

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Tuloslistat uusiksi Ruotsissa – urheilija voi itse valita, kilpaileeko naisten vai miesten sarjassa
Ruotsin yleisurheiluliitto haluaa lisätä lajin kiinnostavuutta ja helpottaa osallistumista kisailuun. Niinpä urheilija voisi omien tuntemustensa mukaisesti valita sukupuolen, jonka puitteissa kamppailee kullasta ja kunniasta.
Ratkaisu perustuu liiton hyväksymään uuteen osallistumispoliittiseen ratkaisuun.
– Me yleisurheilun ja urheilun piirissä yleensäkin toimivat pohdimme sitä, miten laji voisi ottaa paremmin huomioon kaikki ihmiset näiden omista lähtökohdista huolimatta ja antaa tilaisuuden tulla mukaan toimintaan, toteaa Göteborg IF:n Erik Liarsson.
– Olen ehdottomasti sitä mieltä, että meidän pitäisi ottaa paremmin huomioon ne ihmiset, jotka eivät ole sinut oman sukupuolensa kanssa, sanoo Kumlin Angered IF:n nuorisovalmentaja Felicia Eriksson.
Miten käy reilun pelin?
Ruotsin malli on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Kukaan ei kiistä tasavertaisuusperiaatetta ja lajin kehitysajatusta sinänsä. Kannanotoissa epäillään kuitenkin, miten loppujen lopuksi käy tasaväkiselle kilpailulle, kun fyysiset lähtökohdat urheilijoilla voivat olla hyvinkin erilaiset.
Joonas Kiviranta sanoo Twitterissä ääneen sen, mitä moni muukin pohtii:
Ruotsin yleisurheiluliitto haluaa inkluusion nimissä sallia kilpailun sen sukupuolen sarjassa, mihin itse kokee kuuluvansa. En ole varma mitä lopputulosta he odottavat, mutta tod näk ei se naisten kannalta erityisen reiluja tilanteita tule synnyttämään.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- tulosurheilu Erik Larsson Joonas Kiviranta Felicia Eriksson Ruotsin yleisurheiluliitto osallistuminen yleisurheilu tasavertaisuus liikunta muunsukupuolisuus Urheilu
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juniori voi Ruotsissa valita voimisteleeko poikien vai tyttöjen sarjassa – määritellystä sukupuolesta huolimatta.

Seta kurssittaa peruskoulun opettajia verkkoseminaarissa – agendalla identiteettikehityksen moninaisuus

Hallitus lupaa intersektionaalista tasa-arvoa, mutta luvassa onkin marxismia – ja se antaa aktivisteille avoimen valtakirjan esittää faktana lähes mitä tahansa

Henkilötunnusuudistus on punavihreiden märkä uni – Purra: ”Käsillä on siis uudistus, joka haluaa olla syntymäaikaneutraali, sukupuolineutraali, helpottaa ’paperittomien’ henkilötunnuksen saamista ..”

Valtioneuvostossa häärää salaperäinen sateenkaariverkosto – valmistelee jo sateenkaaripoliisien toiminnan järjestämistä
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Antikainen: Purra pisti komission herroille luun kurkkuun Brysselissä
Euroopan komissio on jälleen nostanut esiin ajatuksen uudesta EU:n yhteisvelasta. Toisin kuin vuonna 2021, jolloin valtiovarainministerinä toiminut keskustan Annika Saarikko hyväksyi EU:n elpymispaketin mukisematta, nyt valtionvarainministerinä on Riikka Purra, joka pisti Brysselissä EU-herroille luun kurkkuun ja sanoi: ei käy.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Antifaa epäillään aseellisesta hyökkäyksestä viranomaisia vastaan Teksasissa
Vasemmistolainen vihapuhe on johtanut aseelliseen väkivaltaan Yhdysvalloissa. Rajaturvallisuutta valvovia viranomaisia vastaan on viime päivinä tehty kaksi aseellista hyökkäystä. Ensimmäisen suoritti Antifan iskuryhmä, jossa oli mukana useita transnaisia. Toisessa yhteenotossa yksittäinen hyökkääjä menetti henkensä.

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Poliittinen myrsky Teksasin tulvien ympärillä yltyy: Lastenlääkäri sai potkut mauttoman somepäivityksen vuoksi
Teksasin tuhoisat tulvat ovat synnyttäneet Yhdysvalloissa paitsi valtavan inhimillisen tragedian, myös kiivaan poliittisen keskustelun. Useat liberaalit vaikuttajat ja demokraattisen puolueen keskeiset henkilöt ovat joutuneet rajun arvostelun kohteeksi syytettyään presidentti Donald Trumpia ja republikaanipuoluetta tulvien aiheuttamista vahingoista ja kuolemista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.
