Koskenkylä: Euroopan unionin ja euroalueen synkkä syksy

Suomi on vaikeassa tilanteessa. Maan historiallisesti tärkeimpiin kuuluvat kauppakumppanit ovat olleet Venäjä, Britannia, Saksa ja Ruotsi. Kaikki nämä kauppasuhteet ovat EU:n vuoksi suuressa myllerryksessä. Suomi yrittää sinnitellä muiden kirjoittamalla EU-sääntökirjalla, mutta joutuu jatkuvasti altavastaajaksi.
Mitä EU:ssa syksyllä edessä? Rämpiikö EU eteenpäin vai onko sen aika ohitse? Taloustieteiden tohtori, Suomen Pankin entinen osastopäällikkö Heikki Koskenkylä avaa EU:n tulevan syksyn kriittisiä tapahtumia.

Ison-Britannian brexit-päätös oli monille järkytys. Euroopan unionin alueella on syntynyt aivan uusi tilanne ja epävarmuus unionin tulevaisuudesta on kasvanut. Jonkinlainen sopimus EU:n ja Britannian välillä on saatava aikaan. Sen laatiminen ei ole helppoa. Poliittista epävarmuutta lisää Skotlannin mahdollinen itsenäistyminen, jolloin se liittyisi EU:hun. Espanjan poliittinen tilanne on edelleen vaikea. Toisenkaan vaalin jälkeen siellä ei ole enemmistöhallitusta ja vähemmistöhallitus saattaa olla lopputuloksena. Tulevat vaalit Saksassa ja Ranskassa vaikeuttavat poliittista päätöksentekoa.

Italian pääministeri pelaa upporikasta tai rutiköyhää – aivan kuten David Cameronkin

Italian pankkikriisi kärjistyi viime vuoden lopulla. Pankeilla on huonoja luottoja 360 miljardia euroa eli lähes 20 prosenttia bruttokansantuotteesta. Italian hallitus on koko alkuvuoden yrittänyt rikkoa juuri voimaan tullutta sijoittajanvastuuta ja pääministeri Matteo Renzi haluaisi antaa valtion tukea. On järkyttävää, jos komissio suostuu tähän. Koko pankkiunionin idea on laittaa pankkikriiseissä maksumiehiksi sijoittajat eli omistajat ja pankkien velkakirjoja ostaneet. Vasta viimeisenä hätävarana olisi julkisten varojen käyttö.

Renzi on pistänyt päänsä silmukkaan järjestämällä kansanäänestyksen. Se koskee muodollisesti parlamentin asemaa, mutta tosiasiassa kyse on Renzin asemaa koskeva luottamusäänestys.

Kreikan kriisi ei ole ohi – kukaan ei oleta sen pystyvän maksamaan velkojaan

Kreikka kävi äskettäin lähellä euroeroa. Jopa Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble ehdotti Kreikan tilapäistä eroa. Tilanteen ratkaisu oli tyypillistä viime vuosien europolitiikkaa. Kreikalle päätettiin myöntää lisää tukea aiemmin tehdyn toisen tukipäätöksen puitteissa.

Kreikan kriisi ei ole lainkaan ohi. Kansainvälisellä valuuttarahastolla oli nytkin suuria ongelmia pysyä mukana tukipolitiikassa. IMF epäilee Kreikan velkakestävyyttä, jonka mukaan Kreikan pitäisi pystyä maksamaan velkansa takaisin. Tähän ei kyllä usko juuri kukaan muukaan.

Euro pysyy pystyssä vain EKP:n tuella eli ns. määrällisen elvytyksen avulla.

On mahdollista, että IMF irrottautuu kokonaan Kreikan rahoittamisesta. Tällöin Kreikka tulisi olemaan velkaa vain euroalueen valtioille. IMF ei tule kärsimään luottotappioita – ne lankeaisivat tällöin euroalueen veronmaksajan kontolle.

Ranskan etupiiriin kuuluvat Portugali ja Espanja pääsivät kuin koira veräjästä

Jos sijoittajan vastuuta ei toteuteta pankkien elvytys- ja kriisinhallintadirektiivin (BRRD) mukaisesti, myös pankkiunionin pelisäännöt voivat lentää roskakoppaan. Käy kuten finanssipolitiikan pelisäännöille, joita kukaan ei noudata. Kesällä EU:ssa päätettiin, että Portugali ja Espanja eivät saa sakkoja finanssipolitiikan sääntöjen rikkomisesta. Jatkossa kukaan muukaan ei voi saada.

