Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Tutkintaryhmä selvittämään Helsingin kaupunkiin kohdistunutta tietomurtoa

04.07.2024 |14:25

Valtioneuvosto on päättänyt aloittaa Helsingin kaupunkiin kohdistunutta tietomurtoa koskevan poikkeuksellisen tapahtuman tutkinnan ja on asettanut tutkintaryhmän tutkintaa varten. Tutkinnalla halutaan tuottaa merkittävää tietoa yhteiskunnan turvallisuuden varmistamiseksi.

Helsingin kaupunkiin on kohdistunut poikkeuksellisen laaja tietomurto, joka tuli kaupungin tietoon 30. huhtikuuta. Tietomurto koskee alustavan arvion mukaan noin 150 000 oppijaa ja heidän huoltajiaan sekä kaupungin noin 38 000 työntekijää. Murretulla verkkolevyllä on ollut talletettuna muun muassa päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten asiakkaiden henkilötunnuksia, osoitteita sekä tietoja kansalaisuudesta ja uskontokunnasta vuosien ajalta.

Onnettomuuksien ja vaaratilanteiden ehkäisemistä koskevassa turvallisuustutkintalaissa säädetään myös niin sanotun poikkeuksellisen tapahtuman tutkinnasta. Onnettomuuksien lisäksi tutkittavaksi voidaan ottaa myös muita vakavalla tavalla kansalaisten turvallisuuden tunnetta järkyttäneitä tapahtumia. Poikkeuksellisen tapahtuman tutkinnan aloittamisesta päättää valtioneuvosto. Valtioneuvosto voi asettaa tapahtuman tutkintaa varten Onnettomuustutkintakeskuksen yhteyteen tutkintaryhmän, kertoo oikeusministeriö.

Yhteiskunnan varauduttava paremmin

Poikkeuksellisen laajaa, arkaluonteiseen ja myös salassa pidettävään tietoon kohdistunutta tietomurtoa voidaan pitää erittäin vakavana suomalaisen yhteiskunnan turvallisuutta horjuttaneena tapahtumana. Kyber- tai tietomurtoihin liittyviä vastaavia tapauksia ei aiemmin ole tutkittu poikkeuksellisena tapahtumana. Nyt alkavan tutkinnan avulla tuotetaan tietoa siitä, miten yhteiskunta voi nykyistä paremmin varautua vastaaviin tilanteisiin.

Tutkinnassa selvitetään muun muassa tapahtuman taustoja, miten tietoturva oli pyritty varmistamaan, miten johtamis-, valvonta- ja tarkastustoiminta oli toteutettu sekä miten viestintä sekä tietomurron kohteiden jälkihuolto toteutuivat. Turvallisuustutkintaa ei tehdä oikeudellisen vastuun kohdentamiseksi, joten tutkinnassa ei käsitellä syyllisyys, vastuu- ja vahingonkorvauskysymyksiä.

Tutkinnan arvioitu kesto on 9−12 kuukautta.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39
10.
Suomen uutiset logo

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää

13.02.2025 |13:30

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää