Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Muslimit protestoivat seksuaalikasvatusta vastaan Belgiassa – kouluja yritetty polttaa

19.09.2023 |20:51

Belgiassa on yritetty polttaa ainakin kuusi koulua. Viranomaiset epäilevät, että polttoiskut liittyvät koulujen seksuaalikasvatustunteihin, joita vastaan muslimijärjestöt ovat pitäneet mielenosoituksia.

Belgiassa on viime viikkoina tehty tuhopolttoyrityksiä ainakin kuuteen kouluun, kertoo Bild-lehti. Viranomaiset epäilevät koulujen seiniin spreijattujen iskulauseiden perusteella, että polttoiskut liittyvät koulujen seksuaalikasvatusohjelmaan, jota vastaan useat muslimijärjestöt ovat osoittaneet mieltään.

Kyse on 11-16-vuotiaille koululaisille tarkoitetuista seksuaalikasvatuksen tunneista, jotka ovat tähän asti olleet vapaaehtoisia. Nyt niistä on tehty kaikille oppilaille pakollisia.

Muslimijärjestöt osoittaneet mieltään

Useat muslimijärjestöt ovat tuominneet seksuaalikasvatuksen opettamisen ja väittäneet sen johtavan lasten ”hyperseksuaalisuuteen”. Muslimijärjestöt ovat pitäneet muun muassa Brysselissä useita mielenosoituksia, joissa on ollut satoja osanottajia.

Tuhopolttojen tekijöistä ei ole vielä varmaa tietoa, mutta seinäkirjoitusten perusteella viranomaiset ovat yhdistäneet ne koulujen seksuaalikasvatukseen liittyviin protesteihin. Poliisia on pyydetty auttamaan koulujen suojelemisessa.

Belgian hallitus ei aio perääntyä

Pääministeri Alexander De Croo vakuuttaa, että hallitus ei aio peruuttaa seksuaalikasvatuksen tekemistä pakolliseksi kaikille. Hän korostaa suvaitsevaisuuden merkitystä.

– Me elämme suvaitsevaisessa maassa. Suvaitsevaisuus tarkoittaa, että meillä voi olla erilaisia mielipiteitä ja väittelyä, mutta ei ikinä väkivaltaa, varsinkaan sellaisissa paikoissa, joissa on lapsia, pääministeri sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
4.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
7.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Iranilaisjohtaja käynnisti varainkeruun Trumpin ja Netanjahun salamurhaa varten: ”Tätä tehdään Euroopassa 10–20 miljoonalla dollarilla”

04.07.2025 |08:38

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää