

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Vanhemmat eivät päästäneet lapsiaan kouluun – ”Heidän kohtalonsa tekee minut suunnattoman surulliseksi”
Vähemmistöön kuuluvan suurpeen 11 lasta jäivät vaille koulusivistystä, koska luku- ja kirjoitustaidoton äiti ja hänen puolisonsa eivät katsoneet sitä tarpeelliseksi. Lasten kohtalo on järkyttänyt ruotsalaisia ministeriä myöten koska kaikki tietävät, että vain ”koulunkäynti mahdollistaa hyvä elämän”.
Göteborgissa ovat joutuneet oikeuden eteen vanhemmat, joiden lapsista 11 ei ole käynyt koulua ja nämä ovat jääneet muutenkin vaille kaikille lapsille hyvinvointiyhteiskunnassa kuuluvia oikeuksia. Kyseessä on vähemmistöön kuuluva suurperhe, joka koostuu miehestä, kahdesta naisesta ja yhteensä 15 lapsesta.
– Tämä on valtavan, valtavan traagista. Pitäisi olla itsestään selvää, että kaikki Ruotsissa asuvat lapset saavat käydä koulua. Kaikki tiedämme, että se mahdollistaa hyvän elämän, sanoo sosiaali- ja terveysministeri Camilla Waltersson Grönvall Dagens Nyheterissä.
Lapset jäivät viranomaisten katveeseen
Perheen 30-vuotias äiti ei osaa lukea eikä kirjoittaa, vaikka on asunut koko ikänsä Ruotsissa. Outoa tapauksessa on, että kaikista yhteiskunnan palveluista ja seurannasta huolimatta lasten etu on jäänyt toteutumatta. Tapauksessa on viranomaisten mukaan rikottu LVU-lakia (Lagen med särskilda bestämmelser om vård av unga).
– Valitettavasti tiedossamme on, että vanhemmat saattavat jatkuvasti paikasta toiseen muuttaessaan jäädä sosiaaliviranomaisten tutkan katveeseen. Siksi on äärimmäisen tärkeää, että murramme kuntien välisen salassapidon, jotta tietoa voidaan siirtää. On sietämätöntä, ettei tätä ole tehty jo aiemmin, ministeri toteaa.
”Se loppui siihen”
Seitsenvuotiaalla pojalla oli kuulustelumateriaalin mukaan jokin muisto esikoulusta. Häntä vuotta vanhempi veljensä kertoi ollessaan koulussa yhden päivän ja ”se loppui siihen”.
Vanhemmat lapset totesivat kuulusteluissa, että heillä oli ollut ”koulua kotona”. Opettajana olivat isä ja nainen, joka asui samassa taloudessa jonkin aikaa. Äiti ei opettanut, koska ”äiti ei ollut niin hyvä matematiikassa”.
Lasten kohtalo tuli viranomaisten tietoon vasta, kun 14- ja 15-vuotiaat sisarukset karkasivat vanhempiensa luota ja joutuivat viranomaisten huostaan. Muut lapset ja vanhemmat tavoitettiin puoli vuotta myöhemmin länsiruotsalaiselta leirintäalueelta.
Syyttäjä vaatii äidille kolmen vuoden ja isälle kolmen ja puolen vuoden vankeustuomiota. Tuomiota koventaa epäilty kunniamotiivi, jonka vanhemmat kieltävät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kunniamotiivi kuntien velvollisuudet salassapito viranomaisten katve suurperhe LVU vähemmistö Camilla Waltersson Grönvall koulupakko lapsen oikeudet koulunkäynti tiedonkulku oppivelvollisuus Göteborg
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Liian idealistinen opetussuunnitelma paranee äidinkielen ja matematiikan lisätunneilla

Tuoreet PISA-tulokset: osaamistaso laskenut jyrkästi Suomessa, mutta Viro yltää aivan kärkimaiden tuntumaan

Hallitusohjelma parantaa kirjallisuuden asemaa ja lisää lukuintoa – ”Kun lukemisen määrä on laskenut hälyttävälle tasolle, niin hallitus vahvistaa lasten ja nuorten lukuharrastusta”
Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.
Uusimmat

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?

Vaalivallankumous sai Unkarin talouden nousukiitoon
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää









