

Veikko Vennamon koskettava 100-vuotisjuhla
Veikko Vennamon syntymästä on kulunut sata vuotta. Pientalonpoikien puolueen ja SMP:n perustajaa juhlittiin Lapinlahden kunnan Alapitkän kylässä lähes sadan hengen voimin.
Tilaisuus alkoi aurinkoisessa säässä kunnianosoituksilla Veikko Vennamon patsaalla. Tämän jälkeen juhlakansa siirtyi Alapitkän seurojentalolle, jossa saatiin kuulla mielenkiintoisia tietoja, kertomuksia ja muisteluita Vennamon pitkästä ja vaiherikkaasta urasta ja elämäntyöstä.
Tilaisuuden kunniavieraina olivat Veikko Vennamo tytär filosofian maisteri Meri Vennamo ja eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti. Tilaisuudessa esiintyivät myös kansanedustajat Kimmo Kivelä, Osmo Kokko ja Juha Väätäinen. Juhlaesitelmän piti Tampereen yliopiston dosentti Silvo Hietanen.
Vaativa esimies
Kansanedustaja, kirkkoherra Kimmo Kivelä muisteli avajaispuheissaan aikaansa SMP:n nuorisojärjestön – Kehittyvän Suomen Nuoret – työntekijänä ja Veikko Vennamon alaisena.
– Minun oli annettava joka viikko seikkaperäinen raportti tekemisistäni Veikko Vennamolle, se tuntui joskus työläältä. Toisaalta tuntui myös hyvältä, kun sai häneltä myönteistä palautetta. Kolme tärkeintä asiaa, jotka Veikko minulle opetti olivat ainutlaatuisuuden kunnioittaminen, omatoimisuus ja usko tulevaisuuteen, Kivelä muisteli.
Meri Vennamo avasi juhlakansalle sitä, miltä Veikko näytti hänen silmissään.
– Hän oli särmikäs, vaativa ja tehokas. Hänen oli oltava sellainen. Hän eli tätä päivää ja tätä hetkeä, hänellä oli katse aina eteenpäin. Me kaikki saamme voimaa Veikon kaltaisista ihmisistä, joiden viesti kantaa yli sukupolvien, isänsä tytär kertoi liikuttuneelle juhlakansalle.
Vennamo oli poliittinen profeetta
Perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja ja SMP:n aikoina Veikko Vennamon työtoverina ollut Timo Soini ei päässyt osallistumaan tilaisuuteen ulkomaan matkan vuoksi, mutta hän oli lähettänyt juhlaan sykähdyttävän tervehdyksen:
”Veikko Vennamo oli mies, joka jätti jäljen. Ihmisen ymmärtämän. Kunnioittaman. Työn ja tekojen jäljen. Tunteen ja toivon jäljen. Suomalaisen sielunmaiseman tunteminen avasi ihmisten sydämet. Lohtu oli läsnä sodan aikana ja sodanjälkeisessä ankarassa ja raskaassa jälleenrakennuksessa. Tehtiin omaa ja Suomen tulevaisuutta. Veikko Vennamon ansiot siirtoväen asutustoiminnassa ovat kiistattomat. Tätä perintöä kunnioitetaan yli puoluerajojen.
Minulle Veikko Vennamo oli poliittinen profeetta. Tien näyttäjä. Vennamon persoona tempaisi minut mukaan jo ollessani lukion ensimmäisellä luokalla. Tietä on sittemmin riittänyt. Vennamon vaikutuksesta olen nyt puoluejohtaja ja poliitikko. Elämä olisi ottanut toisen tien. Ilman Vennamon opetuksia en olisi voinut onnistua. Perussuomalaisissa on paljon SMP:ta, se ei kuitenkaan ole SMP. Muuttuvat ajat muokkaavat meitä ja puoluetta. Oppi on ohessa.
Veikko kävi oman tiensä ja maksoi kustannukset. Kun poikkeat porukasta, suuntaan tai toiseen, tunnet sen aina nahoissasi. Sen tuntee myös lähipiirisi. Vennamo ei tyytynyt vettyneeseen elämään, mukavaan elämään Munkkiniemessä. Hän taisteli. Minunkin puolestani, jotta uskallan olla omaa mieltä. Muuta mieltä.
