Artikkeli kuva

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Varsinais-Suomen hyvinvointialue päätti: Laittomasti maassa oleville laajemmat terveyspalvelut – perussuomalaiset vastusti

23.10.2025 |16:11

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen aluevaltuusto päätti eilen pitää laajemmat terveyspalvelut laittomasti maassa oleville. Suomen hallitus kuitenkin esittää, että viranomaiset rajaavat palveluita hieman. Varha oli jo ottamassa tulevan lakimuutoksen täysimääräisesti huomioon, mutta nyt alue aikoo kuitenkin tarjota laajempia palveluita.

Perussuomalaisten ryhmä esitti aloitevastaukselle muutosesitystä, jossa huomioidaan valmistelussa oleva lakiesitys:

1. merkitsee aloitteeseen annetun vastauksen tiedoksi ja toteaa aloitteen loppuun käsitellyksi

2. toteaa periaatepäätöksenä, että jatkovalmistelussa lähtökohdaksi otetaan laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestäminen hallituksen esityksen HE 50/2025 vp rajausten mukaisesti, mikäli esitetty lainsäädäntömuutos astuu voimaan

Vihervasemmiston kanta voitti äänestyksessä

Valitettavasti valtuuston enemmistö päätti äänin 46–33 SDP:n, vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n äänten turvin, että laittomasti maassa olevat saavat jatkossakin kalliita erikoissairaanhoidon palveluita.

– Onko oikein, että kun hyvinvointialue karsii säästösyistä neuvoloista, terveyspisteistä, vuodeosastoista ynnä muista – eli palvelutasosta suomalaisille ja laillisesti maassa oleville – niin samaan aikaan tarjotaan vaatimuksia enemmän laittomasti maassa oleskeleville? kysyy aluevaltuutettu Heikki Tamminen.

Lisärasitetta veronmaksajalle

Perussuomalaisten valtuustoryhmä katsoo, että nyt tehty päätös kannustaa laittomasti maassa olevia jäämään Turun seudulle, kutsuu heitä Varsinais-Suomeen lisää ja avaa oven terveysperusteiselle maahanmuutolle, jonka suomalainen yhteiskunta maksaa.

– Nyt annamme maailmalle väärän signaalin. Tarjottujen palveluiden tasolaskun tarkoitus on rajoittaa laitonta siirtolaisuutta ja kannustaa laittomasti maassa olevia poistumaan. Tämä on hyvin yleiseurooppalainen linja nykyään. Laiton oleskelu aiheuttaa merkittäviä ongelmia jo sisäisen turvallisuudenkin näkökulmasta. Heitä on Suomessa tuhansia.

Laiton oleskelu aiheuttaa merkittäviä ongelmia

Aluevaltuutettu Tamminen kirjoittaa aiheesta myös X-tilillään.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Suomen uutiset logo

Laittomasti maassa olevilta poistetaan ylimääräisiä palveluita – Mäenpää: ”Tarvittiin perussuomalaiset hallitukseen”

28.05.2025 |16:30
Suomen uutiset logo

Laittomasti maassa oleskelevien terveyspalvelujen rajoittaminen ei miellytä vihreitä – ministeri Kaisa Juuso: Suomalaisten verorahat on tarkoitettu ensisijaisesti suomalaisten palveluihin

28.05.2025 |12:19
Suomen uutiset logo

Iltalehti: Tuhansien pääsy terveydenhoitoon kiristyy – Purra: ”…nimittäin laittomasti maassa oleskelevilta”

16.05.2025 |13:33

Viikon suosituimmat

5.
Suomen uutiset logo

Matias Turkkila: SDP:n jäsenistö vanhenee ja puolue tarvitsee uusia kannattajia – ”Avaa rajat Kela-tuella eläville äänestysperäisille maahanmuuttajille”

17.10.2025 |12:11

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää