Artikkeli kuva

Florian David

Useita terrori-iskuja Ranskassa – rajat suljettu, ulkonaliikkumiskielto voimaan

14.11.2015 |01:32

Yli 120 ihmistä on kuollut Pariisissa tehdyissä useisiin kohteisiin tehdyissä terrori-iskuissa perjantai-iltana. Presidentti Francois Hollande on julistanut maahan kansallisen hätätilan ja määrännyt rajat suljettaviksi. Pariisiin on julistettu ulkonaliikkumiskielto, ensimmäistä kertaa sitten toisen maailmansodan. 

Tapahtumat alkoivat, kun automaattiasein varustautuneet miehet alkoivat ampua ihmisiä kahdessa Pariisin keskustassa sijaitsevassa kohteessa. Alueelta on kuultu myös räjähdyksiä.

La Bataclan -konserttisalissa on lisäksi panttivankeja.

Kansainvälisten uutistoimistojen mukaan iskukohteita on seitsemän.

Viranomaiset ovat kutsuneet armeijan apuun. Noin 200 sotilasta on sijoitettu alueelle, jossa iskut tapahtuivat.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa

06.08.2026 |10:50
5.
Suomen uutiset logo

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä

03.08.2026 |10:33
6.
Suomen uutiset logo

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi

03.08.2026 |14:33
8.
Suomen uutiset logo

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle

05.08.2026 |17:37

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää