Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tavio tyrmistyi: Rattijuopumuksesta voi selvitä jatkossa ilman seuraamusta

30.10.2017 |09:29

Hallitus on muuttamassa Suomen lainsäädäntöä siten, että rattijuopumuksesta seuraa poliisin sakkomenettely. Se merkitsee, että sakkoa ei voida enää muuttaa vankeudeksi, mikäli sakko jää maksamatta eikä sitä saada perittyä.

Nykyisin rattijuopumustuomio annetaan käräjäoikeudessa, jolloin maksamatta jäävä sakko muutetaan vankeudeksi.

Perussuomalaisten juristikansanedustaja Ville Tavio pitää hallituksen esitystä äärimmäisen huonona.

– Tämä johtaa rattijuoppojen täydelliseen piittaamattomuuteen laista sekä rattijuopumusten määrän kasvuun. Oikeusvaltiossa ei voida toimia siten, että säästösyiden takia rattijuopumuksesta ei laiteta enää vankilaan, Tavio sanoo.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
3.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
5.
Suomen uutiset logo

Työeläkkeet ovat lakisääteistä vakuutuspohjaista sosiaaliturvaa ja kuuluvat julkiseen talouteen – siksi ne kuuluvat myös perussuomalaiseen säästöpakettiin

24.10.2026 |12:00
8.
Suomen uutiset logo

Junnila lataa suorat sanat ay-ekonomistille: ”Eivät kai ulkomaiset osaajat sosiaaliturvan vuoksi Suomeen tule?”

23.10.2026 |17:29
9.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi