Artikkeli kuva

MATTI MATIKAINEN

Wihonen: Miten tunnistautua, jos rahat eivät riitä henkilökorttiin?

28.10.2022 |13:13

Perussuomalaisten kansanedustaja Jussi Wihonen kysyy hallitukselta, miten se aikoo huolehtia niiden pienituloisten ihmisten palveluista, joilla ei ole varaa hankkia uutta passia tai henkilökorttia viiden vuoden välein palvelujen muuttuessa digitaalisiksi.

Kansanedustaja Jussi Wihonen on jättänyt kirjallisen kysymyksen henkilöllisyystodistus- ja tunnistautumiskäytännöistä.

Saamassaan kansalaispostissa Wihoselle valiteltiin, etteivät pienituloisen eläkeläisen rahat riitä jatkuviin henkilöllisyystodistusten uusimisiin. Kansalainen ei ollut saanut palvelua pankissa, vaikka omisti voimassa olevan ajokortin. Kansalaisen mukaan hänellä ei ole tarvetta matkata ulkomaille, joten passia hän ei tarvitse.

Lakimuutos muutti käytäntöjä

Vuoden 2019 alussa voimaan tulleen lainsäädäntömuutoksen myötä ajokorttia ei voi enää käyttää henkilöllisyyden todistamiseen vahvaa sähköistä tunnistautumisvälinettä haettaessa. Tähän kelpaavat jatkossa ainoastaan passi ja henkilökortti. Muutoksen periaatteena oli, että ajokortti on tarkoitettu todistukseksi ajo-oikeudesta, ei viralliseksi henkilöllisyystodistukseksi.

Tunnistautumiseen vaaditaan joko passi tai henkilökortti. Molemmissa voimassaoloaika on vain viisi vuotta, joten kansalaisen tulisi uusia ja maksaa ne aina viiden vuoden välein.

– Pienituloisilla elämiseen menevät varat ovat vähäiset, ja jos ei ole varaa maksaa passia tai henkilökorttia, niin jää ilman palvelua, joka taas aiheuttaa lisää ongelmia, Wihonen toteaa.

Osa ihmisistä vaarassa jäädä yhteiskunnan pudokkaiksi

– Esimerkiksi pankin palveluista voi jäädä kokonaan ilman. Varsinkin eläkeläiset ja vanhemmat ihmiset eivät välttämättä osaa käyttää digitaalisia palveluita ja jäävät pudokkaiksi yhteiskunnan toimintojen siirtyessä sähköisiksi.

Kysymyksessään Wihonen tiedustelee, miten huolehditaan siitä, ettei ketään jää palveluiden ulkopuolelle niiden siirtyessä digitaalisiksi ja miten voidaan helpottaa niiden ihmisten tunnistautumista, joilla ei ole varaa passiin, henkilökorttiin tai niiden uusimiseen. Wihonen haluaa tietää myös, onko tarpeellista, että esimerkiksi juuri vanhentuneella passilla ei voi tunnistautua, vaikka tunnistautumistiedot ovat yhtä lailla todennettavissa.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
9.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää