

KUVAKAAPPAUS/YLE
Totuus on tekijän silmissä – Yle tulkitsee maailmaa sellaisena kuin toimittaja haluaisi sen olevan
Uutisia tuottavat ja välittävät (ainakin toistaiseksi) ihmiset ja maailman tapahtumat ovat siten aina tavalla tai toisella suodattuneita. Luontevaa kuitenkin olisi, jos verorahoilla jyvitetty uutistoiminta pyrkisi ponnekkaan aidosti monipuoliseen, eri näkökantoja esiin tuovaan raportointiin. Maailma muuttuu ja toivottavasti Yle sen mukana.
Kansanedustaja Atte Kaleva käytti Ylen A-Talkissa ilmaisua ”juutalaisten tapporaha” (pay slay). Kalevan mukaan se tarkoittaa palestiinalaisten marttyyrien rahastoa, josta maksetaan korvauksia.
– Jos palestiinalainen tappaa israelilaisen ja kuolee siinä ja tulee marttyyriksi, hän saa tapporahan. Se maksetaan hänen omaisilleen. Ja jos hän joutuu vankilaan, hän saa kuukausittaisen avustuksen, Kaleva selitti.
Yeisradio otti kiireen vilkkaa kyseisen kansanedustajan faktantarkistuksen kohteeksi, jonka haastattelulausuntoa tulkitsemaan Yle löysi professori Hannu Juusolan – mutta ei perusteluita vimmaiselle tulkinnalleen.
– Tilanne esitetään hyvin yksinkertaistavassa muodossa. Kerrotaan vain, paljonko hallinto maksaa siitä, että israelilaisia tai juutalaisia tapetaan, Juusola sanoo.
– Tämä on hyvin propagandistinen tulkinta järjestelmästä.
Tutkimukset ovat niin kuin ne tulkitaan
“Yhä useamman suomalaisen mielestä rasismi on merkittävä ongelma Suomessa, selviää Uutissuomalaisen USU-gallupista”, Yle uutisoi keskiviikkona.
“Kyselyssä haastateltaville esitettiin väite, jonka mukaan rasismi on merkittävä ongelma Suomessa. Vastaajista 60 prosenttia oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä väitteen kanssa. Kaksi vuotta aiemmin tehdyssä gallupissa vastaava lukema oli 57”.
Toisaalta World Population Reviewin tutkimus sijoittaa Suomen maailman kärkikymmenikköön niiden maiden joukossa, jossa rasismia on kaikkein vähiten. Joukossa ovat Suomen lisäksi kaikki Pohjoismaat Islantia lukuun ottamatta. Maailman ykköseksi eli vähiten rasistiseksi maaksi nousee Uusi Seelanti.
”Miksi Yle valehtelee?”
– Miksi Yle valehtelee? Tämäkin asia on reilun viikon aikana korjattu monta kertaa. Aina se vain sinne tulee, uudelleen ja uudelleen, huokaa perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra viestipalvelu X:ssä.
Hän sivaltaa Yleisradiota oudoista johtopäätöksistä, joita Ylen toimitus on tehnyt puheesta, jossa mainitaan tilastollisesti todennettavat tiedot demografisista muutoksista.
– Miten tämä voi olla niin vaikeaa, Purra ihmettelee ja huomauttaa, että Yle pysyy kiinni omissa uskomuksissaan, vaikka asia on korjattu.
-Ei, Purra ei ole viitannut kesäkokouksessa eikä koskaan muulloinkaan mihinkään ”äärioikeistolaiseen salaliittoteoriaan” vaan yksinkertaisesti tilastoihin, jotka kuvaavat väestöpohjan muutoksia ja ominaispiirteitä, Purra painottaa.
Hei me voitetaan tällä
Lopuksi vielä Ylen välittämä näkemys maahanmuuton kansantaloudellisista vaikutuksista, toki vuosien takaa. Kysymys kuuluukin: maailma muuttuu ympärillä ja faktatietoa tulee kaiken aikaa lisää. Pysyykö Yle muutoksen mukana.
”Eurooppaan tulleiden pakolaisten vastaanottamiseen ja kotouttamiseen käytetyt rahat palautuvat yhteiskunnalle lähes kaksinkertaisina viidessä vuodessa”, kertoo tuore tutkimusraportti.
Tent Foundation -järjestön ja Open Political Economy Network -ajatushautomon raportin mukaan pakolaiset hyödyttävät uusien asuinmaittensa talouksia monilla tavoin: työpaikkoja syntyy ja palvelujen ja tavaroiden kysyntä lisääntyy, ja heidän palkoistaan karttuu veroja ja eläkemaksuja.”
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- rahojen palautuminen uskomukset israelilaiset Suomen yleisradio Hannu Juusola palestiinalaiset kansantalous Gaza ongelma Atte Kaleva Faktantarkistus Riikka Purra Rasismi Kotoutuminen Tutkimus pakolaiset
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Dosentti Markku Ruotsila Ylellä: Vasemmiston väkivalta kasvaa – kristityt eivät mellakoi
Eilisessä A-Talkissa asiantuntijat keskustelivat yhdysvaltalaisen konservatiivivaikuttaja Charlie Kirkin kuolemasta ja poliittisesta väkivallasta. He nostivat esiin vuoden 2020 levottomuudet, jotka levisivät George Floydin kuoleman jälkeen nopeasti ja jättivät jälkeensä yli 600 mellakkaa, yli kahden miljardin dollarin aineelliset vahingot sekä arviolta 25–40 poliittisen väkivallan uhria.

Simo Grönroos Ylen maahanmuuttoselvityksestä: ”Totuus on hieman toinen, mitä otsikosta voisi ymmärtää”
Ylellä uutisoidaan Suomen onnistuneen kansainvälisen vertailun mukaan loistavasti maahanmuuttajien "kotoutumisessa". Perussuomalaisten 3. varapuheenjohtaja Simo Grönroos kirjoittaa Facebookissa totuuden olevan hieman toisenlainen kuin mitä Ylen hehkutuksesta voisi olettaa.

Yleisradiolta meni kaikki pieleen Lontoon suurmielenosoituksen uutisoinnissa
Ylen uutisointi Lontoossa lauantaina järjestetystä sananvapausmielenosoituksesta noudattaa vasemmiston perinteistä pelikirjaa: mielenosoituksen todellisista syistä vaietaan tai niitä jopa vääristellään. Yle leimaa kaikki mielenosoituksen osallistujat "äärioikeistolaisiksi" ja vähättelee osallistujamäärää. Tilaisuuteen osallistuneista puhujista ja heidän puheidensa teemoista Yle ei kerro mitään.

Tynkkynen: Seuraavalla hallituskaudella verorahoitteinen budjetti Yleltä pois – ”Vääristää tervettä demokratiaa”
- On suorastaan vastuutonta valtiolta rahoittaa valehtelua, piilopolitikointia ja pohjoiskorealaista totuusmäärittelyä, europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kirjoittaa X:ssa.

Yle julkaisee valejuttuja, lokaa valheillaan Purraa – tällaisilla perusteilla Yle kieltäytyy korjaamasta tympeitä virheitään
Jo vuosikausien ajan Yleisradio on pitänyt linjanaan, että ”väestönvaihto”-sanan käyttäminen on varma merkki äärioikeistolaisesta salaliittoteoriasta. Tämä näkemys on itsessään kiistanalainen, mutta Ylen uuden tulkinnan mukaan nyt myös ”väestön vaihtuminen”-sanojen käyttäminen tarkoittaa tukea äärioikeistolaiselle salaliittoteorialle. Termiä on aiemmin pidetty neutraalina ja Yle käyttää sitä itsekin. Valtiovarainministeri Riikka Purra syyttää nyt Yleä valehtelusta. Sosiaalisessa mediassa Ylen uutistoimituksen uusi linjaus herättää suurta kummastusta. Erityisavustaja Matias Turkkila kirjoittaa.

Vigelius: ”Ylen journalistinen tehtävä on haastaa ja kyseenalaistaa, mutta ei vääristellä haastateltujen sanomisia”
Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Joakim Vigelius ihmettelee Yleisradion nykylinjaa, joka sallii etenkin poliitikkojen puheiden vääristelyn. - Toimittajan tulisi pyrkiä totuuteen ja tehdä töitä sen tavoittamiseksi - ei lukkiutua omaan haparoivaan ennakkoluuloonsa, Vigelius sanoo.

Kun kepun Kaikkonen sanoi Ylen Ykkösaamussa, että Suomeen ei kaivata ”pummeja ja rikollisia” maahanmuuttajia – Yleä ei voinut vähempää kiinnostaa
Yleisradio suhtautuu joustavasti asioiden ja tapahtumien totuudenmukaiseen kuvaukseen, minkä lisäksi Yle soveltaa kaksia eri sääntöjä siihen, miten maahanmuutosta ja maahanmuuttajista saa puhua: keskustalainen saa Ylen alustoilla lausua sellaista, mikä perussuomalaisen sanomana saa aikaan pöyristymisefektin.
Viikon suosituimmat

14-vuotias tyttö joutui joukkoraiskauksen uhriksi Porvoossa – poliisikansanedustaja Nieminen: Kyse on jälleen raa’asta grooming‑tapauksesta
Groomingin uhriksi joutunut lapsi nousi autoon ulkomaalaistaustaisten miesten houkuttelemana. Miehet veivät tytön syrjäiselle alueelle metsään, jossa he raiskasivat hänet.

Purra tyrmää Espoon koulusuunnitelman: ”Suomalaiset pannaan maksamaan epäonnistuneesta maahanmuutosta”
Espoossa on ryhdytty valmistelemaan toimia maahanmuuttajakoulujen ongelmien vähentämiseksi tasaamalla vieras- ja suomenkielisten määrää eri koulujen välillä. Valtiovarainministeri Riikka Purra sivaltaa somekanavillaan niitä päättäjiä jotka nyt esittävät maahanmuuton ongelmien ratkaisuksi keinotekoista koulujen oppilaaksiottoalueiden muuttamista.

Purra täräytti melkoisen uutisen eduskuntasalissa: EU-komissio ei vaadi Suomelta alijäämämenettelyn takia mitään lisäsäästötoimia, koska tämä hallitus on toimet jo tehnyt

Ruotsalainen tutkimuslaitos: Nuoret vierastavat yhä enemmän homoseksuaaleja sekä transihmisiä – ulkomaalaistaustaiset kaikkein kielteisimpiä
Ruotsalainen tutkimuslaitos on havainnut selvän muutoksen koululaisten asenteissa HBT-väkeä kohtaan. Oppilaat sietävät vähemmistöryhmistä kaikkein vähiten juuri nyt homoja, biseksuaaleja sekä transihmisiä. Asenteiden jyrkkyys yllätti tutkijan.

Espanja laillistaa puoli miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, pyytää heti EU:lta apua taakanjakoon – Tynkkynen: ”Kuin suoraan sosialismin oppikirjasta”
Espanjan sosialistihallitus on juuri ilmoittanut laillistavansa massiivisen määrän laittomia maahanmuuttajia, ja heti perään Espanja pyytää EU:lta apua näiden maahanmuuttajien uudelleensijoittamiseen muihin EU-maihin. Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen lähettäisi tulijat veneillä takaisin Välimeren toiselle puolelle.

Yhdysvaltain yliopistot purkavat DEI‑käytäntöjä: ”Edes Trumpin vastustajat eivät kaipaa DEItä takaisin”
DEI‑ideologia on parhaat päivänsä nähnyt. Julkisuudessa monet ovat arvelleet näin käyneen ainakin Yhdysvalloissa, jossa useat tunnetut yritykset ovat lopettaneet julkisuushakuiset yhdenvertaisuuskampanjansa ja niihin liittyvät työtehtävät.

Sisäministeri Mari Rantanen: Suomen on uskallettava ottaa käyttöön Tanskan malli
Sisäministeri Mari Rantasen mukaan Suomen maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikan suunnanmuutoksen on saatava jatkoa. Ulkomaalaisten heikko työllisyys, kasvava riippuvuus sosiaaliturvasta ja hallitsematon työperäinen maahanmuutto kuormittavat yhteiskuntaa. Ratkaisuksi Rantanen kannattaa perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esittämää velvoittavampaa linjaa – Tanskan mallia.

Oodi kielsi sananvapautta käsitelleen paneelin, vaikka sallii muut ideologiset tapahtumat – professori: ”Tämä avaa Pandoran lippaan syrjinnälle”
Hallinto-oikeus hyväksyi Helsingin kaupungin keskustakirjasto Oodin ja Helsingin yliopiston päätökset estää sananvapautta käsitellyt paneeli. Professori Jason Lepojärvi katsoo ratkaisun avaavan vaarallisen tulkintalinjan, jossa uskonnollinen neutraalius voi muuttua poissulkemisen välineeksi.

Vasemmisto älähti Purran risusavottamallista, mutta fakta on, että antelias Kela-tuki passivoi maahanmuuttajia yhteiskunnan ulkopuolelle – Tanska ratkaisi ongelman, malli mahdollinen Suomessakin

Kolumni: Vihreä siirtymä meni pois muodista
Teollisuuden hätähuudot energian kalleudesta ovat saaneet Euroopan johtajat pakittelemaan aiemmasta ilmastoinnostaan, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.
















