Tutkija: Ulkomaisella halpatyövoimalla ei ole asiaa Britanniaan

09.01.2019 |19:28

Samaan aikaan kun Suomessa keskustellaan innostuneesti saatavuusharkinnan poistamisesta, ei suhtautuminen ulkomaisen halpatyövoiman vapauttamiseen ole kaikkialla yhtä innokasta. Alfatv:n Dosentti -ohjelmassa haastateltu Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen nosti esiin, että EU-eroon valmistautuvaan Iso-Britanniaan ei ylipäätään oteta vastaan halpatyövoiman maahanmuuttoa.

Britannian torjuva linja ulkomaiseen halpatyövoimaan näyttää pysyvän jyrkkänä myös EU-eron jälkeenkin, sillä brittihallituksen hiljattain julkaisema raportti ei suosittele vastaisuudessakaan maahanmuuton avaamista matalapalkka-aloille. Maahan ei käytännössä pääse sellaisiin töihin, joiden palkkataso on noin alle 3000 euroa kuussa. Raportissa suositusta perustellaan sillä, että maahanmuuton ei haluta polkevan palkkoja tai aiheuttavan kuluja julkiselle sektorille.

Salminen on kirjoittanut raportin Kuinka kalliiksi halpatyövoima tulee?, jossa käsitellään matalapalkka-alojen maahanmuuton taloudellisia vaikutuksia Suomessa. Raportin mukaan saatavuusharkinnan poistamisesta ja halpatyövoiman maahanmuuton vapauttamisesta hyötyisivät matalapalkka-alojen työnantajat ja muuttajat itse, kun taas häviäjiksi jäisivät suomalaiset veronmaksajat ja suomalaiset matalapalkka-alojen työntekijät.

SUOMEN UUTISET


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Some ärähti THL:n huuruisesta sekoilusta – terveysviranomainen höpöttelee suomalaisuusmyytistä, väittää kotoutumista ”pakkoassimilaatioksi” – THL:n sivusto pursuilee kovan linjan woketusta

08.06.2025 |15:46
4.
Suomen uutiset logo

Antikainen: Rikollisjoukko ei määrää Suomen puolustuksesta – ”Töhrykampanja ei muuta Suomen turvallisuuspolitiikkaa”

08.06.2025 |17:19
6.
Suomen uutiset logo

Thunbergin purjehdusseurueen taustat: Yksi osallistui Hizbollahin johtajan hautajaisiin, vasemmistomeppi syytti Hamasin kidnappaaman vauvan kuolemasta Israelia

09.06.2025 |14:30
9.
Suomen uutiset logo

Woken jo hiipuessa Väestöliitto lanseeraa kampanjan, joka syyttää DEI:stä irtisanoutuvia yrityksiä tasa-arvon takinkääntäjiksi

08.06.2025 |16:09
10.
Suomen uutiset logo

Mikko Polvinen: Maahanmuuton kriittinen piste ylittyy Euroopassa – ”Oman maan kansalaiset muuttavat kodeistaan paremman ja turvallisemman elämän perässä”

11.06.2025 |09:19

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää