Passi
Passin voimassaolo pitenee 10 vuoteen
Suomen passin ja henkilökortin voimassaoloa esitetään pidennettäväksi 10 vuoteen. Valtioneuvosto antoi eduskunnalle 28.5. esitysluonnoksen passilain ja henkilökorttilain muuttamiseksi. Sisäministeriö arvioi, että lain voimaantulo on mahdollista viimeistään vuoden 2028 alkupuolella.
Kansanedustaja Mikko Lundén iloitsee kovan työn tuloksista: Passien voimassaoloaika pitenee kymmeneen vuoteen
Hallitus on puoliväliriihessään päättänyt pidentää passien enimmäisvoimassaoloaikaa viidestä vuodesta kymmeneen vuoteen. Päätöksellä pyritään helpottamaan kansalaisten arkea, vähentämään hallinnollista kuormaa sekä säästämään passinhankintaan liittyvissä kustannuksissa. Turvallisuustekijöistä johtuvat poikkeukset otetaan kuitenkin huomioon uuden järjestelmän käyttöönotossa.
Oleskelulupaa ei enää myönnetä ilman passia – poikkeuksia voidaan tehdä esimerkiksi ihmiskaupan uhreille
Jatkossa oleskelulupaa ei enää myönnetä, jos oleskeluluvan hakijalla ei ole kansallisvaltionsa myöntämää voimassaolevaa passia. Poikkeuksia voidaan tehdä erityisen painavista syistä.
Ulkomaalaislakia uudistetaan hallitusohjelman hengessä: Turvapaikanhakuun tiukennuksia ja biometriatiedot jakoon
Ruotsin pääministeri huolissaan maanpuolustustahdosta: ”Kansalaisuus ei ole matkustusasiakirja”
Wihonen: Miten tunnistautua, jos rahat eivät riitä henkilökorttiin?
Ruotsi ja Suomi myöntävät anteliaasti kansalaisuuksia maahanmuuttajille eurooppalaisessa vertailussa
Toimittaja testasi: laittoman EU-passin sai käteen muutamassa tunnissa – hankinta sujui ripeämmin kuin laillisen passin hakeminen
Uusimmat
Viikon suosituimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää


































