

Yle A-studio 1-7.2017.
Miksi Yle kutsui Oikeus elää -aktivistin lähetykseensä kommentoimaan palautuslentoasiaa ja esitteli tämän neutraalina tutkijana?
Keskiviikon A-studiossa käsiteltiin vihreiden lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen toimintaa palautuslennolla. Ohjelman asiantuntijavalinnat ovat ihmetyttäneet verkkokeskustelijoita. On kysytty, miksi poliittisesti herkkää aihetta kommentoimaan otettiin kaksi niin samanmielistä henkilöä. Vielä enemmän on kummeksuttanut se, miksi Yle jätti tyystin mainitsematta toisen keskustelijan aktivistitaustan ja esitteli hänet neutraalina tutkijana.
Verkkojulkaisu Päivän Byrokraatti kiteyttää mielipidevaikuttamista koskevassa kirjoituksessaan A-studion keskustelun ongelmallisuuden:
– Hyvä esimerkki tuli taas eilen illalla, kun A-Studiossa käsiteltiin lentokoneen lähtöä estämään pyrkineen vihreiden lainsäädäntösihteerin Aino Pennasen tapausta ja palautusjärjestelmää. Studioon ei kutsuttu ketään laillisuusaatteen puolestapuhujaa, joka olisi kertonut, että koko turvapaikkajärjestelmä romahtaa, jos suojelua ei rajata sen tarpeessa oleviin, ja jos kielteisiä päätöksiä ei voida panna täytäntöön.
– Sen sijaan kameroiden eteen tuotiin kaksi samanmielistä: tutkijaksi tituleerattu Erna Bodström, joka tunnetaan kuitenkin ensisijaisesti ’Right to live’ ja ’Stop Deportations’ -liikkeiden aktivistina, ja sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa, joka taas tunnetaan kirkon sisällä toimivan liberaalin Tulkaa kaikki -liikkeen aktiivina.
Aktivismissa ei tietenkään sinänsä mitään pahaa, mutta on kohtuutonta, että aatteellisesti erittäin voimakkaasti sitoutuneelle Bodströmille ei ole ohjelmassa opponenttia. Sitä, että hänen aktivismitaustastaan vaietaan tyystin ja esitellään hänet tutkijana, voidaan pitää suoranaisena katsojien harhauttamisena.
Bodström vaati kesäkuussa 2017 hallituksen eroa mielenosoituspuheessaan. Hän edusti tilaisuudessa Right to live –yhteisöä. Samassa tilaisuudessa esiintyivät myös muun muassa Stop Deportations, A-ryhmä, Refugees Welcome Finland- kansalaisverkosto jne. Bodströmin osuus alla.
Onko kohtuullista esittää näin palavasydäminen aktivisti nautraalina tutkijana? Nähtävästi Ylen mukaan on.
Suomen Uutiset on aiemminkin kysynyt, miksi Yleisradio käyttää jatkuvasti puolueellisia asiantuntijoita uutislähetyksissään eikä mainitse näiden taustoja? Lue aiheesta lisää täältä.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja: Ylen ohjelmat maksukortin taakse – ”Ne maksavat, jotka haluavat katsoa ja muut vapautetaan kaikista maksuista”

Ylen hallintoneuvoston perussuomalainen jäsen: Ohjelmiston muuttaminen maksulliseksi veisi kansalaisilta verorasitteen pois – ”Halukkaat voisivat maksaa Ylen tämänhetkisestä paatoksesta”

Perussuomalaisten Meri esitti Yle-veron poistoa, demarikansanedustaja älähti – vetoaa sananvapauden kaventumiseen

Ylelle Trump-uutisia tekevä toimittaja haistattaa Trumpille v***ua, vaatii pitämään turpansa kiinni

Yle hoi! Olisi TOSI hienoa, jos kertoisitte, että maahanmuuttoasioita uutisissanne kommentoiva tutkija on Stop Deportations -aktivisti
Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Aatu Arjalainen ja Nahom Hagos – kumpi on todempi uhka?

Someen jaettu pahoinpitely nostatti espanjalaisten raivon – afrikkalaisjengin ja paikallisten yhteenotot ovat jatkuneet yli viikonlopun
Paikallisten asukkaiden ja afrikkalaisjengin väliset väkivaltaisuudet ovat jatkuneet jo kolmatta yötä espanjalaisessa pikkukaupungissa. Taustalla ovat sosiaaliset ongelmat ja uskonnollinen eripura, joiden sanotaan olevan hallitsemattoman maahanmuuton seurausta. ”On aika panna vastaan ennen kuin on liian myöhäistä”, tulkitsee asukas paikallisten tuntoja.

Päivän pointti: Missä Suomi-median logiikka Teksasin tulvauutisoinnissa? Väittää ehdotettujen menoleikkauksien vaikuttaneen ennen kuin niitä on tehty

Riippumattomalta medialta yläpeukkua Teemu Keskisarjan ehdotukselle Yle-veron uudelleenohjauksesta – pitkällä tähtäimellä kaiken median tulisi kuitenkin toimia markkinaehtoisesti
Aidosti riippumattomat ja itsenäiset media-alan tekijät pitävät ongelmallisena nykyistä Yle-veromallia, jonka turvin Yleisradio syö tilaa mediakentältä. Kansanedustaja Teemu Keskisarjan esitys Yle-veron uudelleenkohdistamisesta toisi mukaan kilpailua mediakentälle, sekä palauttaisi osittaisen protestoinnin mahdollisuuden kansalle.

Yliopistonlehtori emerita ajattelee liberaalilaatikon ulkopuolelta: Pakkoinkluusio ei toimi missään – ei kouluissa, työpaikoilla eikä maahanmuuttopolitiikassa
Voiko yliopistolla työskennellä ja luoda uraa, vaikka tunnustautuu kristityksi tai konservatiiviksi? Saako tieteentekijä vastustaa aborttia, pitää Israelin puolta ja puhua ääneen islamisaation luomasta uhkasta länsimaille? Kyllä, se on mahdollista, mutta ei mutkatonta. Ja ehkä siksi niin harvinaista.

Hallitus selvittää maahanmuuttajien arvot: ”Lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”
Maahanmuutto- ja integraatiopolitiikan pitää perustus tosiasioihin, ei näppituntumaan saatikka oletuksiin. Näin ajattelee tuore opetus- ja integraatioministeri Simona Mohamsson (ent. Mohammad). Yhteiset tasavertaisuuteen perustuvat arvot on hyväksyttävä, sillä ”lupa asua Ruotsissa ei kuulu ihmisoikeuksiin”.

Päivän pointti: Toksinen vallankäyttö, toiminnan ristiriitaisuudet ja kasvava tyytymättömyys Pride-liikkeen sisällä herättävät pohtimaan, joko Pride-aikakausi on tullut päätökseensä

Ranska avaamassa ovea uusille tulijoille – pelkkä palestiinalaisuus riittää nyt turvapaikan perusteeksi
Ranska on päättänyt myöntää turvapaikkoja Gazan palestiinalaisille. Tie EU:n alueelle on nyt periaatteessa auki kahdelle miljoonalle uudelle pakolaiselle. Päätökseen on reagoitu voimakkaasti, sillä se voi johtaa pakolaistulvaan ja Hamasin terrroristien ujuttautumiseen Euroopan ytimeen.

Työelämägallup: Vain vajaa puolet ammattiliiton jäsenistä tietää, että työttömyysturva ei edellytä liiton jäsenyyttä
Ammattiliittoon kuuluminen ei itsessään takaa turvaa työttömyyden varalta. Turvan takaa työttömyyskassan jäsenyys. Tämä ei ole selvää läheskään kaikille ammattiliittojen jäsenille.

EVA:n tutkimus paljastaa arvomuutoksen: Suomalaiset kallistuvat oikealle, identiteettipolitiikka ei enää vetoa kansaan kuten ennen
Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore arvo- ja asennetutkimus osoittaa, että suomalaisten asenteet ovat siirtyneet selvästi oikeistolaisempaan suuntaan kuluneen vuosikymmenen aikana. Suomalaisista noin puolet (49 prosenttia) asemoi itsensä poliittisesti oikealle, vajaa kolmannes vasemmalle (31 prosenttia) ja viidesosa (19 prosenttia) keskelle.