Työttömyysturvan ja asumistuen niin kutsuttujen suojaosien poistaminen ei ole juurikaan vaikuttanut osa-aikatyössä olevien työttömien työntekoon, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) tutkijat Heikki Korpela, Tomi Kyyrä ja Tuomas Matikka kirjoittavat uudessa blogissa.
Hallitus poisti työttömyysturvan ja asumistuen niin kutsutut suojaosat huhtikuun alussa 2024.
Aiemmin ensimmäiset 300 euroa ansiotuloja kuukaudessa eivät vähentäneet työttömyysetuutta tai asumistukea. Vasta tämän ylittävät ansiotulot vähensivät etuuksia: työttömyysetuutta 50 senttiä ja asumistukea 35 senttiä ansaittua euroa kohden.
Muun muassa SDP:n Antti Lindtman väitti aiemmin että suojaosan poisto vähentäisi työntekoa ja lisäisi työttömyyttä, mutta demaripomon visiointi ei näytä pitävän paikkaansa.
Huomattava osa jatkoi työskentelyä
Suojaosien poisto on herättänyt runsaasti kansalaiskeskustelua, ja keskustelusta on monille voinut jäädä sellainen mielikuva, että osa-aikatyö ei enää olisi työttömille kannattavaa. Tuoreet rekisteritiedot kuitenkin kertovat, että osa-aikatyössä olevien työttömien osuus on laskenut vain muutamalla prosenttiyksiköllä.
Huomattava osuus työttömistä on työskennellyt työttömyyden aikana myös suojaosien poiston jälkeen. Ansiosidonnaisen saajista keskimäärin 26 prosenttia ja Kelan työttömyysetuuksien saajista 12 prosenttia sai palkkatuloja suojaosien poiston jälkeisenä vuotena.
Suojaosien lisäksi kuitenkin esimerkiksi työmarkkinatilanne ja muut sosiaaliturvauudistukset voivat vaikuttaa työttömien käyttäytymiseen, tutkijat huomauttavat.
Kannustimet yhä kunnossa
Tutkijat kertovat blogissa myös, että Suomessa työttömien osa-aikatyön kannustimet ovat kansainvälisesti katsoen edelleen hyvät – suojaosien poiston jälkeenkin. Monissa muissa maissa palkkatulot vähentävät etuuksia huomattavasti enemmän.
Osa-aikatyön kannustimet ovat hyvät erityisesti työttömillä, jotka eivät saa muita tulosidonnaisia etuuksia kuten asumis- tai toimeentulotukea.
On kuitenkin hyvä huomioida, että työttömien palkkasumma on vain noin 0,5 prosenttia koko talouden palkkasummasta, eli työttömyyden aikaisen työskentelyn osuus kokonaistyöllisyydestä on hyvin pieni, tutkijat huomauttavat.