

Viiden tähden liikettä kannattavan hupparimiehen selässä lukee: "Sanon Ei". Torino, Italia.
Kaataako Viiden tähden liike sunnuntaina Italian pääministerin?
Tv-koomikko Giuseppe Piero ”Beppe” Grillo kurmotti Italian päättäjiä hervottomilla ja toisinaan jopa mauttomilla vitseillään. Lopulta hän perusti uuden puolueen – Viiden tähden liikkeen. Puolueen tavoitteena on esimerkiksi suora demokratia ja vesivarojen säilyttäminen italialaisten omissa käsissä.
Viiden tähden liikkeen nousu on ollut hurjaa. Puolue on muun muassa ehtinyt napata aiemmissa vaaleissa Rooman pormestariuden. Puolueen päämäärät ovat saaneet lukuisat eurooppalaiset päättäjät kiemurtelemaan nahkasohvissaan.
Eräs tavoite on järjestää kansanäänestys euroon kuulumisesta, mutta se vaatisi muutoksia maan lakeihin. Tällä hetkellä kansanäänestystä ei voi järjestää kansainvälisistä sopimuksista.
Ensi sunnuntaina Italiassa järjestetään kansanäänestys vaalitapauudistuksesta. Viiden tähden liike on kertonut vastustavansa uudistusta. Uudistuksen kaatuminen voi johtaa poliittiseen epävarmuuteen, sillä sosialidemokraattien pääministeri Matteo Renzi on kertonut jättävänsä tuolloin tehtävänsä.
Renzin ei olisi pakko erota kansanäänestyksen kaaduttua, mutta mikäli hän jatkaisi, protestipuolue Viiden tähden liike kasvattaisi entisestään kannatustaan.
Yksi vaihtoehto on se, että pääministerin esitys meneekin lävitse. Sosiaalidemokraatit ja Silvio Berlusconin konservatiivit sopivat aikanaan uudistuksesta, koska se sementoisi suurimpien puolueiden vallan. Tuolloin kukaan ei uskonut, että Viiden tähden liikkeestä voisi tulla merkittävän kokoinen puolue.
Viiden tähden liikkeestä voisi tulla niin suosittu, että se voittaisi viimeistään vuonna 2018 järjestettävät parlamenttivaalit.
Renzin jättäessä paikkansa jää vielä kaksi vaihtoehtoa. Joko Italiassa järjestetään uudet parlamenttivaalit tai sitten maahan muodostetaan teknokraattihallitus. Italian kolmea edellistä pääministeriä ei tosin ole valittu vaaleilla. Aiemmat teknokraattipääministerit ennen Renziä ovat olleet Enrico Letta ja Mario Monti. Tällaisen perinteen jatkaminen on omiaan vieraannuttamaan italialaisia yhä enemmän vanhoista valtapuolueista – Viiden tähden liikeen hyödyksi.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Luottamus Etelä-Euroopan pankkeihin horjuu – Malinen: ”Espanjan, Italian ja Portugalin taseet ovat negatiivisempia kuin koskaan”

Todennäköisyyslaskelmat Italian Renzin voittoa vastaan

Italian kansanäänestys lähestyy – sijoittajien spekulaatiot maan euroerosta ennätyskorkealla
Viikon suosituimmat

Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen uhkailee X:ssä räjähdyksillä ja tappamisella
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Mika Tammi julkaisi X-viestipalvelussa räjähdys- ja tappouhkauksia eduskuntataloa, perussuomalaisten puoluetoimistoa, ministereitä ja poliisia kohtaan. Piirihallituksen luottamushenkilön julkaisemat uhkaukset herättävät kysymyksen siitä, miten vasemmistoliitto suhtautuu omien edustajiensa vihapuheeseen.

Suomen Uutiset selvitti: Julkisuudessa vuosina 2015–2026 käsitellyissä naisiin kohdistuneissa joukkoraiskauksissa tekijät ulkomaalaistaustaisia
Suomen Uutiset selvitti julkisuudessa olleita usean tekijän raiskauksia vuodesta 2015 lähtien. Kaikissa selvityksessä löytyneissä naisiin kohdistuneissa tapauksissa tekijöiden nimet viittasivat ulkomaalaistaustaan. Yhdessä mieheen kohdistuneessa törkeässä raiskauksessa toinen kahdesta tekijästä oli suomalaistaustainen. Ulkomaalaistaustaiset muodostavat selvän yliedustuksen myös raiskausrikoksissa yleisesti: vuonna 2025 raiskauksesta tai törkeästä raiskauksesta epäillyistä henkilöistä 33,7 prosenttia oli ulkomaalaistaustaisia, vaikka heidän osuutensa Suomen väestöstä oli 11,7 prosenttia.

Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja jyrähtää: ”Vasemmiston täytyy putsata oma pesänsä” –
Vasemmistoliiton Pirkanmaan piirihallituksen jäsenen Mika Tammen räjähdys- ja tappouhkaukset eivät ole irrallinen tapaus. Puolueen historiasta löytyy useita samankaltaisia esimerkkejä luottamushenkilöiden julkaisemista väkivaltaviesteistä. Perussuomalaisten puoluevaltuuston puheenjohtaja, Pirkanmaan piirihallituksen jäsen Sami Kymäläinen vaatii vasemmistoliittoa siivoamaan oman pesänsä.

Toimenpidealoite: Yle jaettava kahdeksi yhtiöksi
Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew aikoo jättää eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa Yleisradio jaettaisiin kahdeksi erilliseksi yhtiöksi. Toinen olisi verorahoitteinen yhteiskunnallinen yhtiö ja toinen markkinaehtoisesti toimiva viihdeyhtiö. Garedewin mukaan tavoitteena on vahvistaa Yleisradion ensisijaista tehtävää tiedonvälittäjänä ja vähentää valtion menoja.

Pikkukaupungin idylli murtui: Raivoisa tappelu keskellä kirkasta päivää – viidakkoveitsikin heilui
Englantilainen hillitty elämänmeno sai elokuussa vakavan särön ja teekupit menivät lopullisesti nurin, kun cornwallilaisen pikkukaupungin keskustassa puhkesi raivoisa joukkotappelu keskellä kirkasta päivää. Veristen viidakoveitsien heiluttelu johti keskusteluun siitä, mihin maa on oikeasti menossa.

Antikainen vastaa Amnestyn toiminnanjohtajalle: ”Suomen sotilasjohdon natsittelu tekee Suomesta kohteen”
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen paheksuu jyrkästi Amnestyn Suomen osaston toiminnanjohtajan Frank Johanssonin ulostuloa, jossa tämä rinnasti Suomen Puolustusvoimain komentajan natsi-Saksan sotarikolliseen Adolf Eichmanniin.

Kela julkaisi hämmentävän tiedotteen, joka johtaa harhaan – edelleen yli 40 prosenttia toimeentulotuesta menee vieraskielisille
Kelan tuore tiedote kehuu, että aiempaa harvempi vieraskielinen saa toimeentulotukea. Suomen Perustan tutkija Samuli Salminen tyrmää uutisoinnin puolitotuutena – samaan aikaan jo 41 prosenttia kaikesta toimeentulotuesta menee vieraskielisille.

Kelan hurjat luvut julki: Jo yli 40 % perustoimeentulotuista vieraskielisille – Vigelius: ”Täysin kestämätöntä’’
Kelan maksamat keskeisimmät toimeentuloa turvaavat etuudet vieraskielisille ovat viime vuonna kasvaneet noin 1,8 miljardiin euroon. Osuus on viidenneksen koko väestöstä. Luvut käyvät ilmi Kelan tuoreesta julkaisusta.

Kommunisti kääntyi nuivaksi ja sai potkut vasemmistopuolueesta – haluaa lopettaa turvapaikkarallin ja keskittyä palautuksiin
Vaikka eliitti ja valtamedia muuta väittävät, maahanmuuttokriittisyys on tänään politiikan vuolainta valtavirtaa Euroopassa. Sen todistaa osaltaan entinen ruotsalainen kommunisti, joka oli liian kriittinen vasemmistopuolueelle. Nyt omassa puolueessaan näyttäisivät valtiopäivien ovet olevan apposen auki. Perusajatus on se, että kansalaisia on kahta lajia: “tuottavia ja loisivia”.

Laittomat maahanpyrkijät ajoivat Italiassa uimarin päälle – jatkoivat pysähtymättä rannalle ja juoksivat pakoon
17-vuotias tyttö oli Sardinian Chia Beachilla uimassa, kun hänen päälleen ajoi algerialaisten laittomien maahantulijoiden vene. Veneessä olleet 14 nuorta miestä eivät pysähtyneet katsomaan tytön saamia vammoja, vaan karauttivat rannalle muutaman kilometrin päähän ja juoksivat pakoon sisämaahan.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













