

PS ARKISTO
Turtiainen: Kansalaisuuksien leväperäinen jakaminen lopetettava
Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen piti keskiviikkona puheen eduskunnan täysistunnossa. Puhe oli kannatuspuheenvuoro perussuomalaisten Ville Tavion tekemälle lakialoitteelle, jossa puolestaan esitetään, että yleinen asumisaikavaatimus kansalaisuutta haettaessa nostetaan kymmeneen vuoteen.
– On selvää, että oli kuka tahansa hakemassa Suomen kansalaisuutta, hakemisen takana on aina oman edun tavoittelu ja niin kuuluu ollakin, kuka nyt pelkästään toisen edun vuoksi hakisi kansalaisuutta toisesta maasta, Ano Turtiainen sanoo.
– Jokainen ajattelee parastaan myös kansalaisuutta hakiessa, eikä siinä ole mitään pahaa, paitsi jos kansalaisuutta haetaan tavoitteena rikollinen toiminta tai pelkästään hyvinvoinnin hyväksikäyttö.
Kansalaisuus vain ansaitusti
Puheessaan Turtiainen sanoi, että Suomessa kansalaisuutta ei pitäisi myöntää heppoisin perustein ja vertasi sen olevan löyhempää, kuin esimerkiksi Itävallassa, Tanskassa ja Saksassa, joissa kansalaisuutta voi hakea vasta pidemmän maassa olon jälkeen.
– Kansalaisuuden myöntäminen pitää perustua realistisiin näyttöihin siitä, että myönnettävä kansalaisuus johtaa kestävään hyvään molemmille osapuolille, niin Suomelle kuin tulevalle kansalaiselle. Suomen kansalaisuus tulisi voida saada vain ansaitusti. Kansalaisuuden tulisi olla saavutus, joka ansaitaan toteutuneella ja todistettavissa olevalla kotoutumisella.
Itsensä pitää pystyä elättämään
Turtiaisen mukaan kotoutumista ei ole myöskään se, että osaa kielen ja on asustellut maassa tietyn määräajan.
– Kotoutumista on se, että edellä mainittujen lisäksi kykenee elättämään itsensä ja mahdollisen perheensä ja on sopeutunut suomalaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin. Suomea ei pidä päästää sellaiseen tilaan, että se on paratiisi ilmaista elämäntapaa tavoitteleville ulkomaalisille, Turtiainen jatkoi.
Suomen passi avaa ovia
Turtiainen kertoi asuneensa Yhdysvalloissa joitakin vuosia sitten ja olleensa paljon tekemisissä sellaisten kaksoiskansalaisten kanssa, joilla on sekä Suomen että Yhdysvaltojen passi.
– Maailmassa on kuulemma paljon maita, minne USA:n passilla on vaikea mennä saamatta huonoa tai kyseenalaista kohtelua. Kun taas Suomen passilla voi mennä hyvillä mielin lähes minne maailman kolkkaan tahansa. Harva meistä ymmärtää tämän tosiasian, koska ei ole joutunut matkustamaan minkään muun maan passilla.
– Jos Suomen kansalaisuuksia myönnetään leväperäisesti ulkomaalaisille, on selvää, että kansalaisuuksia haetaan jopa pelkästään parempien ja uskottavampien matkustusasiakirjojen toivossa. Meidän pitää säilyttää Suomen kansalaisuuden ja Suomen passin arvo ja uskottavuus. Se onnistuu vain, kun me emme myönnä Suomen kansalaisuuksia löyhin perustein, Turtiainen muistutti.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisilta lakialoite: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus nostettava 10 vuoteen

Norjan tilastokeskus selvitti: maahan tulleet pakolaiset käyvät ahkerasti vanhoissa kotimaissaan – 75 prosenttia ilmoittaa syyksi lomailun

Packalén: Kansalaisuuslakia muutettava

Taviolta lakialoite: Kansalaisuuden asumisaikavaatimus tuplattava

Immonen: Kansalaisuuslakia on tiukennettava – “Nykyisellään selkeä maahanmuuton vetovoimatekijä”
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle
Perussuomalaisia lukuun ottamatta johtavat poliitikot ovat kunta- ja aluevaalien alla sangen haluttomia keskustelemaan aluehallinnon palkkioiden, kulukorvausten ja ryhmärahojen leikkauksista. Näistä kuluista säästämällä voitaisiin kuitenkin merkittävästi purkaa hoitovelkaa ja samalla voitaisiin keventää hoitotyötä tekevien terveydenhuollon ammattilaisten kuormaa.

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".