Pankkien stressitestit antoivat liian suotuisan kuvan tilanteesta

Euroopan pankkiviranomaisen (EBA) ja EKP:n stressitestit suurille pankeille heinäkuussa 2016 antoivat liian suotuisan kuvan koko EU:n pankkien tilanteesta. Perustestin mukaan pankkikriisin uhkaa ei ole. Pessimistinen skenaario, jossa talouden kehitys on perusvaihtoehtoa huonompi, tehtiin liian kevyillä oletuksilla. Olisi pitänyt olettaa, että eurokriisi ei ole ohi ja se voi kärjistyä uudelleen. Euro pysyy pystyssä vain EKP:n tuella eli ns. määrällisen elvytyksen avulla. EKP ostaa kuukausittain 80 miljardin euron arvosta arvopapereita markkinoilta, aluksi lähinnä valtioiden velkakirjoja ja kesäkuusta lähtien yritysluottojakin.

Tämä ns. QE-politiikka (Quantitative Easing eli Määrällinen elvytys) alkoi 2015 alussa ja yhteensä EKP on ostanut jo yli 1 000 miljardin arvosta arvopapereita. EKP:lle tulee valtavat luottoriskit operaatioidensa kautta. Irrottautuminen niistä tulee olemaan vaikeaa. EKP:n tavoitteena on saada inflaatio kohoamaan noin 0,5 prosentin tasolta tavoite tasolleen noin kaksi prosenttia. Samalla EKP pitää valtioiden lainojen pitkät korot alhaalla. Italian koron tulisi olla noin 5-7 prosenttia, nyt se on vain 1,2 prosenttia. Ranskan koron tulisi olla 4-5 prosenttia, mutta se on vain 0,6. EKP:n itsekin pelkäämät riskit ovat toteutumassa.

Rakenneuudistukset eivät etene Italiassa ja Ranskassa, koska ne ovat poliittisesti liian vaikeita. Lisäksi liian alhainen lainakorko on vienyt markkinapaineen uudistaa talouksia. Euroalueen talousnäkymät ovat kaiken kaikkiaan varsin vaatimattomat.

EU rämpii eteenpäin – vai rämpiikö?

EU:n kriisistä toiseen -taipaletta on usein luonnehdittu sanoilla muddling through eli ”rämpien eteenpäin”. Muun muassa Erkki Tuomioja (sd.) käyttää tätä termiä EU:n tilaa arvioivassa kirjassa ”Kriisien kautta eteenpäin” (toim. Jyrki Karvinen).

Tuomiojan mielestä tämä yritysten ja erehdysten kautta eteenpäin rämpiminen on ollut ulkopuolisille kauheata katseltavaa, mutta vielä karmeammalta se on näyttänyt sisältäpäin nähtynä.

Lisäksi brexitiä käytetään ”keppihevosena” yhteisvastuun lisäämiseen ja komission vallan kasvattamiseen. Federalistit yrittävät hyötyä tilanteesta.

Brexitin jälkeen tilanne on muuttunut. Tuomioja huomauttaa, että tapa, jolla federalistit ovat tähän saakka kansalaisten kannoista piittaamatta syventäneet EU:n integraatiota, on johtanut demokratian kriisiin ja EU:n legitimiteetin heikkenemiseen. Yritys jatkaa tällä tiellä merkitsisi sitä, että brexit saa jatkoa.

EU:sta kantautuvista viesteistä on pääteltävissä, että liittovaltiohanketta yritetään riuhtaista voimakkaasti brexitin varjolla eteenpäin. Päätavoitteena on entistä tiukempi poliittinen unioni. Tähän sisältyisi täydellinen pankkiunioni, fisikaaliunioni ja talousunioni.

Valtavista ongelmista huolimatta liittovaltiota ja yhteisvastuuta yritetään puskea härkäpäisesti eteenpäin

Yhteisvastuuta veloista ja riskeistä alettiin kasvattaa ensin ERVV:n ja EVM:n kautta (rahoitusvakausmekanismit). Tätä kautta on tuettu valtioita ja pankkeja. Vuonna 2012 aloitettiin pankkiunionin perustaminen. Aluksi luotiin yhteinen pankkivalvonta EKP:n yhteyteen suurille euroalueen pankeille. Sittemmin on perustettu kriisinratkaisuviranomainen ja kriisinratkaisurahasto.

Paljon mainostettu sijoittajanvastuu tuli voimaan tämän vuoden alusta. Sitä kehuivat kaikki puolueet ja erityisesti demarit Suomessa talven 2015 vaalikampanjassa. Ei enää veronmaksajien varoja pankkien pelastamiseen, oli mottona.

Talletussuoja tarkoittaisi valtavaa yhteisvastuun kasvattamista – veronmaksajien kustannuksella

Edellä olevaa taustaa vasten on mielenkiintoista arvioida, miten näihin ongelmiin aiotaan reagoida tulevana syksynä ja ensi vuoden puolella komission taholta. Muddling through -politiikka jatkuu. Lisäksi brexitiä käytetään ”keppihevosena” yhteisvastuun lisäämiseen ja komission vallan kasvattamiseen. Federalistit yrittävät hyötyä tilanteesta. Yhteisvastuun lisäämisestä tullee esityksiä kahteen eri kohteeseen. Ensinnäkin, pankkiunioni ei ole vielä valmis. Siitä puuttuu kolmas pilari eli yhteinen talletussuoja.

Komissio on jo aiemmin yrittänyt saada talletussuojaa käsittelyyn. Saksa on tähän saakka estänyt hankkeen etenemisen. Suomi on suhtautunut varauksellisesti yhteiseen talletussuojaan. Talletussuojahanke merkitsisi toteutuessaan valtavaa yhteisvastuun kasvua. Suomenkin noin miljardin euron rahastopääoma siirrettäisiin yhteiseen rahastoon.

EU edistää uutterasti hankkeita, jotka on kielletty perussopimuksissa

Toinen rintama, jolla yhteisvastuuta on jo kaavailtu moneen otteeseen lisättäväksi, liittyy fiskaalisen unionin ja talousunionin luomiseen. Tältä alueelta on jo tehty ensin ns. neljän puheenjohtajan raportissa ehdotuksia vuonna 2012. Uusin ehdotus julkaistiin kesäkuussa 2015 ns. viiden puheenjohtajan raportissa.

Koskenkylän julkaisussa Suomen Perustan sarjassa keväällä 2016 on selostettu yksityiskohtaisesti em. raporttien ehdotuksia ja muitakin vastaavia. Komission ja EU:n parlamentin tahoilla ovat jo useat työryhmät käsitelleet näitä ehdotuksia. Niitä ovat muun muassa euroalueen oman budjetin perustaminen ja oman finanssiministeriönkin. Yhteistä suhdannetasausrahastoa on myös ehdotettu kuten myös yhteistä työttömyyskorvausrahastoa. Yhteisiä velkakirjoja (eurobonds) ovat usein vaatineet Italian ja Ranskan valtioiden johtajat.

Miksi lisätään sääntelyä, kun aikaisemmistakaan säädöksistä ei pidetä kiinni?

Euroalueen oma budjetti, suhdannetasausrahasto, työttömyyskorvausrahasto, yhteiset velkakirjat ovat vastoin artiklaa 125, jossa kielletään yhteinen fiskaalinen vastuu.

Kaiken kaikkiaan federalistit ja EU:n poliittinen johto yrittävät viedä yhteisvastuuta voimallisesti eteenpäin. Unionin perussopimusten muuttamisesta ei paljoa puhuta.

Elvytysvaraa on vähän, koska monet valtiot ovat edelleen ylivelkaantuneita.

Kaiken yhteisvastuun tulisi toteutua perussopimusten kautta, mikä tie luultavasti olisi tukossa. Suomen hallitus joutunee ”temppelin harjalle”, koska hallitusohjelman mukaan yhteisvastuuta ei saa kasvattaa lainkaan. Tilanne voi muodostua poliittisesti hankalaksi jos Saksa suostuu yhteisvastuun lisäämiseen. Tähän asti se on ollut kaikessa vastaan, mutta taipunut lopuksi. Näin tapahtui sekä pankkiunionin että EVM:n osalta. Myös uusia yllätyksiä ja shokkeja voi tulla syksyn aikana.

Maailmantalouden näkymät ovat varsin heikot ja tämä vaikuttaa osaltaan euroalueen ja koko EU:n talouskehitykseen. Elvytysvaraa on vähän, koska monet valtiot ovat edelleen ylivelkaantuneita. Rakenneuudistukset takkuavat pahasti Italian ja Ranskan lisäksi monissa muissakin maissa kuten Suomessa.

Jakaako brexit Euroopan kahtia?

Eräs skenaario on, että EU jakaantuisi selvästi kahteen leiriin: euroalueen fiskaalinen ja poliittinen unioni ja Britannian johdolla muodostuva ryhmä, johon saattavat liittyvä myös esim. Ruotsi, Tanska, Norja ym.

Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz on vastikään esittänyt varsin synkän arvion euron tulevaisuudesta. Eurojärjestelmän rakenne on ollut alun alkaen virheellinen ja euro perustunut vääriin uskomuksiin. Valuuttakurssijärjestelmä ei takaa taloudellista menestymistä, mutta sen virheellinen valinta voi olla tuhoisaa. Oman rahan ja korkopolitiikan menettäminen voi olla kohtalokasta. Juuri näin on käynyt euromaissa, sanoo Stiglitz. Oman koron ja valuutan tilalle ei ole luotu mitään muita sopeutusmekanismeja.

Sopeutuminen kilpailukyvyn heikkenemiseen ja yleensä shokkeihin tapahtuu työttömyyden kautta. Komission sääntelyyn ja valvontaa talouspolitiikan osalta on uskottu aivan liikaa. Sääntöjä on rikottu jatkuvasti ja usko niihin on mennyt. Systeemi ei kerta kaikkiaan ole toimiva. Stiglitz ehdottaa euroalueen jakoa kahteen – eteläiseen ja pohjoiseen alueeseen. Etelä-Euroopan maat, mukaan luettuna Italia ja Ranska, ovat olleet haluttomia ja kyvyttömiä sopeutumaan euroaikaan.

Eurovaluutta on Saksalle liian heikko, muille liian vahva

Euroalueen ydinongelma on Saksan ylivoima suhteessa muihin. Saksa on liian tehokas ja kilpailukykyinen, mikä näkyy suurena vaihtotaseen ylijäämänä. Eteläisen Euroopan maat ovat kaikki räjähtävällä uralla julkisen velan osalta, valtava työttömyys, pankit kuralla. Sama voi koskea myös Ranskaa, joka ei ole onnistunut vapauttamaan työmarkkinoitaan tai uudistamaan rakenteitaan.

Suomessa on kasvava tarve käydä aiempaa syvällisempää ja avointa keskustelua euroalueen ja koko EU:n kehittämisvaihtoehdoista.

Suomi on myös tällä tiellä, koska julkisen velkaantumisen kasvu on vaikea saada kuriin. Eteläinen Eurooppa hakee ratkaisua fiskaalisen ja poliittisen unionin kautta. Tällöin Saksa maksaisi etelän vanhat velat ja syntyisi pysyvä tulonsiirto jatkossakin näihin maihin. Etelän maiden haaveilemassa poliittisessa unionissa päätösvalta kuuluu heille, koska heillä on enemmistö.

Ydinkysymys on, syntyykö tästä diili ja mikä olisi Suomen linja? Tähän saakka Suomi on aina taipunut Saksan linjaan. Suomessa on kasvava tarve käydä aiempaa syvällisempää ja avointa keskustelua euroalueen ja koko EU:n kehittämisvaihtoehdoista.

Kirjoittaja on lähes 40 vuotta Suomen Pankissa työskennellyt rahoitusmarkkina-asiantuntija. Hän jäi eläkkeelle rahoitusmarkkinaosaston päällikön paikalta, ja toimii nykyisin Linse Consultingissa liikkeenjohdon konsulttina.

 

TEKSTI HEIKKI KOSKENKYLÄ