

LEHTIKUVA
Nuori nainen kuoli Iranin ”huntupoliisin” käsittelyssä – naiset riisuvat huntunsa protestiksi
Nuoren kurdinaisen kuolema Iranin uskonnollisen poliisin käsissä on aiheuttanut isoja mielenosoituksia. Naiset riisuvat huntunsa protestoidakseen islamilaisia huntusäädöksiä vastaan. Iranin poliisi pitää naisen kuolemaa valitettavana, mutta kiistää poliisien syyllistyneen väkivaltaan.
Iranissa on nähty isoja mielenosoituksia sen johdosta, että 22-vuotias kurdinainen Masha Amini kuoli perjantaina sairaalassa oltuaan kolme päivää koomassa. Masha Amini joutui Iranin uskonnollisen ”moraalipoliisin” pidättämäksi pukeutumissäädösten rikkomisen takia, kertoo BBC.
Moraalipoliisi valvoo naisten pukeutumista
Iranin lain mukaan naisten on peitettävä päänsä huivilla ja jalkansa ja kätensä väljällä vaatetuksella. Pukeutumismääräysten noudattamista valvoo erityinen moraalipoliisi, joka on viime aikoina tiukentanut toimintaansa.
Amini otettiin kiinni Teheranissa metroaseman ulkopuolella viikko sitten tiistaina. Silminnäkijöiden mukaan häntä pahoinpideltiin poliisiautossa.
Poliisi kiistää pahoinpitelyväitteet ja sanoo naisen saaneen ”äkillisen sydänkohtauksen” odottaessaan poliisivankilassa pääsyä ”uudelleenkoulutukseen”. Teheranin poliisipäällikkö pitää kuolemantapausta valitettavana.
Mielenilmaukset alkoivat hautajaisissa
Masha Aminin isä on kertonut toimittajille, että hänen tyttärensä oli fyysisesti hyvässä kunnossa eikä hänellä ollut terveysongelmia. Lauantaina naisen kotikaupungissa Saqezissa pidettyjen hautajaisten yhteydessä nähtiin ensimmäiset mielenilmaukset, joissa osa naisista otti huivin pois päästään protestiksi. Huivin riisuminen on Iranissa rikos.
Hautajaisten jälkeen osa väkijoukosta marssi paikalliselle hallintorakennukselle huutaen ”kuolemaa diktaattorille” eli Iranin uskonnolliselle johtajalle, ajatollah Ali Khameneille. Turvallisuusjoukkojen väitetään avanneen tulen mielenosoittajia kohti joko kumiluodeilla tai oikeilla luodeilla, jolloin 38 ihmistä loukkaantui.
Mielenilmauksista on raportoinut myös Iranista ulkomaille paennut toimittaja ja naisasia-aktivisti Masih Alinejad. Hän on jo pitkään kampanjoinut huntupakkoa vastaan.
Women of Iran-Saghez removed their headscarves in protest against the murder of Mahsa Amini 22 Yr old woman by hijab police and chanting:
death to dictator!
Removing hijab is a punishable crime in Iran. We call on women and men around the world to show solidarity. #مهسا_امینی pic.twitter.com/ActEYqOr1Q
— Masih Alinejad 🏳️ (@AlinejadMasih) September 17, 2022
Kaikki eivät kuitenkaan ole järkyttyneitä nuoren naisen kuolemasta. Libanonista käsin toimiva arabiankielinen satelliittiuutiskanava Al-Mayadeen pitää uutisointia Masha Aminin kuolemasta ”länsimaisen median levittämänä iranofobiana”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Kunniaväkivalta rehottaa Ruotsissa – naisten oikeuksia poljetaan takaisin muinaisuuteen

Syyttäjä epäilee kunniamurhaa: veljekset ajoivat äitinsä päälle jalkakäytävällä – toinen syytetyistä puhkesi nauramaan kuultuaan oikeuden päätöksen

Veljekset tuomiolla isosiskonsa murhasta Saksassa – islamin asiantuntijan mukaan tyypillinen kunniamurha

Halla-aho, Purra ja Peltokangas: Hallitus ei halua vaikeuttaa ulkomaalaisten seksuaalirikollisten asemaa – ”Kultapoikia halutaan suojella”

Haitallisesta maahanmuutosta ollaan hiljaa – Purra: ”Kun väkivaltaa ihannoiva rap-artisti sai syytteen törkeästä lapsenraiskauksesta, media ei edes tohtinut kertoa henkilön nimeä tai taustaa”

Papiston vastainen protesti laajenee – Iran hyökkäsi Irakiin

Teuvo Hakkarainen Iranin tapahtumista: ”Euroopan feministit vaikenevat”

Iranissa alkaa uusi mielenosoitusten aalto keskiviikkona – levottomuudet levinneet jo elintärkeään öljyteollisuuteen

Suomen Islam-seurakunnan entinen johtaja Suomen Uutisille: Päähuivin käyttö on selkeä kannanotto integroitumista vastaan – miksi enemmistön pitäisi sopeutua vähemmistöön?
Viikon suosituimmat

AfD voitti Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaalit mutta jäi ovensuukyselyn mukaan paikan tai kahden päähän ehdottomasta enemmistöstä

Maahanmuuttoteollisuus on ollut hyvää bisnestä: Vastaanottokeskusfirma jakoi miljoonaosinkoja omistajilleen
Vastaanottokeskuksia ylläpitävät yksityiset yritykset ovat raportoineet hyvistä taoloudellisista tuloksista viimevuosiin asti. Satojen miljoonien liikevaihtoa pyörittävät firmat toimivat pääosin veronmaksajien rahoilla. Yrittäjien hunajapurkki on nyt sulkeutumassa, sillä hallitus on suitsinut turvapaikkaturismia ja maahanmuuttajien oma vastuu kotoutumisestaan korostuu.

Woke ei kannata: Nike toisti edeltäjiensä virheet – yhtiö menetti 220 miljardia arvostaan
Urheilujätti Nike tippuu indeksistä osakekurssin sukellettua lähes 80 prosenttia vuoden 2021 huipusta. Epäonnistunut vasemmistohenkinen markkinointi on kiihdyttänyt yhtiön alamäkeä.

Veronmaksajat ovat rahoittaneet muslimiyhteisöjä miljoonilla – yksi islamilainen järjestö meni ulosottoon lähes puolen miljoonan avustusten jälkeen
Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee vuosittain islamilaisia yhdyskuntia yleisavustuksilla, ja muslimijärjestöt saavat rahaa myös STEAn kautta. Osa tuesta on päätynyt ulosottoon. Yhteisöjen ulkomainen rahoitus jää suurelta osin pimentoon.

Tuore tutkimus: Vasemmisto on liikkunut 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin oikeisto oikealle
Yhdysvaltain poliittisen polarisaation on usein liberaalissa mediassa selitetty johtuvan ennen kaikkea oikeiston radikalisoitumisesta. Nyt tuore vertaisarvioitu tutkimus haastaa tämän yleisen käsityksen. Yli 35 000 vastaajan pitkittäistutkimuksessa selvisi, että vuosina 1988–2024 vasemmistolaiset liikkuivat 11-kertaisesti enemmän vasemmalle kuin mitä oikeistolaiset oikealle.

Tutkimus: Norjassa lapsiperheet välttelevät maahanmuuttajavaltaisia asuinalueita – varsinkin tyttölasten vanhemmat
Norjalaistutkimuksen mukaan lapsiperheet yrittävät välttää niitä Oslon asuinalueita, joilla asuu paljon ei-länsimaisia maahanmuuttajia. Erityisen tarkkoja asuinympäristöstään ovat sellaiset vanhemmat, joilla on tyttöjä.

Mielenosoittajat kahlasivat mereen vastustamaan laittomasti maahan tulevien saapumista Britannian Portsmouthiin: ”Nyt riittää!”
Ranskan rannikkovartiosto seurasi Normandiasta lähtenyttä kumivenettä kymmenen tunnin ajan puuttumatta sen matkaan. Poikkeuksellisen pitkän ylityksen jälkeen Britannian viranomaiset toivat Portsmouthiin 140 laittomasti maahan tullutta henkilöä.

Britannian sisäministeriön entinen virkamies: Vain yksi sadasta turvapaikkahakemuksesta on aito
Sadoilla irakilaisilla turvapaikanhakijoilla on ollut suhde samaan pääministerin tyttäreen. Monikuluiset bangladeshilaiset kertovat puolestaan kuuluneensa saman puolueen ylimpään johtoon. Turvapaikkajärjestelmä on siten ”valtava petos”, sanoo entinen Britannian sisäministeriön virkamies The Timesin julkaisemassa haastattelussa.

Muslimit joukkovoimalla ruotsidemokraatteja ja oikeistohallitusta vastaan – Ruotsin moskeijoissa veisataan vasemmiston virsiä
Ruotsin moskeijoissa kaikuu nyt sosialidemokraattinen kutsuhuuto. Samaan aikaan muslimien nokkamiehet kehottavat somessa äänestäjiä karttamaan ruotsidemokraatteja ja ylipäänsä oikeiston Tidö-puolueita. Näin uskonto on valjastettu vasemmiston vaalityöhön.

Vaihtoehtopuolueen suurmenestys Saksi-Anhaltin vaaleissa aiheutti Saksassa poliittisen maanjäristyksen
Saksalainen politiikka järisee Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD:n voitettua Saksi-Anhaltin vaalit. Osavaltion tähänastinen valtapuolue ja koko Saksaa hallitseva Kristillisdemokraattinen Unioni CDU kärsi historiallisen tappion. Maahanmuutto, rajavalvonta, talous ja energiapolitiikka sekä koulutus nousivat tärkeimmiksi äänestyskriteereiksi. Erityisen innokkaasti AfD:lle antoivat ääniään nuoret ja ensikertalaiset.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää












