainoa suomalaismeppi, joka äänesti vastaan
Euroopan parlamentissa äänestettiin tiistaina Bulgarian hyväksymisestä euroalueen jäseneksi. Mepit antoivat maan eurojäsenyydelle tukensa äänin 531‒69. Tyhjää äänestäneitä oli 79. Paikalla olleista suomalaisista mepeistä ainoa, joka vastusti Bulgarian eurojäsenyyttä, oli perussuomalaisten Sebastian Tynkkynen.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää