Terho: Työmarkkinajärjestöt ovat ehdotuksineen tervetulleita, mutta veto-oikeutta ei ole

30.09.2015 |16:09

Sampo Terho korosti hallituksen yhteistyöhalua työmarkkinajärjestöjen suuntaan mutta korosti, että tällä vaalikaudella veto-oikeutta ei ole. Hän torjui myös velkaelvytyksen. 

– Hallituksen keinot kilpailukyvyn nostamiseksi eivät ole ideologisia. Hallituksen ainoa ideologia on Suomen pelastaminen. Tästä emme tingi, kaikesta muusta neuvottelemme, linjasi perussuomalaisten ryhmäjohtaja Sampo Terho hallituksen tiedonannosta käydystä keskustelussa eduskunnassa.

Terho toivotti samalla työmarkkinajärjestöt mukaan etsimään kilpailukyvyn keinoja, kuten hallitus jo maanantaina linjasi.

– Erityisen tervetulleita talkoisiin ovat työmarkkinajärjestöt omine ehdotuksineen. Hallituksella on käytettävissään huomattavasti suppeampi keinovalikoima kuin yhteistyössä työmarkkinaosapuolien kanssa, Terho tähdensi.

AY-liikkeellä ei veto-oikeutta

Hän korosti, kuinka tärkeää on, että työmarkkinaosapuolet voivat osallistua projektiin, mutta eivät käyttääkseen veto-oikeutta uudistumisen pysäyttämiseksi, vaan tuodakseen pöytään ideoita.

– Hallitus on jo todistanut olevansa kuunteleva ja yhteistyöhaluinen, Terho sanoi.

Velkaelvytys ei pelasta

Terho asettui jyrkästi vastustamaan vasemmiston, varsinkin vasemmistoliiton hellimää ajatusta velkaesitystä.

– Ensi kertaa historiassamme on Suomessa 2000-luvulla pyritty levittämään ajatusta, että velkaa voi ottaa ikuisesti. Perussuomalaiset eivät hyväksy tällaista vastuutonta ajattelua. Suomea ei voida pelastaa velkaelvytyksellä. Sitä on jo kokeiltu, eikä se ole toiminut, Terho painotti.

Hän muistutti myös, että olemme sitoutuneet pelisääntöihin, jotka estävät velanoton kasvattamisen. Euroalueen jäsenenä olemme luvanneet pitää budjettialijäämämme kurissa.

– Mittava velkaelvytys vaatisi pelisääntöjen, siis lupaustemme, rikkomista tai Suomen eroamista eurosta. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos joku aikoo vielä velkaelvytystä täällä esittää, Terho korosti.

Veli-Pekka Leskelä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
6.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
7.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
10.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää