

Pekka Haavisto. Arkistokuvaa. / LEHTIKUVA
Vihreiden linnarauhaa kesti vain 42 päivää – Ville Niinistö ja Emma Kari säntäsivät harjaamaan omaa puheenjohtajaansa
Marraskuun alussa vihreiden puheenjohtajaksi nimitetty Pekka Haavisto sai hallita puoluettaan rauhassa kuukauden. Linnarauhaan ilmestyi säröjä tänään Haaviston perussuomalaisia koskevien kommenttien vuoksi.
Rauhanneuvottelutehtävissä pitkään toiminut Pekka Haavisto totesi tänään Maaseudun Tulevaisuudessa, ettei hän torppaisi perussuomalaisia pois hallitusyhteistyöstä. Vihreiden kärkinimet Ville Niinistö ja Emma Kari parahtivat puheenjohtajansa linjauksesta.
Helsingin Sanomien jutussa summattiin asiantila: ”Muun muassa vihreiden entinen puheenjohtaja Ville Niinistö ja kansanedustaja Emma Kari lähes samanaikaisesti riensivät kommentoimaan tavoilla, jotka voi tulkita kritiikiksi Haavistoa kohtaan.”
Emma Kari twiittasi:
Vihreät ei tingi ihmisoikeuksista tai ihmisten yhdenvertaisuudesta. Vihreä periaate on, että kaikkien kanssa keskustellaan. Vihreiden ja perussuomalaisten näkemykset ihmisten yhdenvertaisuudesta ovat kuitenkin niin kaukana toisistaan, ettei hallitusyhteistyölle ole perusteita.
— Emma Kari (@EmmaKari) December 14, 2018
Ville Niinistö kommentoi:
Ketään ei pidä demonisoida, vaan kaikkien ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa on puolustettava. Se on juuri oikea tavoite.
Juuri siksi on käytännössä mahdotonta, että vihreät voisi sopia hallitusohjelmasta perussuomalaisen puolueen kanssa.
Me puolustamme jokaisen ihmisarvoa, aina.
— Ville Niinistö (@VilleNiinisto) December 14, 2018
Ville Niinistö lokakuun lopulla ilmoitti, ettei hän tavoittele puheenjohtajuutta,. Hänen tuolloisista kommenteistaan sai käsityksen, että hän antaisi johtovastuun sille, joka tehtävään valitaan.
– Tuli sellainen olo, että sekä minulle että puolueelle tekee vastuun jakamisen kannalta hyvää, että päävastuun tässä tilanteessa kantaa joku muu kuin minä, Niinistö totesi lokakuussa Lännen Medialle
– Uusi puheenjohtaja voi kääntää puolueessa uuden lehden. Haluan tukea valittavaa puheenjohtajaa ja olla mukana vaalityössä, Niinistö lisäsi LM:lle.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Lapsensa murhannut mies vaihtoi Ruotsissa sukupuolta – pääsi naisvankilaan ahdistelemaan ja herättämään pelkoa
Ruotsin uusi translaki mahdollisti kahden lapsensa murhasta elinkautiseen tuomitun vangin siirtämisen miesten vankilasta naisvankilaan. Nyt naisvangit ja vankilan työntekijät kertovat pelosta, seksuaalisesta häirinnästä ja viranomaisten haluttomuudesta puuttua ongelmiin, raportoi Expressen.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Purra oikoo kokoomuksen bensaväitteitä: Se ainoa vaikuttava bensan hintaa laskeva toimi ei ole kokoomukselle ja RKP:lle mitenkään käynyt
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra ihmettelee kokoomuksen puheita ”bensan hinnan alentamista” koskevista neuvotteluista, kun pöydällä olevassa kokonaisuudessa ei ole ainuttakaan bensan tai dieselin hintaan vaikuttavaa toimea.

Perussuomalaiset ja Leena Meri laittoivat lopun rikollisten hyysäämiselle – katso 23 kohdan lista
Oikeusministeri Leena Meren johdolla perussuomalaiset on uudistanut Suomen kriminaalipolitiikkaa tiukempaan suuntaan. Puolue on koventanut rangaistuksia ja kiristänyt rikosvastuuta. Samalla perussuomalaiset on nostanut kansalaisten turvallisuuden ja rikosten uhrien oikeudet politiikan keskiöön. Tavoitteena on, että rikoksista seuraa oikeudenmukainen rangaistus ja uhrien asema vahvistuu.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää














