

PS ARKISTO
Teuvo Hakkarainen syyttää europarlamenttia itsepetoksesta: ”Eivät velat ja korot taikatempuilla mihinkään häviä”
Euroopan parlamentin täysistunnossa Strasbourgissa keskusteltiin tiistaina EU:n monivuotisen rahoituskehyksen 2021-2027 välitarkistusehdotuksesta (MFF). Parlamentti debatoi ja äänesti mietinnöstä, jossa esitetään 10 miljardin euron lisäystä rahoituskehykseen vuosille 2024–2027 komission 98,8 miljardin euron ehdotuksen päälle. Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen ei ollut mietinnön sisällöstä vaikuttunut.
Europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen (ps./ECR) osallistui keskusteluun nostamalla maahanmuuton esiin:
– Otan esille saman asian, josta olen yleensä puhunut täällä. Muuttoliikkeen sisäiseen ja ulkoiseen hallintaan esitetään peräti 17 miljardia euroa lisää. Tämä tarve poistuu lyhyessä ajassa, kun EU sulkee ulkorajansa laittomalta maahantulolta. Tästä olen usein puhunut. Vain näin Eurooppa pelastuu kymmenien miljoonien muukalaisten valloitusvyöryltä. Kalusto ja miehistö rajojen sulkuun on olemassa. Odottavat vain lähtökäskyä, Hakkarainen sanoi.
”Itsepetosta”
Puheensa lopuksi Hakkarainen syytti parlamenttia ja komissiota itsepetoksesta:
– Elpymisvälineestä koituvat velanhoitomenot esitetään sijoitettavaksi vuotuisten menojen enimmäismäärien ulkopuolelle. Tämä on itsepetosta. Eivät velat ja korot taikatempuilla mihinkään häviä, Hakkarainen totesi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- EU:n elpymisväline rahoituskehys EU:n ulkorajat laittomat maahanmuuttajat EU-rahoitus Muuttoliike europarlamentti Euroopan komissio Teuvo Hakkarainen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Huhtasaari: Köyhä EU ei pysty puolustamaan länsimaisia arvoja – ”Mikään rahamäärä ei riitä, jos maassa on huono hallinto ja tukivarojen käyttö on tehotonta”

EU:n piti kerätä veroja elpymisvälineen vuoksi otettujen luottojen takaisinmaksuun – nyt komissio haluaisi käyttää varoja poliittisiin tavoitteisiinsa

Tavio: EU:n budjettia ei pidä kasvattaa, Suomen maksuosuutta ei saa kasvattaa eikä uusia EU-rahoitusvälineitä tarvita

Europarlamentin asialistalla meppien määrän lisääminen ja ylikansalliset vaalilistat – Hakkarainen: Vastustimme ehdotusta Suomen edun vastaisena

Uusi väline uhkaa nostaa Suomen EU-jäsenmaksuosuutta entisestään – ”Suomelle jäisi sivustakatsojan rooli”
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













