Useat henkilöt ja organisaatiot ovat viime vuosina esittäneet arvioitaan eurovaluutasta ja valuuttaunionin tulevaisuudesta. VTT Heikki Koskenkylän kirjoittamassa tuoreessa raportissa ”Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuus” käydään läpi keskeisiä puheenvuoroja. Niistä lyhennelmä seuraavassa.
Nomura Securities – arvopaperiyrityksen johtaja Jens Nordvigin keskeinen väite on, että eurojärjestelmä luotiin liian nopeasti ja se olikin syntyessään kaukana optimaalisesta valuuttaunionista. Nordvigin toinen perusväite on, että valuuttaunioni ei voi menestyä ilman tiivistä poliittista unionia.
IMF:n tutkijat julkaisivat 2013 kaksi eri raporttia talous- ja rahaliiton sekä euron kehittämiseksi. IMF:n tutkijat suosittelevat täyden pankkiunionin perustamista euroalueelle. IMF:n toisessa julkaisussa esitetään laajan fiskaalisen unionin perustamista. IMF:n tutkijat uskovat, että yhteisvastuun lisääntyessä voidaan silti turvata markkinakurinkin merkitys.
Ranskan valtiovarainministeriön tutkijat totesivat vuonna 2013, että epäsymmetriset häiriöt pitäisi torjua euroalueella yhteisvastuullisesti ja koordinoidusti. Euroalueelle tarvittaisiin huomattavan suuri yhteinen budjetti.
Seppo Lindblom (2013) käsittelee Huojuva tasavalta -kirjassaan laajalti Euroopan unionin ja euroalueen kehitysnäkymiä. Hänen arvionsa on, että kehitys on jo vienyt selvästi kohti liittovaltiotyyppistä rakennelmaa ja jatkunee tähän suuntaan tulevaisuudessakin.
Yhteisvastuun lisääminen ja no-bailout-periaatteista luopuminen pitäisi toteuttaa EU:n perussopimusten muutoksella, mitä ei ole haluttu tehdä. Lindblom toteaa, että ”leväperäinen järjestelmä on vain syventänyt jäsenmaiden välisiä eroja. Samalla on paljastunut sellaisia poliittisen kulttuurin ja moraalin eroavuuksia, joista ei yksinkertaisesti voi päästä eroon millään Maastrichtin tai Lissabonin sopimusten kaltaisilla julistuksilla”. Lindblom pitää rahaliittoa täysin epäonnistuneena ja kritisoi eurooppalaista integraatiota sen perusteita myöten. Liian pitkälle viedyllä ylikansallisella byrokratialla ei voi olla muuta kuin vahingollisia vaikutuksia.
Sixten Korkman käsittelee 2013 julkaistussa kirjassaan laajasti Euroopan yhdentymistä ja sen historiaa. Korkmanin arvio on, että finanssipolitiikan kurinalaisuudessa oli vakavia ongelmia läpi euron kymmenvuotiskauden. Talous- ja rahaliitto oli jo ennen syntymäänsä kiistanalainen hanke. Sen kannattajat esittivät kattamattomia lupauksia yhteisen rahan siunauksellisuudesta. EMU oli liian pitkälle menevä hanke ja liian hätäisesti toteutettu askel Euroopan yhdentymisessä. Nykytiedon valossa rahaliittoa ja euroa ei perustettaisi. Nykymuodossaan EMU ei toimi hyvin. Rahaliittoa on kuitenkin hyvin vaikea purkaa sekä taloudellisista että poliittisista syistä.
Yhteisvastuuta euromaissa tulisi rajoittaa, koska yhteisvastuu ruokkii moraalikatoa ja murentaa kansallista vastuunottoa. Eurobondit eivät ole tarpeen eikä ylikansallinen finanssipolitiikka.
Korkman arvioi, että pankkiunionilla täydennetty talous- ja rahaliitto voisi osoittautua elinkelpoiseksi. Ajatusta, että Euroopan pitäisi polkaista pystyyn liittovaltio rahaliiton ja euron pelastamiseksi, Korkman pitää epärealistisena ja jopa absurdina.
Pellervon taloustutkimuksen mukaan integraaation tiivistäminen on välttämätöntä, mikäli talous- ja rahaliiton halutaan jatkavan olemassaoloaan. Tämä tarkoittaa liittovaltiokehitystä. Toisaalta Ruotsin esimerkki osoittaa, että vahva talous voi menestyä myös euron ulkopuolella. Tutkimuksessa nostetaan esille vahvoja epäilyksiä siitä, tuleeko euroalue olemaan tulevaisuudessa vahvasta liittovaltiokehityksestä huolimatta, optimaalinen valuutta-alue. Euroalueen hajoamistakaan ei tutkimuksessa suljeta pois.
