Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/ARKISTO

Valtiovarainministeri Purralta tiukka viesti perintöverokeskusteluun: Julkisen talouden tila ei nyt mahdollista populismia

16.03.2026 |12:24

Valtiovarainministeri Riikka Purra torppaa perintöveron poiston ja yhteisöveron kevennyksen perumisen kevään kehysriihessä. Valtiovarainministeri muistuttaa, että hallitus teki isot veropäätöksensä jo vuosi sitten kasvuriihessä. Purra vertaakin veropopulismia suoraan menopopulismiin ja korostaa, että vastuullinen talouspolitiikka edellyttää vakautta.

Suomessa käydään jälleen kiivasta keskustelua uusista veronkevennyksistä, etenkin perintöveron poistamisesta, jota elinkeinoelämä ja osa puolueista ajaa. Valtiovarainministeri Riikka Purra vastaa vaatimuksiin kirjoituksellaan omilla somekanavillaan. Purra torjuu perintöveron poiston ja puolustaa hallituksen jo tehtyjä veropäätöksiä.

Purra toteaa myös, että poukkoileva veropolitiikka ei ole hyväksi kenellekään.

– Luulisi erityisesti elinkeinoelämän itsensä sen tietävän. Äkkimuutokset lisäävät epävarmuutta ja heikentävät luottamusta. Myöskään muista verotoimista, suuntaan tai toiseen, ei peruuteta, vaikka vastustusta nekin jatkuvasti kohtaavat.

Vastuullisuutta kaivataan

Kaikkien verojen keventäminen olisi tietysti mukavaa. Valitettavasti tässä julkisen talouden tilanteessa sellainen ei ole mahdollista, Purra kirjoittaa.

– Yhtä selvää on, että äänestäjät pitävät veronkevennyksistä – kuten monet heistä pitävät lupauksista lisätä menoja mukaviin kohteisiin. Vastuullinen päättäjä ei kuitenkaan tee politiikkaa tältä pohjalta.

– Huoleton veropopulismi ei juuri eroakaan huolettomasta menopopulismista. Julkisen talouden katastrofaalinen tila ei mahdollista minkäänlaista populismia.

Ei ensimmäisenä listalla

Mikäli veronkevennysvaraa olisi, Purran mukaan perussuomalaiset kannattaisi kevennystä todennäköisesti edelleen ensisijaisesti työhön ja lapsiperheille.

– Työnverotus keskituloisella on Suomessa edelleen huomattavan kireää ja verokiila kova. Emme me perintöverotuksestakaan pidä, mutta listan ykköseksi se ei pääse.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Seta on totalitaarinen järjestö

09.03.2026 |14:01
3.
Suomen uutiset logo

Sofia Virran somessa TPS-hyökkääjään kohdistama painostus ei tuottanut tulosta – Virta saikin itse lähteä TPS:n hallituksesta, TPS korostaa, että organisaation ei tulisi kääntyä pelaajiaan vastaan

10.03.2026 |12:06
4.
Suomen uutiset logo

Virallinen ilmiantolinja avautuu Tampereella: Pian voit kannella naapurisi rasistisesta tuijotuksesta – perussuomalaisedustajat tyrmäävät idean

13.03.2026 |12:32
5.
Suomen uutiset logo

Turun Seta väläyttää lakimuutosta vastatoimena jääkiekkoilijalle, joka kieltäytyi pelaamasta Pride-väreissä

09.03.2026 |13:07
8.
Suomen uutiset logo

Shokkihavainto Ison-Britannian täytevaaleista: Vihervasemmisto liittoutui härskisti muslimien kanssa muuta kansaa vastaan

14.03.2026 |11:00
10.
Suomen uutiset logo

Ex-valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes: Maahanmuuttajilla liian helppo tie Kelan eläkkeille

10.03.2026 |14:50

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 4/2025

Mainos kuva

Lue lisää