Kehitys pysähtyy ilman rosoisuutta. Vain nujerruksen jälkeen tulee armo. Vennamo oli ainutlaatuinen. Tomumajassaan hän tuli ja meni. Meihin jätti jäljen. Hän elää meidän mielessämme.
Vennamo ei ollut helppo ihminen. Hänen elämänsä ei ollut helppo. Helppoheikiksi hänet leimattiin. Se oli sitä pelin politiikkaa. Kun Vennamon politiikkaa ei saatu murrettua, käytiin henkilöön. Se oli raskas rasti. Hänelle itselleen, läheisilleen ja kannattajille.
Kesäkuisena päivänä, olkaamme iloisia. Meillä on mitä ja ketä muistella.
Sisar ja veli. Sinä olet osa Suomen kansaa. Ole oma itsesi. Kyllä kansa tietää! Olet oman elämäsi sankari. Ole sitä iloisena ja kiitollisena. Elämä on lahja. Jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas. Siinä on sekä inhimillinen sanoma että Vennamon perintö.”
Vennamo onnistui mahdottomassa
Juhlaesitelmän pitänyt Tampereen yliopiston dosentti Silvo Hietanen keskittyi omassa esityksessään aikaan ennen SMP:tä ja nimenomaan Veikko Vennamon työhön ASO:n eli maatalousministeriön asutusasiainosaston päällikkönä ja ylijohtajana:
Veikko onnistui yhdistämään Karjalan siirtoväen ja rintamamiesten yhteiset tarpeet ja toiveet. Hän syntyi vuonna 1913 Jaakkimassa. Sukunimensä Fennander hän vaihtoi Vennamoksi jo vuonna 1938. Hänen isänsä oli Saksassa opiskellut liikemies ja Kansallis- Osakepankin konttorinjohtaja. Mies meni armeijaan vasta 26-vuotiaana, merisotakouluun hänet komennettiin vuonna 1940. Hän oli myös sodassa joitakin kuukausia ja osallistui mm. Viipurinlahden saarten vapauttamiseen vuonna -41. Mutta häntä tarvittiin kotirintamalla, kun eduskunta sääti pika-asutuslain samana vuonna.
Työtä riitti, kun piti yhtäkkiä asuttaa 220 tuhatta siirtokarjalaista. Veikko Vennamo kirjoitti väliaikaisen asutuslain. Vastustajia piisasi, sillä esimerkiksi MTK vastusti ankarasti asutustoimia. Ja kun MTK:n vastustajaksi nousi Maanomistajien Liitto. Myös tuolloinen tasavallan presidentti Mannerheim vastusti asutustoimintaa, mutta pääministeri Paasikivi pakotti hänet muuttamaan mieltään.
Kun sota loppui, olikin järjestettävä maata ja nostettava asutustilat niin karjalaisille kuin rintamamiehillekin. Sodan jälkeen Vennamo johti myös Lapin maatalouden jälleenrakennusta. Vuonna 1944, kolmikymppinen Veikko Vennamo nimitettiin ASO:n ylijohtajaksi, jossa virassa hän toimi aina vuoteen 1959.
Vennamo tuli valituksi eduskuntaan vuonna 1945. Tuohon aikaan oli mahdollista, että korkeassa virassa toimivat virkamiehet saattoivat olla myös kansanedustajia ja niin olivat esimerkiksi Veikko Vennamo ja Johannes Virolainen.
Maanhankintalaki merkitsi mm. sitä, että hevosten määrä kasvoi valtavasti. Ja kun kaikki teollisuustuotanto meni sotakorvauksiin, niin ainoa mahdollisuus oli kehittää maaseutua.
1950 – luku oli maaseudun kulta-aikaa Veikko Vennamon ansiosta ja Veikko Vennamo oli ainoa mies, joka pystyi selviämään etukäteen mahdottomasta urakasta.
Köyhän asialla
Osmo Kokko kertoi Veikon aina puhuneen siitä, että pitää muistaa köyhän asiaa. Juha Väätäinen vertasi asutuspolitiikkaa tämän päivän asuntopolitiikkaan ja piti Vennamon toimia esimerkillisinä.
Eduskunnan puhemiehistön tervehdyksen puoluejohtajan, tullineuvoksen, ylijohtajan, ministerin ja kansanedustajan satavuotisjuhlaan toi eduskunnan varapuhemies Anssi Joutsenlahti.
– Veikko Vennamo oli aina kansan puolella, vain maan etu ajoi ohi kaiken muun. Vennamon ansiota on kaiken muun lisäksi veteraaneille tullut rintamalisä.
– Huvittavaakin oli joskus, kun olimme hallituksessa ja ministereinä olivat silloinen SMP:n puheenjohtaja Pekka Vennamo ja Urpo Leppänen ja eduskuntaryhmässämme oli Veikko Vennamo niin edustajat olivat eräänkin kerran yksimielisesti jostakin asiasta Veikon johdolla sitä mieltä, että hallituksen esitystä pitää vastustaa ja kun Veikko lähti ovesta ja Pekka tuli sisään niin mieli vaihtui, Joutsenlahti muisteli.
Rehellinen, luotettava, turvallinen
Meri Vennamo muisteli tilaisuuden jälkeen isäänsä, joka oli ennen kaikkea rehellinen mies.
– Hän halusi aidosti auttaa ihmisiä ja muuttaa yhteiskuntaa. Hän oli luotettava isä ja turvallinen. Minun mielestäni Veikko jätti hienon perinnön ja olen onnellinen, että perussuomalaiset jatkaa Veikon työtä. Isäni kynsi uuden uran suomalaiseen politiikkaan, josta on hyvä jatkaa, Meri kiitteli.
– Julkikuvastaan poiketen hän oli tavattoman hyväntahtoinen. Eikä maine myöskään koskaan noussut hänelle päähän. Hän ei ollut niin sanotusti yhden nuotin mies. Ja kotiloissa hän rakasti äidin tekemiä herkkuja.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”
Perussuomalaiset esitti Oulussa hiilineutraalisuustavoitteen siirtoa vuodesta 2035 vuoteen 2050, jotta veronmaksajille ei koituisi tyyristä lisälaskua. Yksikään valtuutettu perussuomalaisten lisäksi ei hyväksynyt siirtoa. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu ihmettelee Oulun valtuutettujen tärkeysjärjestystä, etenkin kun samaiset puolueet aikovat kesäkuussa lakkauttaa jopa 17 lähikoulua tai kouluyksikköä rahanpuutteen takia.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja
Perusuomalaisten Mika Merano jatkaa kanavillaan tuttua sarjaansa rälsseistä, jossa tarkastelussa on kolmannen sektorin poliittisia hillotolppia. Pääsiäispyhien aikaan käsittelyssä oli Kirkkopalvelut ry, joka vastaanottaa miljoonia veronmaksajilta, vaikka pyörittää jo isoa bisnestä omilla tuloillaan. Yhdistyksellä on vahva kytky kokoomukseen.

Demarivalta murenee Pohjolassa – onko Suomen SDP vain jälkijunassa?
Tanskan tuore vaalitulos vahvistaa, että sosiaalidemokraatit menettävät otettaan perinteisistä kannattajistaan Pohjoismaissa. Vielä Suomessa SDP sinnittelee toistaiseksi gallup-kärjessä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

”Ei ainakaan tästä!” – Purra ojentaa mediaa leikkauskiistojen lietsomisesta ja haastaa kaikkia laadukkaampaan talouskeskusteluun
Valtiovarainministeri Riikka Purra katsoo, että kokonaisvaltainen keskustelu valtiontalouden tilasta on pitkälti jumissa, koska perustavanlaatuisen priorisointiajattelun sijaan julkinen debatti pitkälti pyörii yksittäisissä kiihottavissa julkisen talouden leikkauksissa.