Suomen Perustan julkaisemassa ”Euro vai ei”-raportissa todetaan, että yhteisvastuu on euroalueelle jo nyt laajempi kuin Yhdysvaltojen osavaltioiden kesken. Sampo Terho toteaa julkaisun lopussa, että EU:n yhtenäisyyden symbolista eli eurosta on tullut unionin yhtenäisyyttä ja harmoniaa pahiten uhkaava tekijä.
Raimo Sailas arvioi Kanavassa kysymystä siitä, säilyykö Suomen itsenäisyys eurokriisissä. Sailaksen mukaan Suomessa ei ole haluttu myöntää, että edessä on valintoja, jotka voivat olla itsenäisen Suomen suvereniteetin kannalta yhtä tärkeitä kuin sotien yhteydessä tehdyt päätökset.
Kari Nars puolustaa euroa ja Suomen eurojäsenyyttä. Eurojärjestelmä ei ole virheetön, mutta taloushistoriassa kukaan ei ole toistaiseksi keksinyt täysin ihanteellista valuuttajärjestelmää. EMU:ssa tarvitaan kehittämistä ja valuvikoja pitää korjata. Varsin epätodennäköinen skenaario on kuitenkin EU:n tai eurojärjestelmän hajoaminen. Suomi on Narsin mukaan hyötynyt EU:sta ja eurosta.
Vesa Kanniaisen johtaman EuroThinkTank-ryhmän pääväittämä on, että euroalueen pelastamiseksi suunnitellut poliittinen unioni, pankkiunioni ja fiskaalinen unioni vievät aluetta eräänlaisen käytännön liittovaltion suuntaan, jota kirjassa kutsutaan heikoksi liittovaltioksi. Tämä kehitys ei ole perustunut riittävän demokraattiseen prosessiin vaan onkin syntynyt suurehko demokratiavaje. Kirjan viesti Suomen päättäjille on: Suomi ei saa jäädä ajopuuksi, koska sillä on vaihtoehtoja. Suomi ei saa jatkaa yhden totuuden maana, kun sen kansalliset intressit ovat vaakalaudalla.
ETLA/UPI:n kirjassa lähtökohtana on kolme erilaista mallia EU:n ja EMU:n kehittämiseksi. Ensimmäinen perusvaihtoehto on nimeltä ”pankkiunioni-EMU”. Keskeisin uudistus on tällöin pankkiunionin rakentaminen valmiiksi. Toisessa kehitysvaihtoehdossa – ”fiskaaliunioni-EMU” – talous- ja rahaliittoa syvennettäisiin tiivistämällä yhteisvastuuta. Varsinaista liittovaltiomaista perustuslakia ei luoda eikä yhteisen budjetin koko suhteessa bruttokansantuotteeseen kohoa lähellekään Yhdysvaltojen liittovaltion budjetin tasoa. Euromaille voitaisiin perustaa yhteinen suhdannerahasto. Yhteinen työttömyysturvarahasto olisi toinen vaihtoehto. Tutkimuksessa varoitetaan yhteisen suhdannepuskurin ja muidenkin tulonsiirtojen moraalikadon riskistä, mikä voi haitata markkinakurin tehokasta toimintaa. Myös yhteisiin lainoihin (eurobondit) sisältyy moraalikadon vaara. Tutkijoiden kolmas kehitysmalli on nimeltään ”liittovaltio – EMU”. Tällöin luotaisiin perustuslaillinen liittovaltio euroalueen puitteissa. ETLA/UPI:n kirjassa tarkastellaan myös EMU:n osittaisen hajoamisen vaihtoehtoa.
Vesa Vihriälä kehottaa Suomea keskittymään EMU:n kehittämisessä realistisiin vaihtoehtoihin. Pankkiunioni kokonaisuudessaan on tarpeen toteuttaa, jolloin myös yhteinen talletussuoja kuuluisi siihen. Vihriälän mukaan olisi virhe rakentaa Suomen EU-politiikka sille oletukselle, että euroalue joko hajoaa tai kehittyy liittovaltioksi.
Peter Nyberg tarkastelee Talous ja Yhteiskunta -lehden haastattelussa eurokriisin syitä ja euroalueen kehittämisen suuntia. Hänen mukaan EKP on helpottanut ja rauhoittanut epätavallisilla keinoillaan euron kriisiä, mutta ylittänyt valtuutensa. Hän suhtautuu kriittisesti pankkiunioniin. Pankkivalvojalta ja -unionilta odotetaan aivan liikoja EMU:n pelastamisessa ja finanssikriisien estämisessä, koska ongelmia ei ole ennenkään havaittu ajoissa. Suomen kannattaisi puolustaa itsemääräämisoikeuttaan ja irtaantua yhteisvastuusta ja liittovaltiokehityksestä ja tiukan paikan tullen koko rahaliitosta.
Heikki Koskenkylän aikaisempien julkaisujen mukaan EMU on vedenjakajalla. Suomi on historiallisten ratkaisujen edessä, koska euroaluetta ei alkuperäisessä Maastrichtin sopimuksen muodossa enää ole olemassa. Muutos on tapahtunut vaivihkaa kuulematta kunnolla kansalaisia. Alueella onkin kasvanut huomattavan suuri demokratiavaje. Ainoa järkevä vaihtoehto onkin paluu alkuperäisen Maastrichtin sopimuksen noudattamiseen eli toteuttaa no bailout -sääntöä. Mikäli tässä ei onnistuta, Suomen kannattaa harkita eurosta eroamista.
Kaarlo ja Klaus Tuorin mukaan Euroopassa on sovellettu käytäntöä, jonka mukaan ”hätä ei lue lakia”. Yhteisvastuun kieltävä no bailout-sääntö on ollut vaaravyöhykkeessä ja sitä onkin joustavasti kierretty. Myös kansallisen budjettipolitiikan suvereniteettia on tulkittu väljästi viime vuosina. Budjettivaltaa on siirtynyt huomattavassa määrin EU:n komissiolle, varsinkin kriisimaissa.
Uusimmat kehitysehdotukset rahaliiton tiivistämiseksi
Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Herman van Rompuyn työryhmän raportti talous- ja rahaliiton kehittämisestä ilmestyi vuonna 2012. Nk. ”Neljän puheenjohtajan raportin” (Rompuy, Barroso, Juncker, Draghi) lopullinen versio esitettiin Eurooppa-neuvoston kokouksessa joulukuussa 2012. Raportissa esitettiin pitkälle menevää yhteisvastuun lisäämistä euromaiden kesken ja pankkiunionin perustamista.
Kesäkuussa 2015 valmistui seuraava samojen tahojen raportti EMU:n kehittämisestä ja tulevaisuudesta. Kyseessä oli ns. ”viiden puheenjohtajan raportti”. Raportin alussa kehutaan kovasti euroa. Se on ollut suuri menestys ja on enemmän kuin vain valuutta. Euro on laaja poliittinen ja taloudellinen projekti. Euro edellyttää sääntöjen noudattamista ja solidaarisuutta huonoina aikoina. Raportissa esitetään EMU:n kehittämistä neljällä osa-alueella, jotka ovat: taloudellinen unioni, laaja rahoitusunioni, fiskaaliunioni ja poliittinen unioni.
Koskenkylä arvioi, että viiden puheenjohtajan raportti on vähemmän konkreettinen kuin vuonna 2012 ilmestynyt neljän puheenjohtajan raportti. Raporttien perusluonne on kuitenkin varsin samankaltainen. Talous- ja rahaliittoa esitetään kehitettäväksi laajan ja syvällisen taloudellisen ja poliittisen unionin suuntaan. Siinä olisi huomattava määrä jäsenmaiden välistä riskien jakoa ja yhteisvastuuta, ns. solidaarisuutta. Talouspolitiikassa valta keskittyisi paljon nykyistä enemmän komissiolle. Markkinakurin merkitykseen talouspolitiikan pitämiseksi kurinalaisella linjalla kiinnitetään näissä raporteissa yllättävän vähän huomiota. Raporteissa uskotaan voimakkaasti keskitettyyn koordinointiin, suunnitteluun ja valvontaan. Moraalikadon vaaraa ei juuri nosteta esille vaikka yhteisvastuuta ollaan lisäämässä huomattavasti nykytilanteeseen verrattuna.
Valtiovarainministeriön asiantuntijat julkaisivat helmikuussa 2015 raportin ”Vakaampi talous- ja rahaliitto”. Raportti ei ole VM:n virallinen kanta vaan tutkijoiden omalla vastuulla. Alivaltiosihteeri Tuomas Saarenheimo on allekirjoittanut esipuheen. Raportin mukaan EMU:n kehittämisen jatkamisesta saattaa olla vaikea päästä yksimielisyyteen, koska joudutaan keskustelemaan syvällisesti valtiollisen suvereniteetin rajoista.
Talous- ja rahaliiton kehittämistä koskeneiden ehdotusten (neljä puheenjohtajaa, komissio ym.) johtava ajatus on ollut keskittää valtaa entistä enemmän EU- ja EMU-tasoille sekä lisätä yhteisvastuuta riskeistä. VM:n raportissa tällaisia linjauksia pidetään kyseenalaisina. Niiden sijasta VM:n tutkijat pitävät parempana vaihtoehtona EMU:n kehittämisessä vahvistaa jäsenmaiden vastuuta omasta talouspolitiikastaan ja palauttaa Maastrichtin sopimuksen no bailout-säännön uskottavuus.
Yhteenvetona valtiovarainministeriön asiantuntijoiden ehdotuksista EMU:n kehittämiseksi voidaan sanoa, että ne ovat suurelta osin erilaisia kuin niin sanotut ”viralliset” ehdotukset komission ja puheenjohtajien tahoilta. Keskeinen ero on, että Suomen valtiovarainministeriön tutkijoiden raportti painottaa markkinakurin merkitystä vastuullisen talouspolitiikan tukena kun taas mainitut muut raportit painottavat keskitetyn viranomaisohjauksen roolia ja väheksyvät markkinakurin tarpeellisuutta. Usko markkinakuriin ei tosin ollut edes talous- ja rahaliittoa ja euroa luotaessa kovin vankkaa.
Valtiosihteeri Martti Hetemäki julkaisi Kansataloudellisessa aikakauskirjassa artikkelin ”Eurokriisin syyt ja euroalueen tulevaisuus”. Hetemäen keskeinen johtopäätös on, että eurokriisin raha- ja finanssipoliittisten syiden korjaaminen ei edellytä uusia institutionaalisia ratkaisuja tai sääntöjä jo tehtyjen lisäksi. Valtioiden velkajärjestelymekanismi kuitenkin tarvitaan, jotta sijoittajanvastuu toteutuisi tehokkaasti ja moraalikadon ongelma vähenisi. Hetemäki suosittelee Yhdysvaltojen mallista ratkaisua. Tällöin kukin euromaa vastaisi pääosin omasta finanssipolitiikastaan ja omista veloistaan.
Valtiovarainministeri Stubb asetti elokuussa 2015 työryhmän arvioimaan Euroopan talous- ja rahaliiton kehittämistarpeita. Raportissa esitetään kaksi vaihtoehtoista visiota EMU:n arkkitehtuurin kehittämiselle. Ne ovat keskitetyn ohjauksen EMU ja markkinakuri-EMU. Jonkinlainen yllätys on se, että työryhmä toteaa, että ”edellytykset vakauttaa unionin talouskehitystä olisivat paremmat, jos EU:n yhteinen budjetti olisi nykyistä suurempi”. Raportissa tullaankin siihen johtopäätökseen, että markkinakuri-EMU:n toteuttaminen on mahdollista vain pitkällä aikavälillä. Raportin mukaan kumpikin visio tarjoaa mahdollisuuden integraation syventämiseen.
Antti Tanskanen arvioi kirjoituksessaan (Tanskanen 2015) Stubbin työryhmän raporttia. Kirjoituksen nimi on ”Kahta reittiä ja vauhtia liittovaltioon”. Tanskanen kritisoi työryhmän kokoonpanoa, koska siinä oli vain ”samanmielisiä” jäseniä eikä esimerkiksi yhtään professoria. Tanskasen johtopäätös EMU:n tulevaisuudesta on, että todelliset vaihtoehdot ovat euro ja liittovaltio tai ei kumpikaan.
Erkki Siivonen analysoi kirjoituksessaan ”Onko EU:n finanssipolitiikan säännöille vaihtoehtoa?” Euroopan unionin finanssipoliittisten sääntöjen toimivuutta. Näissä on ollut ongelmia ja toimeenpano onkin ollut usein tehotonta. Koetut kriisit ovat osoittaneet, kuinka hitaasti tietoisuus siitä, että jokin kriisi ylipäänsä on syntymässä julkiseen talouteen, saavuttaa poliittiseen järjestelmään liittyvän päätöksenteon. Siivonen ehdottaa, että EU:ssa voitaisiin ottaa oppia Yhdysvaltojen osavaltioiden käyttämistä varautumisrahastoista. EMU- ja koko EU:kin alueelle tulisi luoda kannustimet kehittää kansallisia rahastoja. Näin vältettäisiin yhteisvastuu ja siihen liittyvä moraalikadon ongelma. Samalla tuettaisiin EMU:n säilymistä itsenäisten valtioiden liittona. Keskitettyihin finanssipoliittisiin ratkaisuihin liittyy aina vakavia moraalikadon ongelmia ja kannustimien vääristymiä.
Heikki Taimio arvioi kirjoituksessaan ” Joko eurokriisi on ohi?”, että eurokriisi ei ole päättynyt ja uudetkin kriisitilanteet ovat yhä mahdollisia. Pyrkimykset liittovaltion rakentamiseksi euroalueen ympärille ovat kohdanneet voimakasta vastustusta. Ilmeisesti euroalueen rämpiminen jatkuu Saksan tahdon ja ohjauksen mukaan. Rahaliiton hajoamista Taimio ei pidä todennäköisenä.
Tunnetut taloustieteilijät Baldwin ja Giavazzi ovat toimittaneet kirjan, jossa käsitellään laajasti eurokriisin syitä ja EMU:n kehittämistä. Kirjassa yritetään formuloida jonkinlainen konsensus näkemys kriisin syistä. Eurokriisin pääsyyt ovat EMU:n arkkitehtuurin puutteellisuus ja talouspolitiikan virheet sekä sääntöjen noudattamisen laiminlyönti. EMU:n instituutiot olivat vajavaisia kriisin hoitamiseen ja ongelmat havaittiin liian myöhään. EMU:n kehittämisessä tarvitaan lisää yhteistä vastuuta. Tätä varten olisi luotava laajahko yhteinen budjetti ja perustettava euroalueen valtiovarainministeriö.
Olivier Blanchard, Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) entinen pääekonomisti, ilmeisesti yllätti monet varsin tiukalla kannanotollaan viime vuonna. Blanchard toteaa brittilehti Telegraphille, että yhteisvaluutta euron rakenneongelmia ei voida korjata yhteisvastuuta lisäämällä eikä yleensäkään liittovaltion kaltaisella kehityksellä. Erityisesti hän kritisoi monelta taholta esitettyä ajatusta fiskaalisen unionin perustamisesta.
Matthew Klein esittää voimakasta kritiikkiä ylipäänsä yhteisvaluutta euroa kohtaan. Euroalueen kehitys on ollut suuri pettymys odotuksiin nähden. Yhteisvaluuttaa ei olisi edes tarvittu taloudellisen integraation edistämiseksi. Oma valuutta on välttämätön kilpailukyvyn korjaamiseksi tietyissä tilanteissa, koska muuten sopeutuminen tapahtuu palkkojen laskun tai työttömyyden kasvun kautta. Juuri näin onkin käynyt euroalueen kriisimaissa. Työttömyys ja erityisesti nuorisotyöttömyys ovat kohonneet historiallisen korkealle tasolle. Samaan aikaan Yhdysvallat on päässyt lähes täystyöllisyystasolle. Kaiken kaikkiaan Klein pitää euroa hyödyttömänä, ellei suorastaan vaarallisen hankkeena. Euro tulisikin lopettaa ja palata kansallisiin valuuttoihin.
Andrew Duff väittää, että Euroopan unionia uhkaa hajoaminen ja euroalue on vakavassa kriisissä. Eurooppalainen federalismi on jäänyt puolitiehen ja sen hallinto toimii huonosti. Ainoa kestävä ratkaisu on keskittää poliittista valtaa unionin keskukseen.
Heikki Oksaselta ilmestyy lähikoina tutkimus epäsymmetristen eli maakohtaisten shokkien käsittelystä euroalueella. Oksanen olettaa, että euroalueen yhteisbudjettia ei ole tulossa. Yksityiset rahoitus- ja pääomamarkkinat voivat ajan oloon jonkin verran tasoittaa maakohtaisia häiriöitä, mutta kehitys tähän suuntaan tulee olemaan hidasta. Yhteisiä, lyhytaikaisiin tulonsiirtoihin perustuvia sopeutumismekanismeja on vaikea perustaa, koska monissa jäsenmaissa pelätään, että ne voivat johtaa pysyviin tulonsiirtoihin. Tämän epäilyksen poistamiseksi Oksanen ehdottaa seitsemän vuoden periodeissa hallinnoitavaa järjestelmää, jossa kunkin vuoden tulonsiirtojen perusosa perustuisi maiden poikkeamiin euroalueen keskiarvosta ja aina 7-vuotisperiodin lopussa todettaisiin kunkin jäsenmaan nettoasema ja nettosiirrot tasoitettaisiin seuraavan seitsemän vuoden aikana.
Raportin julkistamistilaisuus 8.4.2016. Heikki Koskenkylän opponenttina Vesa Vihriälä. Tilaisuus pidettiin Tuumaustunnin yhteydessä, jota isännöi työmies Matti Putkonen.
Heikki Koskenkylän raportti ”Euroopan talous- ja rahaliiton tulevaisuus” on luettavissa kokonaisuudessaan Suomen Perusta -ajatuspajan sivuilla >